Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii elintapojemme muuttamista ja uudelleentarkastelua. Pihvi on murha. Kasvikunnan tuotteiden suosiminen eläinkunnan kustannuksella pidentää elinikää ja ehkäisee syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja. Eläimilläkin on sielu.

Kasvissyönti on ilmiö, joka on viime aikoina ollut — ja epäilemättä tulee vastaisuudessakin olemaan — suhteellisen keskeinen trendi pitkin poikin Turkua, Suomea, Eurooppaa ja koko Tellusta. Köyhemmissä maissa vegetarismi on ruokavalio, jolle ei ole vaihtoehtoja, sillä elämä on niukkaa ja ruoasta on pulaa (World Food Programme 2015). Meille nuorekkaille ja aikaansa seuraaville kantalaisille taas kasvissyönti ja sen noudattaminen puolestaan ovat omia valintojamme, joita voimme kukin arjessamme soveltaa enemmän tai vähemmän kokonaisvaltaisesti.

Seura tekee kaltaisekseen, erityisesti kiinteässä opiskelijayhteisössä. Kun muutama päättää viettää lounashetkensä Bryggessä kasvisvaihtoehtojen ääressä, lopputulos on se, että joukko muita seuraa perässä. Valinta opiskella humanistista ainetta tuo yhteen sakin samanhenkisiä ja sangen yhteneväisen arvomaailman jakavia nuoria lukutoukkia. Otolliset olosuhteet vegesafkalinjan leviämiselle ovat näin ollen optimaaliset, vaikka joku olisi kotoisin pienemmältä ja kaukaisemmalta kirkonkylältä, jonne kasvisruokabuumi ei välttämättä olisikaan rantautunut niin laajasti. Oppineina nuorina olemme perillä ilmastonmuutoksesta ja keinoista sen hillitsemiseksi, mikä osaltaan selittää kasvisruokavalion taajaa noudattamistiheyttä kantalaisten keskuudessa. Sivistyneisyys ja terveystietoisuus eivät nekään ole esteenä sille, etteikö nyhtökauraa, quornia ja sen seitsemän sortin palkokasvia varmasti löytyisi runsain määrin, mikäli kantalaisten ostoskorit tai keittiöt ratsattaisiin.

Huomionarvoista  on, että ruokavaliovalinta voi olla moniasteista: yksi jättää punaisen lihan kaupan hyllylle, toinen hyljeksii myös kalaa ja kanaa, kolmas kaihtaa vielä maitotuotteita ja kananmuniakin, neljäs karttaa kaikkea eläinperäistä  aina nahkavaatteista liivatetta sisältäviin karamelleihin. Yksi tai useampi pitää periaatteistaan tiukemmin kiinni kuin kanssafennistinsä. Omat valinnat ovat henkilökohtaisia, ja niihin sitoudutaan loppu viimeksi oman mielen mukaan, vaikka vertaisilta saakin varsin potentiaalisia vaikutteita.

Toisaalta kasvissyöntiin saattaa liittyä myös taloudellisia tekijöitä. Tätä kirjoittaessani elämme sadonkorjuuajan kynnyksellä, joten esimerkiksi juureksia saa lähimyymälästä hyvinkin edullisesti. Ennen kuin huomaammekaan, edellytykset halvan, terveellisen ja ekologisen kasvissosekeiton kokkaamiselle ja nauttimiselle ovat syntyneet. Tieteellinen fakta on, että kasviproteiini ei ole yhtä tyyristä kuin vaikkapa liha ja siitä jalostetut tuotteet, joten kasvisruoka on opiskelijalle tervetullut ja käypä vaihtoehto myös taloudellisuuden kannalta sekä helppo keino tuoda säästöä arkeen. Sentit juoksevatkin taskuun palkinnoksi valinnasta ruokailla vegesti.

Mutta jaksaako salaatinpuputtaja raahautua luennoille tahi opiskella yhtä intensiivisesti kuin lihaa mutustava ruumiinpureksija? Joku kasvisruokaa enemmän vierastava saattaa aprikoida, joskin pintapuolisesti, että rehun popsiminen ei tuo vatsalle samanlaista täyttä oloa kuin tavallinen murkina. Täräyttihän maamme puolustusministerikin elokuussa ilmoille, että “mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla” (Yle 24.8.2018). Saipa kyseinen herra toisaalta jälkeenpäin kuulla kuittailuja sota-ajan ruokavarojen ravinto- ja energiasisällöistä, jotka niukkuudestaan huolimatta omalta osaltaan lujittivat taistelu- ja kotikentällä Suomen itsenäisyyden takaajien taistelutahtoa ja suorituskykyä. Ongelmaksi voi muodostua vielä sekin, että floorasta lähtöisin oleva muona saatetaan kokea tylsäksi ja jännitteettömäksi. Tämä ratkennee siten, että opiskelijakokki saa päähänsä laitella “jotain uutta”. Vain taivas on rajana sille, millaisia vegeläpimurtoja lautaselle lopulta päätyy: luovuus on voima, jota ei tule väheksyä.

Miten sitä sitten tulisi syödä? Pitteekö sitä kokea syyllisyyttä, jos kotikonnuilla täyttää maaruaan äireen lihapullilla? Onko vegeys tulevaisuutta? Jos on, niin missä määrin? Entä onko muita ruokavaihtoehtoja? Saamme määrätä ja päättää itse omasta syömisestämme: kukin taaplaa tyylillään — ainakin toistaiseksi — joten eipä lähdetä syyllistämään, moralisoimaan saati vähättelemään toistemme ruokatottumuksia.

Bon appétit — kunnes toisin sanotaan…

Mikko Kiippa