Helena Waris: Vuori

Otava, 2014

Sivuja: 317

”Olen tehnyt itselleni mitta-asteikon. Olen piirtänyt tussilla ikkunalasiin vuoren ääriviivan. Toinen viiva on vedetty lattiaan osoittamaan kohtaa jossa minun pitää seistä, että mittaustulos on tarkka. Se, miten saan piirrokset pois, on myöhempien aikojen murhe. Jos maailmanloppu on tulossa, sotkettu ikkuna ei liene isoin ongelma. – – Vuori on paljastumassa, se on selvä. Miksei siitä ole lehdissä tai radiossa? Kaupunki jatkaa eloaan kuin mikään ei olisi muuttunut.”

Kuvittele, jos eräänä päivänä menisit töihin ja työnantajasi antaisi sinulle ison kasan rahaa, käskisi hankkia varusteet vuorikiipeilyä varten ja lähteä saman tien kiipeämään vuorelle, joka kohoaa keskellä kaupunkia.

Kukaan ei koskaan puhu vuoresta. Se on aina pilvien peitossa, kunnes eräänä iltana koittaa sähkökatkos ja pilvipeite alkaa harveta. Huhu maailmanlopusta leviää. Tarinan päähenkilö Lif saa kuulla olevansa valittu, yksi Lif muiden joukossa, ja hänen totta tosiaan on kiivettävä vuorelle, ennen muita Lifejä.

Helena Wuori on ottanut käyttöön elementtejä, joista voisi muodostua erittäin pitkäveteinen ja tavanomainen nuortenkirja, mutta hän saa tarinan kuulostamaan tuoreelta. Valittu sankari, nälkäpelimäinen kilpailu, jossa vain yksi Lif voi selvitä, suuri tehtävä ja mysteerinen Loki sekoittamassa välillä pakkaa. Tarinan edetessä alkaa pohtia, onko koskaan ennen lukenut samanlaista kirjaa. Jos on, niin ei ainakaan vähään aikaan.

Vuori ei paljon selittele. Se koostuu pitkälti muutaman lauseen mittaisista kappaleista ja lyhyestä dialogista. Kielen yksinkertaisuus ja lyhyys tuntuvat kuvastavan maailmanlopun hektistä tunnelmaa ja Lifin omia hämmentyneitä ajatuksia. Mihinkään ei ehditä keskittyä kovinkaan pitkäksi aikaa. Vain kaikki oleellinen on sanottava. Skandinaavinen mytologia sekoittuu modernien sanojen, kuten kännykän kanssa.

Kirjan ehkä mielenkiintoisin puoli on kaiken yllä keinuva epäuskoisuus. Kukaan ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja ketä kannattaisi kuunnella. Vaikka Lifin luona piipahtaa skandinaavisia jumalia alvariina antamassa ohjeita, jää hän melko passiiviseksi. Päätös lähteä kiipeämään syntyy erittäin hitaasti. Lifin käytös on lähes suloisen inhimillistä: ensiksi pitää tarkastella, onko mitään muuta vaihtoehtoa, ja sittenkin kun keinot alkavat olla vähissä, on vielä keksittävä syitä viivyttelyyn.

Lukija on aivan eri tilanteessa kuin Lif hahmona. Lukija tiedostaa lukevansa tarinaa, jossa on spekulatiivisia elementtejä. Jos kirja kertoo, että ragnarök lähestyy ja kannattaisi kiivetä vuorelle, se uskotaan välittömästi. Lif taas hahmona elää kirjan maailmassa, jossa on tietyt elämää koskevat säännöt. Lif ei ota kehotuksia ja käskyjä todesta, sillä hänen mielestään kuulostaa epäuskottavalta, että olisi olemassa myyttisiä jumalia, jotka ovat valmistautumassa maailmanlopun taistoon.

Onneksi kirjaan on luotu Arri, jonka ensimmäinen tehtävä on potkia Lifiä takamukseen. Myöhemmin Arrilla on kyllä muutakin tekemistä, mutta alussa hän tuntuu olevan se hahmo, joka laittaa Lifin liikkeelle. Jonkin verran Arrissa on design-poikakaverin makua. Välillä on vaikeuksia ymmärtää, mitä Arri näkee Lifissä. Miksi hän roikkuu Lifin mukana niin tiiviisti? Voiko häneen luottaa? Ehkä kirjan onkin tarkoitus saada epäilemään jokaista henkilöhahmoa, joka vain lisää kaiken yllä leijuvan epäuskoisuuden tunnetta.

Kritiikkinä kirjasta voisi esittää sen turhankin nopean tahdin. Lifin menneisyydestä olisi ollut kiinnostavaa tietää lisää. Moniin kysymyksiin jää vastaus saamatta, sillä sivutila täyttyy seikkailusta. Ehkä tässä piirteessä tarinan nuortenkirjamaisuus pistää eniten esiin, vaikka mielestäni kirja on oikein hyvää luettavaa aikuisillekin. Myös lopetus tulee turhan nopeasti ja varsinkin kirjan viimeiset sivut jäävät mietityttämään.

Vuori on kirja, joka taatusti jää mieleen. Sen tarina vetää mukaansa, vaikka monesti pitikin pysähtyä ihmettelemään. Tämän kirjan jälkeen tekee mieli perehtyä ragnarökiin paremmin, mutta suosittelen todellakin tekemään sen vasta kirjan lukemisen jälkeen, sillä tietyiltä osin tarina mukailee hyvin paljon olemassaolevaa myyttiä.

Anna Mattila