Voi sitä aikaa, jolloin täytyi kuunnella modeemin riipivää ääntä ennen kuin pääsi seikkailemaan Internetin ihmeelliseen maailmaan. Lankapuhelinta ei pystynyt käyttämään netissä surffailun aikana eikä isäni ilme ollut kovinkaan suopea hänen avatessaan ensimmäistä puhelinlaskua, joka oli saapunut modeemin hankinnan jälkeen. Jos et huomannut, niin olen sitä sukupolvea, joka oppi kirjoittamaan Internetin isolla alkukirjaimella.

Jokin siellä Internetissä kiehtoi jo pikkupoikana niin paljon, että sinne täytyi päästä harva se päivä. Ei tosin ollut Youtubea mistä katsella viihdyttäviä kissavideoita eikä Facebookia mistä seurailla mitä kaveripiirissä tapahtuu. Mitä siellä sitten oli? Ainakin muistan ala-asteikäisenä istuneeni kavereideni kanssa tuntikausia kirjaston nettikoneilla pelaillen pelejä Aapelissa ja seikkailen Habbo Hotellin maailmassa. Google ei ollut silloin vielä hakukoneiden ykkönen, vaan vaihtoehtoja oli enemmän kuin kahden käden sormilla pystyi laskemaan. Ask Jeeves oli mielenkiintoinen hakukone, sillä se toimi kysymys-vastaus -periaatteella, jossa vastauksen ruudulla antoi fiktiivinen herrasmiespalvelija, Jeeves. Televisiossa pyöri tuohon aikaan ohjelma, jossa kilpailijat kisasivat kuka on hakukoneiden mestari ja löytää juontajan kysymän nippelitietokysymyksen vastauksen nopeiten Internetin syövereistä.

Yläasteikäisenä kova uusi juttu oli sosiaalinen media. Kaikki olivat silloin IRC-Galleriassa, joten minunkin oli pakko liittyä. Valitsin itselleni mahdollisimman persoonallisen nimimerkin ja latasin itsestäni kuvan, jonka olin ensin siloitellut Photoshopin valmisefekteillä mauttoman taiteelliseksi. Tunsin suurta yhteisöllisyyden tunnetta liityttyäni lystikkään nimisiin ryhmiin, kuten Hymyile niin ne luulee että tajusit ja vittuilu on taitolaji. Myös mesettely oli arkipäivää tuon aikakauden teineille. Voi sitä myötähäpeän määrää, jos vielä törmäisin omaan profiilini tai pääsisin käsiksi vanhoihin viestilokeihin.

Facebook teki tuloaan Suomeen kun olin lukiossa. En edes muista, mikä minut kyseiseen palveluun veti, mutta viihdyn sen parissa edelleenkin vaikka yksityisyyden rajat ovat alkaneet askarruttaa mieltäni enemmän ja enemmän. Mihin voin edes vetää rajan, kenet hyväksyä kaveriksi? Viidentoista minuutin kuuluisuus on kasvanut netissä äärettömäksi, sillä kaikki vanha on kaivettavissa uudelleen esiin. Emme varmastikaan ole unohtaneet Cola-Ollia tai Salkkareiden Ismo Laitelasta tehtyjä parodisia remixejä.

Pikkuhiljaa aloin tajuta, että kaikki on siirtynyt Internetiin. Google maps on käynyt ottamassa kuvan etupihastasi ja laittanut sen nettiin 7 miljardin ihmisen nähtäväksi. Laskut harvoin enää esiintyvät paperisessa muodossa ja löydät ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan, jos osaat taikoa ruudulle oikeat hakusanat. Uusimmissa jääkaapeissakin on kosketusnäyttö, jolta voit twiitata hiukopalaa hakiessasi. Tuskin menee aikaakaan, kun yliopistotutkinnon suorittaminen on kokonaisuudessaan mahdollista kotisohvalla istuen. Tekeekö teknologian kehitys meistä yksinäisempiä vai onko sillä sosiaalista elämää rikastuttava vaikutus?

Janne Kuja-Lipasti

Ps. En olisi ensimmäistä kertaa Internetiin yhdistäessäni uskonut, että vielä joku päivä kirjoitan tätä juttua lehteen, jota julkaistaan vain verkossa.