Vauvaa odottava äiti kirjoittaa ultraäänitutkimuksen jälkeen blogissaan: Meidän tulokkaalla on jalat kaksi viikkoa edellä muuta kroppaa – saas nähdä, millainen kirahvi sieltä on tulossa. Lukija voi jäädä pohtimaan, miten vauvan jalat voivat olla kaksi viikkoa edellä muuta kroppaa, sijaitsevatko ne näin ollen tulevaisuudessa ja pystyvätkö ne liikkumaan ajassa.

Koska aika on abstrakti ja vaikeasti tajuttava ilmiö, ihmiskielen keinot puhua ajan kulumisesta perustuvat usein alkumerkitykseltään spatiaalisiin (paikkaa ilmaiseviin) metaforiin. Tyypillinen ajan kulumista kuvaava metafora esittää ajan liikkeenä: Adventtipyhät tulevat joulun edellä, vuodenvaihde kiitää ohi, syöksymme kohti uutta talouskriisiä, ponnistelemme talven yli ja (toivottavasti) mielialamme paranee kevättä pitkin. Esimerkeissä ajan kulumista kuvataan liikeverbeillä (tulla, kiitää, syöksyä) sekä liikettä ilmaisevilla adpositioilla (edellä, ohi, kohti, yli ja pitkin).  Näistä adpositioista monet ilmaisevat spatiaalisessa käytössään liikeväylää (Juna kiitää ohi, Hyppäsin ojan yli), muoto edellä taas asetelmaa, jossa kaksi tarkoitetta liikkuu perätysten samaan suuntaan (Poliisiauto ajoi juhlakulkueen edellä). Tällainen liikemerkitys motivoi myös edellä-muodon käyttöä ajan ilmaisemisessa: kun sanomme esimerkiksi adventtipyhien tulevan joulun edellä, tarkastelemme aikaa jonomaisena muodostelmana, jossa ajankohdat liikkuvat perätysten niin, että se, mikä tapahtuu aikaisemmin, on edellä, ja vastaavasti myöhemmin tapahtuva seuraa aikaisempaa.

Edellä (!) mainittuja esimerkkejä lähemmin tarkastelemalla voi huomata, että ajan liikemetaforissa esiintyy vaihtelua myös sen suhteen, mikä liikkuu ja mikä pysyy paikallaan. Joissain esimerkeissä näyttävät liikkuvan ajankohdat (Joulu tulee, Tenttikausi syöksyy päälle, Uusivuosi seuraa joulua), joissain taas ajankulun kokeva ihminen (Lähestymme vuodenvaihdetta, Ponnistelemme kohti parempaa tulevaisuutta). Kognitiivisen kielitieteen piirissä näitä metaforatyyppejä on tapana kutsua liikkuvan ajan ja liikkuvan egon metaforiksi. Termi ego viittaa ajankulun kokevaan ihmiseen ja tämän kulloiseenkin näkökulmahetkeen.

Liikkuvan egon metaforissa aika esitetään väylänä, jota pitkin ego kulkee kohti edessään olevaa tulevaisuutta. Menneisyys jää samalla egon taakse. Metaforassa egon kasvot ovat suuntautuneet kohti tulevaisuutta ja selkä kohti menneisyyttä. Tällainen tapa kuvata aikaa on eri kielissä varsin yleinen, ja sillä on kokemuksellinen perusta spatiaalisessa liikkeessä, johon muutenkin vääjäämättä liittyy ajan kuluminen. Jos esimerkiksi kävelen Turusta Lietoon, lähden Turusta liikkeelle ajallisesti aikaisemmin kuin saavun Lietoon. Kulkiessani kasvoni ovat suuntautuneet kohti Lietoa (mikäli en satu kävelemään takaperin) ja Turku on selkäni takana. Matkan aloitushetki, jolloin olin vielä Turussa, jää samalla vähitellen kauemmas menneisyyteen, ja samalla kun vaellan kohti edessäpäin olevaa Lietoa, lähestyn myös ajallisesti Lietoon saapumiseni hetkeä. On helppo huomata, miten spatiaalisen liikkeen kokemus toimii perustana liikkuvan egon metaforille.

