Paula Hawkins: Nainen junassa (The Girl on the Train)
Kääntäjä: Oona Timonen
382 s., Otava 2015

”Menen aamulla kello 8.04 lähtevään junaan ja tulen illalla takaisin kello 17.56 lähtevällä junalla. Ne ovat minun junani. Niillä minä aina kuljen. Niin se vain on.”

Alussa juna kulkee hitaasti. Maisemat vaihtuvat raukeana, kiskot kitisevät hiljaa jarrutellessa. Rachel matkustaa joka päivä paikallisjunalla Lontooseen ja takaisin. Hän seuraa radanvarren taloa, jossa asuu täydellinen pariskunta. Kaunis, rakastunut ja sydämeltään puhdas pari: jotakin, mitä Rachel hapuilee oman kaaoksensa keskeltä.

Yhtenä päivänä Rachel näkee talossa jotakin erikoista, ja pian talon nainen, Megan, katoaa. Pysähtyneen esikaupungin kuoren alla kytee jotakin.

Nainen junassa on brittiläisen Paula Hawkinsin esikoisteos, josta on tullut myyntimenestys ympäri maailman. Teos on Takaikkuna-tyylinen tarkkailutrilleri, mutta siinä on jotakin verevää ja tuoretta: Rachel, kirjan sankari.

Rachel on epätäydellisyyden perikuva. Alkoholiongelmainen, ylipainoinen ja takertuva. Hän haikailee ex-miehensä perään, hukuttaa muistonsa gin toniciin sekä velloo itsevihassa ja yksinäisyydessä. Silti tai juuri siksi Rachelissa on jotakin, mistä lukija alkaa välittää.

Rachel on juopunut myös Meganin katoamisiltana, muistista on pyyhkiytynyt juuri ratkaisevimmat tunnit. Asioiden selvittäminen vaatii häneltä kirkasta mieltä ja Rachel yrittää epätoivoisesti pyristellä humalaisesta minästään eroon. Trillerin ohelle muotoutuu kehityskertomus.

Juna kiihtyy, johtolankoja tiputellaan, hätäännys kasvaa. Luvut lyhenevät ja tiukentuvat, eikä kirjaa uskalla päästää otteestaan. Juna rymisee kohti punaista opastinta kipinät lentäen. Teoksen kieli ei liikoja leiki tai kujeile, mutta perinteinen tyyli sopii psykologisen trillerin vastapainoksi.

Tarina etenee epäluotettavien kertojien johdattamana. Mikään ei ole lukkoon lyötyä ja oletukset murskataan kerta kerralta. Epäluotettavuus toimii ja on tyylikkäästi rakennettu. Muisti tai sen puute on yksi kirjan teemoista: miten epäluotettavia muistikuvat voivatkaan olla?

Jokaisella kirjan hahmolla on pimeä, rikkinäinen puolensa. Hawkins on onnistunut punomaan surullisista ihmishahmoista vyyhdin, joka aukaistaan vasta silloin, kun juna on jo kadonnut kauas metsien taa.

Anna Pihlajamäki