Tämän vuoden helmikuun kuudentena päivänä tuli kuluneeksi sata vuotta turkulaisen fennistiikan epäilemättä legendaarisimman hahmon, professori Osmo Ikolan (1918–2016) syntymästä. Osmo Ikola syntyi Joensuussa vuonna 1918, mutta pian tämän jälkeen perhe muutti Turkuun, jossa Ikola kävi koulunsa ja hankki yliopistosivistyksensä. Isänsä Niilo Ikolan tavoin Osmo Ikola valitsi tieteenalakseen suomen kielen. Hänen väitöskirjansa, jonka aiheena olivat ensimmäisen suomenkielisen Raamatun tempukset ja modukset, valmistui vuonna 1949. Hyvin pian väitöksensä jälkeen, vuonna 1950, Ikola nimitettiin Turun yliopiston suomen ja sen sukukielten professoriksi. Vuodesta 1975 vuonna 1981 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka Ikola toimi Turun yliopiston rehtorina.

Kielentutkijana Ikolan ominta alaa oli syntaksi. Hänen mielenkiintonsa kohdistui yleiskielen lisäksi laajasti murteisiin ja vanhaan kirjakieleen, ja hänen töissään näkyvät aina kansainvälisen kielitieteen kulloinkin ajankohtaiset menetelmät ja teoriat. Ikola toimi pitkään ja aktiivisesti myös kielenhuoltajana sekä suomen kielen lautakunnan jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän perusti Suomen Kielen Seuran vuosikirjan Sananjalan ja toimi sen päätoimittajana kolmekymmentä vuotta.

Juhlavuoden kunniaksi Suomen Kielen Seura järjesti vuosipäivänään, Agricolan päivänä 9.4.2018 juhlaseminaarin. Seminaarissa kuultiin neljä esitelmää, jotka valottivat eri näkökulmista Osmo Ikolaa ja tämän elämäntyötä. Ikolan elämänvaiheista, urasta ja henkilöstä kertoi emeritusprofessori Aimo Hakanen, joka aikanaan itsekin opiskeli Ikolan oppilaana. Tutkija Nobufumi Inaba kertoi Ikolan elämäntyön ehkä merkittävimmästä hedelmästä, oppiaineessamme edelleen toimivasta Lauseopin Arkistosta, jonka historiaa ja nykypäivää esitelmässä valotettiin eri näkökulmista. Ikolan tutkimusteemoihin taas liittyivät FT Duha Elsayedin ja professori Jaakko Leinon esitelmät, joissa käsiteltiin nykyfennistiikan ja yleisen kielitieteen näkökulmasta viron modus obliquus -rakennetta, suomen referointirakenteita sekä lauseenvastikkeita.

Oman sukupolveni, 1980-luvun loppupuolella opintonsa aloittaneiden suomen kielen opiskelijoiden ensi kohtaaminen Osmo Ikolan kanssa tapahtui pääsykokeisiin lukiessa. Ikolan Nykysuomen käsikirjaa käytettiin tuolloin suomen kielen pääsykoekirjana useissa Suomen yliopistoissa, luonnollisesti myös Turun yliopistossa, jonka opiskelijaksi tulin syksyllä 1987. Vaikka Ikola itse oli silloin jo eläkkeellä, tämän kunnioitusta herättävän hahmon saattoi vilahdukselta nähdä Fennicumin käytävillä tai Suomen Kielen Seuran kokouksissa. Myös Ikolan tieteellinen perintö eli vahvana silloisessa suomen kielen yliopisto-opetuksessa, varsinkin lauseopin kurssilla, jolla lehtori Aapo Taiminen takoi oman sukupolveni suomenopiskelijoiden päähän Ikolan lauseenvastikeopin kauniin ja loogisen järjestelmän.

Osmo Ikola oli edelläkävijä monella tavalla. Muistelmakirjassaan Oppia ikä kaikki (1993) hän kuvaa, kuinka jatkosodan vuosina tapasi tulevan vaimonsa. Ikola toimi tuolloin merivoimien esikunnassa viestiupseerina, ja hänen tehtäviinsä kuului kaukokirjoittimen käyttöä yhteydenpitoon eri tahojen kanssa. Ikola kertoo näin:

Nykysuomeksi sanottuna Osmo Ikola siis tapasi tulevan vaimonsa chatissa, jo 1940-luvun alkupuolella!

Juhlaseminaarissa jaettiin jokavuotiseen tapaan Osmo Ikolan palkinto parhaasta edellisenä vuonna (siis 2017) oppiaineessamme valmistuneesta suomea tai sen sukukieliä käsittelevästä pro gradusta. Palkinnon sai tällä kertaa FM Henni Pajunen tutkielmastaan, jonka aiheena on –OittA- ja -OttA-verbien normittaminen 1910-luvulta 2010-luvulle. Työ tarkastelee näiden verbien oikeinkirjoitusasun normittamista ja tässä sadan vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Onnea, Henni!

Tuomas Huumo

Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen oppiaineen professori ja Suomen Kielen Seuran esimies.