09.30

Herään puoli kymmeneltä. Kiitän onneani, ettei tänään ole yksi niistä päivistä, joina minun olisi pitänyt ennättää yliopistolle jo puoli yhdeksältä alkavaksi luennoksi. Aamuherätykset eivät yleensäkään ole suosikkejani, eikä asiaa tänään auta se, että eilinen unkari-ilta jatkui puoleenyöhön.

Ennen kuin edes nousen sängystä nappaan kannettavan syliini ja alan valmistella Sugri ry:n seuraavan kokouksen esityslistaa. Tavanomaisten kokousmenojen lisäksi ajankohtaisia aiheita ovat pian koittavat sitsit ja uusien huppareiden tilaamisen suunnittelu.  Varsinkin jälkimmäistä olen odottanut malttamattomana jo viime syksystä, sillä edellisen kerran tilaus järjestettiin vuosia ennen kuin itse osasin edes kissaa sanoa udmurtiksi.  Olen kuitenkin oveluudella ja juonittelulla onnistunut kähveltämään poikaystäväni Sugri-hupparin, mikä on vähän lisännyt kärsivällisyyttäni.

10.30

Katsottuani pari jaksoa suomenruotsalaista uutisparodiasuosikkiani Detta om dettaa siirryn tutkailemaan jääkaappini sisältöä aamupalan toivossa. Pohdin, lieneekö viimeviikkoisena pelmeni-iltana* avattu smetana enää syömäkelpoista, mutta päädyn lopulta laittamaan ruisleipääni vain voita ja kermajuustoa. Nappaan
mukaani myös purkin paheekseni muodostunutta
greippimehua ja loikkaan takaisin sänkyyni. On kandipäivä.

Kirjoitan kandiani samojedikielistä, tarkemmin sanoen selkupista. Tätä uralilaisten kielten haaraa tutkitaan melko vähän täällä Turussa, joten olen onnistunut vaivatta siirtämään kaiken tarvitsemani lähdekirjallisuuden Feeniksiltä kotiini. Koska valtaosa tutkielmani teoriaosuudesta on jo valmiina, keskityn tänään lähinnä aineistolukuni kirjoittamiseen.

11.00

Aloittaessani kirjoittamista muistan, etten tiedä kaikkea olennaista taustatietoa aineistona käyttämistäni selkupinkielisistä kertomuksista. Avaan Facebookin ja laitan viestiä samojedikieliä Hampurissa tutkivalle ystävälleni, jolta olen aiemminkin saanut apua aineistooni liittyvissä kysymyksissä. Jo kymmenen minuutin päästä saan vastauksena linkin, josta löydän kaikki tarvitsemani tiedot.  Käy myös ilmi, että sekä minä että ystäväni olemme lähdössä kuun lopussa fennougristikonferenssiin Wieniin, ja hän pyytää minulta tuliaisiksi paria levyä suomalaista suklaata.

Kyseinen konferenssi on yksi kevään jännittävimpiä asioita. Viime vuonna se järjestettiin Turussa, ja pääsin osallistumaan sinne vain osittain, mutta tänä vuonna pääsen mukaan siinä missä kaikki muutkin. Tapahtuma jännittää minua erityisesti siksi, että pidän siellä esitelmän kandistani. On mieletön tilaisuus päästä esittelemään tutkielmansa aihetta monikymmenhenkiselle joukolle eri maista tulleita uralisteja, mutta samalla ajatus on melko pelottava. Joka tapauksessa tieto tulevasta esitelmästä toimii varsin hyvänä kannustimena kandin kanssa puurtamiseen.

Kandin tekeminen on hauskaa. Työskentelen mielelläni yksin ja pidän siitä, kun saan uppoutua kirjoitustöihin tuntikausiksi. Viime päivinä tekstiä on myös syntynyt melko vaivattomasti. Rutiinin ylläpitämiseksi pyrin kirjoittamaan joka päivä mahdollisimman paljon murehtimatta tekstin viimeistelemisestä. Minulle sopii huomattavasti paremmin se, että korjaan tekstiä tarvittaessa paljonkin jälkikäteen kuin se, että pyrkisin kirjoittamaan heti mahdollisimman viimeisteltyä tekstiä.

15.30

Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen fennougristiikkaa ja ohjelmointia opiskelevan kaverini kysyy, lähtisinkö syömään hänen kanssaan. Sovimme tapaavamme viideltä Assarin ullakolla. Päivinä, joina minun ei tarvitse mennä luennoille, syön lounaan yleensä vasta myöhään iltapäivällä. Siihen asti elän puurolla ja banaaneilla.