Liikkuvan ajan metaforissa ego on paikallaan ja ajankohdat liikkuvat tulevaisuudesta (siis edestäpäin) häntä kohti, sivuuttavat hänet ja loittonevat sitten hänen selkänsä taakse. Kun esimerkiksi sanon joulun tulevan, esitän tulevaisuuteen sijoittuvan ajankohdan liikkuvan edestäpäin minua kohti samaan tapaan kuin esimerkiksi tietä pitkin lähestyvä kulkija. Sivuutettuaan minut joulu on osa menneisyyttä ja selkäni takana. Myös liikkuvan ajan metaforassa tulevaisuus on (egon) edessä ja menneisyys takana. Substantiivit tulevaisuus ja menneisyys edustavat itsekin liikkuvan ajan metaforaa.

Jos tulevaisuus on molemmissa metaforatyypeissä edessä ja menneisyys takana, niin miksi adventtipyhien sitten sanotaan olevan joulun edellä? Nehän ovat joulua aikaisempia eli näyttäisivät sijaitsevan (joulun näkökulmasta) menneisyydessä; mikseivät ne siis ole joulun takana? Asia selittyy sillä, että edellä-adposition ajallinen käyttö edustaa toisenlaista metaforaa kuin ne, joissa egon näkökulma on mukana. Kyse on ns. jonometaforasta, joka esittää kahden ajallisen tarkoitteen (tässä adventtipyhien ja joulun) keskinäisen järjestyksen suhteuttamatta sitä egon näkökulmahetkeen. Adventtipyhien ja joulun järjestys ei muutu eikä riipu siitä, mikä esimerkiksi puhujan oma näkökulmahetki on. Jonometaforassa etu- ja takasuunta eivät suhteudu egoon, vaan siinä ajallisilla tarkoitteilla itsellään on etupuoli, joka määräytyy metaforisen liikkeen perusteella. Koska liikkuvan ajan metaforissa liike suuntautuu myöhemmästä kohti aikaisempaa, voidaan sanoa, että joulun edellä ovat sitä ajallisesti aikaisemmat adventtipyhät. Vastaavasti heti sen perässä tulee sitä ajallisesti myöhempi uusivuosi.

Tämäntapaisia ja muita ajan kielelliseen ilmaisemiseen liittyviä ilmiöitä tutkitaan viime syyskuussa oppiaineessamme käynnistyneessä Suomen akatemian rahoittamassa hankkeessa, jonka aiheena ovat ajan kielioppi ja sen ilmentymät suomen kielen rakenteessa. Hanke on tutkimuskonsortio eli yhteishanke, johon osallistuu fennistiikan tutkijoita Turun yliopistosta ja Helsingin yliopistosta. Mukana on myös kansainvälisiä yhteistyökumppaneita mm. Virosta, Unkarista ja Yhdysvalloista. Työnjako on sellainen, että Turun hankkeessa keskitytään ajan adpositiorakenteisiin (sellaisiin kuin edellä esittelemäni) ja toisaalta aspektin ilmaisukeinoihin sekä myös aspektisuhteiden prosessointiin. Helsingin hankkeessa taas huomion kohteena ovat verbit, verbikonstruktiot ja argumenttirakenteen vaihtelu ajan liikemetaforissa. Helsingin kumppanihanketta johtaa professori Jaakko Leino, jonka lisäksi siihen osallistuvat tutkijatohtorit Anni Jääskeläinen ja Markus Hamunen sekä väitöskirjantekijät Gaidig Dubois ja Heidi Niva. Turun hankkeeseen kuuluvat lisäkseni lehtori Krista Ojutkangas sekä tutkijatohtorit Aki-Juhani Kyröläinen ja Salla Nurminen, jotka ovat molemmat hiljattain väitelleet Turun yliopistosta. Hankkeen piirissä on tekeillä myös opinnäytetöitä: Krista Teeren gradu edessä– ja edellä-muotojen ja Tiina Kelloniemen gradu perässä– ja jäljessä-muotojen kieliopillisista tehtävistä. Molemmat jatkavat jo kandidaatintutkielmassa aloittamiensa aiheiden parissa. Hankkeeseen otetaan mielihyvin mukaan myös uusia opinnäytetöiden tekijöitä, joita ajan liikkeen kiehtova kielioppi kiinnostaa!

Tuomas Huumo