Olen yläasteajoista asti haaveillut vaihto-opiskeluun lähdöstä. Vaihtoajatus on vaikuttanut minusta jännittävältä mahdollisuudelta, melkein jopa mystiseltä ajanjaksolta, jonka voisin viettää tutustumalla uuteen kulttuuriin opiskelun merkeissä. Unelmani edessä oli kuitenkin muutama karikko. Kun pääsin suomen kielen linjalle Turun yliopistoon, tuntui kovin vieraalta ajatukselta, että lähtisin opiskelemaan suomea vieraaseen maahan. Lähes kaikkea muuta tuntui olevan loogisempi opiskella ulkomailla, mutta ei suomea. Karkeana esimerkkinä voi verrata suomen kielen vaihtopaikkojen määrää lääketieteen vaihtopaikkoihin: heille paikkoja on tarjolla yli toistakymmentä, kun taas suomen kielen opiskelijoille niitä oli tuolloin neljä kappaletta.

Nälkä vaihto-opiskeluun murisi kuitenkin vatsanpohjassa sen verran voimakkaasti, että löysin itseni runsas vuosi sitten keväällä pidetystä vaihtoinfosta. Ilokseni huomasin, että suomen vaihtopaikkoihin oli tullut lisäyksenä uusi kohde, Kööpenhaminan yliopisto, jonka kurssivalikoimakin vaikutti oikein sopivalta. Sivuaineenani olevan yleisen kirjallisuustieteen puolelta myös Worcesterin yliopisto kuulosti houkuttelevalta vaihtoehdolta. Seuraavassa hetkessä täytinkin jo vaihtohakemusta ja odottelin kuumeisesti päätöstä.

Seuraavat haasteet kohtasin syksyllä, kun minun piti hakea kohdeyliopistoon ja valita opiskeltavat kurssit. Suomen kielen opinnot olivat kadonneet kurssivalikoimasta kuin tuhka tuuleen. Käännyin sivuaineiden puoleen, ja huomasin, että lukukaudella 2016–2017 ei myöskään opetettaisi yhtään yleisen kirjallisuustieteen kurssia englanniksi. Olin onneksi jo hakiessani vaihtoon suunnitellut valitsevani pohjoismaiden mytologiaa käsittelevän kurssin, ja sen pystyisin mukavasti hyväksilukemaan historian sivuaineeseen. Toiseksi kurssiksi keväälle valikoitui lopulta sukupuolentutkimuksen niin ikään 15 opintopisteen kurssi. Päätin myös kartuttaa kielitaitoani, joten nappasin ennen lukukauden alkua järjestettävän tanskan alkeiskurssin lukujärjestykseeni.

Kaikki ei siis mennyt aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, ja paikoitellen tuntui, ettei pienellä suomen kielen opiskelijalla olisi sijaa isossa maailmassa. Äiti on kuitenkin opettanut, että vaikka kaikki ei menekään alkuperäisten suunnitelmien mukaan, asiat järjestyvät kuitenkin lopulta parhain päin, joten niin vain pakkasin laukkuni vuodenvaihteen jälkeen ja suuntasin kohti Tanskaa. Nyt viiden kuukauden vaihdosta minulla on takana jo nelisen kuukautta, ja kurssivalintani ovat osoittautuneet oikein sopiviksi.

Mielestäni vaihdosta haaveilevan suomen kielen opiskelijan kannattaa siis miettiä vaihtoehtoja hieman laatikon ulkopuolelta. Minulle kuluva kevät on ollut silmiä avaavaa aikaa. Olen saanut huomata, että minulle on tehnyt jopa hyvää saada hieman etäisyyttä pääaineeseeni. Kun olen saanut keskittyä hetkeksi pelkästään historian sivuaineeseen, tuntuvat ensi vuonna vääjäämättä lähestyvät kandiponnistelut myös huomattavasti helpommin kohdattavilta. Tunnetta on vaikea selittää, mutta olen löytänyt jonkinlaisen selkeyden tulevia opintoja kohtaan, kun asioita on joutunut katsomaan eri kulmista.

Vaihto-opiskelussa – kuten ihan tavallisessa puurtamisessakin – on toki kyse niin monesta muustakin asiasta kuin pelkästä opiskelusta, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Olen oppinut vaihdossa paljon enemmän sekä kohdemaasta, itsestäni että myös omasta kulttuuristani mitä ikinä oikeastaan uskoin oppivani. Minä olin siis se, joka hörähti hiljaa syksyn vaihtoinfossa, kun kerrottiin, että siinä missä opimme kohdemaan kulttuurista, opimme paljon myös omastamme. Olin väärässä, ja hyvä niin.

Siinä missä itse olen kiinnostunut muista kulttuureista, on kiinnostus ollut vastavuoroista myös kotimaatani kohtaan. Olen saanut tehdä paljon enemmän taustatutkimusta ja nettihakuja, jotta minulla olisi muutakin kerrottavaa Suomesta kuin joulupukki ja muumit. Kevääseen on siis mahtunut monen muotoista opiskelua. Itse opiskelun kannalta ajatellen olen taas oppinut järjestelmällisemmäksi. Vaikka luentoja minun tilanteessani onkin vain kahdesti viikossa, olen uutterasti saapunut joka päivä yliopistolle, ja tarttunut koulukirjoihin tutustuen kurssimateriaaleihin ja edistäen samalla tasaisesti lopputöinä olevia noin 15 sivun esseitä. Ja jottei vaihto olisi pelkkää puurtamista kirjojen äärellä, tasapainottavat vaihtokaverit ympäri maailmaa hyvin opiskelua. Kohdekaupunkikin tarjoaa jatkuvasti uusia tapahtumia, joten tekeminen ei lopu ihan heti kesken – ja aina voi käydä katsomassa Pienen merenneidon useampaan otteeseen, kuten allekirjoittanut on tehnyt.

Erityisen hienoa humanistisessa tiedekunnassa, ainakin oman oppiaineeni kohdalla, on huomata, etteivät kotimaan opinnot juurikaan viivästy vaihtoon lähtemisen takia, sillä kotiyliopiston lukujärjestys on melko joustava. Eikä vaihtokokemuksen tarvitse myöskään päättyä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Turun yliopisto tarjoaa mahdollisuuden myös kotikansainvälistymiseen ja täten on mahdollisuus esimerkiksi mentoroinnin kautta auttaa Suomeen eksyneitä opiskelijoita, jotka ponnistelevat samojen vaihtoon liittyvien asioiden ja ongelmien äärellä.

Kehottaisin siis – oppiaineesta riippumatta – kaikkia niitä opiskelijoita, joilla on pienikin kipinä vaihto-opiskelun suhteen, tarttumaan rohkeasti tilaisuuteen. Toki suomen kielen kohdalla on ehkä hyvä valmistautua muutamaan muuttujaan matkan varrella.

Julia Heino

Kirjoittaja on toisen vuoden suomen kielen opiskelija, joka viettää kevään 2017 kuluttamassa Kööpenhaminan yliopiston penkkejä.