Nousen pitkästä aikaa sängystäni ja alan valmistautua lähtöön. Yksiössäni on vain kaksikymmentäkolme neliötä ja matka jääkaapilta sänkyyn on noin neljä metriä, mutta jos asentoni on tarpeeksi hyvä, en yleensä viitsi siirtyä niinkään kauas. Olen koko ikäni tehnyt kouluhommia lähinnä sängyssä, eikä yksiön vähäinen pöytätila ole kannustanut hyviksi todettujen tapojen muuttamiseen. Istuminen tappaa, mutta luulen itse kuolevani viimeistään gradua tehdessäni makuuhaavoihin.

17.05

Saavun Assarille muutaman minuutin myöhässä, mutta samoin tekee onneksi lounasseuranikin. Saan ajatukseni hetkessä pois kouluhommista, kun ystäväni kertoo viimeisimmästä Budapestin-matkastaan. Yleensä syön poikaystäväni kanssa, jolloin puheenaiheet liittyvät varsin usein kielitieteeseen: marin kielen syntaksiin, fonetiikankurssieni artikkeleihin, unkarin kesäkursseihin. On mahtavaa, kun saa hössöttää toisen kanssa itseä kiinnostavista asioista, mutta välillä on aika terapeuttista kuunnella, kun joku selittää jostain aivan muusta. Lounaskaverini käy Budapestissa useita kertoja vuodessa, joten mitään turistitarinoita en odota kuulevani tälläkään kerralla. Sen sijaan minua ei yllätä ollenkaan se, että ystäväni hehkuttaa jälleen edullista unkarilaista olutta ja herkullista Pálinka-viinaa. Muistelen lämpimästi viimekesäistä unkarin kielen kesäkurssiani.

Lounaan jälkeen käyn Feeniks-kirjastossa skannaamassa papereita ja odotan, että poikaystäväni pääsee töistä. Pyrin nykyään saamaan päivän työt valmiiksi noin viiteen mennessä,  mutta käytännössä päiväni ovat usein alusta loppuun melko sugriteemaisia. Osallistun aktiivisesti esimerkiksi Sugrin tapahtumiin ja unkarinkielisiin keskusteluiltoihin. Kuuntelen paljon suomalais-ugrilaista musiikkia ja katselen yksin ollessani unkarinkielisiä televisio-ohjelmia. Tylsinä hetkinä opettelen kännykkäsovelluksella udmurttia ja venäjää tai luen Facebookista kieliaktivistikavereideni tilapäivityksiä. Matkustan myös paljon, ja yleensä reissuni liittyvät enemmän tai vähemmän opiskelemaani alaan. Lähden oikeastaan Helsinkiinkin lähinnä erilaisiin esitelmätilaisuuksiin tai sikäläisten opiskelijoiden tapahtumiin osallistuakseni. Välillä mietin, pitäisikö minun tehdä selkeämpää eroa työ- ja vapaa-ajan välille. Minusta on kuitenkin hauskaa kehittää kielitaitoani myös luokkahuoneen ulkopuolella, ja kun suuri osa lähipiiristäni opiskelee samaa alaa, lienee ymmärrettävää, että puheenaiheet liittyvät usein kielitieteeseen. Selkeimmillään vaihdan vapaalle lukemalla suomen-, englannin- tai ruotsinkielistä kaunokirjallisuutta ja soittamalla kitaraa.

18.00

Tapaan poikaystäväni ja lähdemme yhdessä hänen luokseen. Vaihdamme kuulumisia, käymme kaupassa, ostan greippimehua. Illalla vain hengailemme, minä luen Dostojevskiä ja poikaystäväni tekee romanianläksyjään. Ennen nukkumaanmenoa katsomme ruotsalais-tanskalaista rikossarjaa Siltaa. Huokailemme, miksi taas tuli valvottua puoli yhteen, vaikka minun pitää huomenna herätä aamuluennolle.

00.40

Valot on jo sammutettu ja olemme olleet jonkin aikaa puhumatta, kun kysyn poikaystävältäni, mitä hän miettii. Viimeiset hereilläolon hetket pohdimme Volgan alueen kielten possessiivisuffikseja.

*Pelmenit ovat usein ravioliin verrattuja kasviksilla tai lihalla täytettyjä taikinanyyttejä, jotka usein liitetään slaavilaiseen ruokakulttuuriin, mutta joiden jokainen fennougristi tietää olevan peräisin permiläisiltä eli udmurteilta ja komeilta. Globalisaation iloihin kuuluu, että näitä saa nykyään esimerkiksi Sokos Wiklundin S-marketin pakastealtaasta. Suosittelen tavanomaisen keittämisen sijaan paistamaan näitä rasvassa, kunnes lakkaavat olemasta kylmiä. Yksinkertaisuudessaan käsittämättömän herkullinen ruokalaji on parhaimmillaan smetanan ja laadukkaan vodkan kanssa.

Iida Virtanen