Mercédès Herrera ja Fernand Mondego.

Turun ylioppilasteatteri tunnetaan ”älykköteatterimaineestaan” ja kokeilevasta ohjelmistostaan, mutta toisinaan vanhassa Linnankadun viljasiilossa nähdään myös tulkintoja klassikkoteoksista. 10.4. kuluvaa vuotta Turun ylioppilasteatterilla sai ensi-iltansa teatteri-ilmaisunohjaaja Ilja Mäkelän ohjaama Monte-Criston kreivi, joka mielestäni toi perinteikkyydellään teatterin ohjelmistoon raikasta vaihtelua.

Varoitus: seuraava pätkä on juonispoileri. Monte-Criston kreivi sijoittuu Ranskan Marseilleen ja on tarina Edmond Dantèsista, joka kertomuksen alussa on Pharaon-nimisen kauppalaivan varakapteeni. Hän on menossa naimisiin rakastamansa Mercedesin kanssa ja hänestä on tulossa Pharaon-kauppalaivan kapteeni. Menestyksekästä Dantèsia kadehtivat pankkiiri Danglars, joka on kiinnostunut Pharaonin kapteeniudesta, ja Dantèsin kilpakosija Fernand Mondego, joka haluaisi Mercedesin omakseen. Danglars ja Fernand suunnittelevat juonen, jolla he lavastavat Dantèsin syylliseksi maanpetturuuteen. Niinpä ennen kuin Dantèsista tulee kapteeni ja hänet vihitään Mercedesin kanssa, Marseilleen prokuraattorin sijainen Gérard de Villefort tuomitsee Dantèsin Ifin vankilaan. Dantès viettää vankilassa 14 kärsimyksellistä vuotta mutta onnistuu karkaamaan samassa vankilassa olleen apotti Farian ruumissäkissä. Apotti oli kertonut Dantèsille aarteestaan, joka sijaitsee Montecriston saarella. Dantès löytää aarteen, muuttaa nimensä Monte-Criston kreiviksi ja alkaa suunnitella kostoa. Kreivi Monte-Cristo kostaa eri tavoin kullekin vihamiehelleen ja -naiselleen ja kostettuaan tarinan lopussa ymmärtää, että kostaminen on väärin.

Juonispoileri päättyy tähän.

Turun ylioppilasteatterin Monte-Criston kreivi on kokonaisuutena selkeä ja varsin aukoton, joten katsojan ei tarvitse lähteä teatterista hämmentyneenä puntaroiden, mistä esityksessä on kyse. Päinvastoin tunsi Monte-Criston tarinan entuudestaan tai ei, esityksestä on helppo saada kiinni. Toisaalta Turun ylioppilasteatterin Monte-Criston kreivi on vain yksi tulkinta kertomuksesta muiden tulkintojen joukossa, joten tarinan tunteville se saattaa tarjota Monte-Criston kreivistä uusia näkökulmia.

Useimmiten, kun jokin romaani tuodaan näyttämölle, esitysaika ei riitä romaanin jok’ikisen kohdan yksityiskohtaiseen kuvaamiseen: romaania on tiivistettävä, ja joitain romaanin kohtia on mahdollisesti jätettävä kokonaan pois. Koska en ole lukenut Monte-Criston kreiviä, vaan tunnen teoksen vain perusidealtaan, en tiedä, minkä verran Turun ylioppilasteatterin versio eroaa Alexandre Dumas’n romaanista. Esityksestä voi kuitenkin todeta, että tarinasta painotetaan vain valikoituja kohtia: Esityksen joissain kohdissa eräänlaisena ulkopuolisena kertojana toimiva Bertuccio, päähenkilön Edmond Dantèsin palvelija, referoi yleisölle välillä, mitä tarinassa milläkin hetkellä tapahtuu. Bertuccion lopetettua huomio siirtyy taas muihin näyttelijöihin, jotka jatkavat siitä, mihin Bertuccion kertomus päättyi. Ulkopuolinen kertoja istuu dramaturgiaan hyvin, joskin pakottaa katsojan kuuntelemaan tarkasti, jotta tämä pysyisi mukana juonenkulussa.

Rekvisiitat, lavastus ja musiikki luovat esitykseen mielestäni hienosti 1800-luvun tunnelmaa. Lavastus on Turun ylioppilasteatterille tyypillisesti melko riisuttu. Esimerkiksi lavan takaosassa oleva koroke muuttuu sutjakkaasti laivasta oikeusistuntosalin penkeiksi ja Valentine de Villefortin vuoteeksi, joka saadaan aikaan peitolla ja tyynyllä. Suurimmaksi osaksi Turun ylioppilasteatterin varsin rajallisia lavastusmahdollisuuksia on käytetty nokkelasti ja selkeästi, mutta jonkin verran epäselviä kohtia aiheuttaa lattiassa oleva kuoppa (joita esityksen toisella puoliskolla on kaksi). Joissain kohdissa lattia-aukko kuvaa Dantesin tyrmää, eli katsojan on kuviteltava aukon reunoille jonkinlaiset seinät tai kalterit, mutta joissain kohdissa henkilöt kävelevätkin aukon seinien läpi ja on vaikeampi määritellä, millaista tilaa aukko kuvaa ja miksi.

Näyttelijöiden puvut ovat mielestäni onnistuneet: roolivaatteet ovat ainakin suurin piirtein oikeankokoisia, ja muutenkin rekvisiitta henkii vakavasti otettavasti 1800-lukua − kummelimaisuudelta on siis säästytty. Turun ylioppilasteatterin pukuvarasto näkyy kuitenkin ainakin alkupuolen vankilakohtauksessa, jossa kahdesta vanginvartijasta toinen on natsojensa mukaan sotilasmestari ja toinen tykkimies.

Esityksen kieli on 1800-luvulle sopivasti vanhahtavaa. Esimerkiksi puhuttelun tyylistä voi päätellä, minkälainen suhde henkilöiden välillä on: Gerard de Villefort sinuttelee pankkiiri Hermine Danglarsia, mikä kertoo tuttavallisesta suhteesta, kun taas esimerkiksi Edmond Dantès ja Mercédès Herrera formaalimmin teitittelevät toisiaan. Esityksessä on myös joitain selvästi vanhoja sananmuotoja, kuten hyljätä (vrt. nyk. hylätä), mikä paljastaa, että käsikirjoituksen pohjana on käytetty selvästi vanhempiakin tekstejä.

Hieman särähti korvaan Herreran yhdessä kohtaa käyttämä teitittelyssä virheellinen muoto olette tehneet, mutta onneksi vastaavia ei tullut enempää, vaan voin lämpimästi suositella Turun ylioppilasteatterin Monte-Criston kreiviä kaikille.

Teksti: Antti Ainola
Kuva: Emerentia Mäntylä