Lue millaisia massasta poikkeavia työpaikkoja opiskelijoilla voi olla! Kielekkeen anonyymissa pikahaastattelussa esitellään viisi hämmästystä herättävää duunia.

Alastonmalli? Vau!

Työskentelen monissa eri taidekouluissa Helsingin alueella, lähinnä iltakursseilla, kun päiväsaikaan tietysti opiskelen. Työ on todella stressitön: ei tarvitse tehdä juuri mitään ja saa ajatella ihan omia asioita. Alastomuuden epämukavuus hävisi ihan ensimmäisillä kerroilla. Joillekin työssä voi olla suuri tylsistymisen riski, mutta itse viihdyn kyllä pelkästään ajatuksieni kanssa varsinkin, kun siitä maksetaan. Toisinaan, jos asento sallii, voi lukea vaikka kirjaa tai kuunnella musaa.

Yleinen reaktio on ”Vau! Oikeesti!”. Sitä seuraa yleensä hihittely. Aika usein ihmiset sanovat myös, että itsekin haluaisivat kokeilla.

Päädyin alastonmalliksi, koska työkutsuja alkoi tulla joka puolelta ja sain kehuja mallina. Yleisesti ottaen malliin suhtaudutaan hyvin kunnioittavasti. Kyllähän se egoa hivelee, että luokallinen taiteilijoita maalaa, muotoilee tai piirtää juuri sinua, ja sitten niitä töitä saa ihailla. Työ on innoittanut minua myös pitämään ulkomuodostani huolta. Tämä työ antaa minulle paljon kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Värikuulasotaa? Boom!

Vedän ja ohjaan paintball-pelejä. Työpaikallani voi pelata niin ulko- kuin sisäkentälläkin. Asiakkailla on aina hauskaa, joten se tarttuu myös meikäläiseen. Työ löytyi koulun intranetin ilmoituksesta.

Kun kerron työstäni, kysytään  ”pääsetkö itekin pelaamaan?” ja ”koska voisi päästä pelaamaan?”

Mieleenpainuvinta ovat olleet ehkäpä muutamat ”vahingossa” tuomaria (lue: meikäläistä) kohti ammutut laukaukset, jotka joskus sattuivat osumaan melko arkaankin paikkaan. Myös polttariporukoiden pelit olivat aina mitä erikoisempia.

Vastasyntyneiden teho-osasto? Apua aaw!

Olen vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla. Osastolla hoidetaan kaikki vastasyntyneet, jotka tarvitsevat intensiivistä tehohoitoa ja erityistarkkailua. Osasto on myös paikka pikkukeskosille, joiden elämän alkutaival vaatii viikkoja keskoskaapissa. Jokaisella hoitajalla on vuoron aikana ”vastuullaan” keskimäärin 1–3 vauvaa.

Töissä fiilis on huikea: jännittävä, innostunut, iloinen, surullinen ja kaikkea siltä väliltä. Menen mielelläni koulupäivän jälkeen iltavuoroon keskolaan silläkin uhalla, että vapaa-aikaa ei juuri kerry. Huikea työpaikka.

Selvitymistarinat eivät muuten hevillä unohdu. Viime kesänä törmäsin Muumimaailmassa yhteen poikaan. Sällin isä kysyi tunnistanko Leeviä. Olin ollut 4 vuotta sitten yhden kesän ajan hänen omahoitajansa. Nyt Leevi oli terve ja terhakka.

Ihmisillä on lähinnä ajatuksia ”ai kauheeta, miten sä pystyt, kaamee paikka”, ”mitä kaikkee kamalaa siellä on ollu?”, ”mikä on pienin vauva mitä oot hoitanu” (658 g, syntynyt viikolla 23).

Koin tusinoittain elämäni ”what the fuck”-hetkiä, kun pidin äideille imetysopetusta; eikä minulla ole omakohtaisia kokemuksia äitiydestä! Myös tuoreiden äitien rintatulehduksen estäminen rintoja rutistelemalla tuntui 19-vuotiaasta ambulanssikuskista aluksi melko absurdilta.

Vankimielisairaala? Oho!

Työpaikkani on Turun psykiatrinen vankisairaala eli vanhalta nimeltään vankimielisairaala. Työnkuvana on päivittäinen vankien psyykkisten sairauksien hoito ja huomiointi. Eli käytännössä seuraan ettei kukaan vahingoita itseään tai muita. Tarkkailen psyykkistä vointia.

Usein ihmiset utelivat potilaiden rikoksista ja tuomioista, joista ei luonnollisesti voi kertoa. Lisäksi kysellään työn vaarallisuudesta ja uhkatilanteista.

Hain työpaikkaa, koska se kuulosti mielenkiintoiselta ja erilaiselta. Viihdyn siellä todella hyvin. Työ on raskasta, mutta palkitsevaa. Työkaverit ovat huippuluokkaa.

Mieleenpainuvimpia hetkiä töissä ovat olleet keskustelut potilaiden kanssa heidän tekemistään rikoksista.

Pubissa tietovisaa? Cool!

Olen tähän mennessä juontanut ainakin 300 tietovisaa. Turussa visoja on esimerkiksi Edisonissa, Hugossa, Hunsvotissa ja Oskarissa. Kysymykset näkyvät screeniltä, joukkueet vastaavat tietovisan virallisiin lappuihin. Visat ja ranking ovat maanlaajuisia; SM-voittajajoukkue pääsee ulkomaille.

Voisin jopa sanoa, että rakastan tätä työtä. Työaika on lyhyt, aina iltaisin ja korvaus on hyvä. Tunnelma on rento ja leikkimielinen. Ihmiset tulevat jok’ikinen viikko paikalle pitämään hauskaa. Edisonin sunnuntaivisoissa käy usein kavereitanikin, jotka yrittävät kalastella lisäpisteitä kaikenmaailman runoilla ja piirustuksilla. Visaajien hauskat vastaukset naurattavat joskus niin paljon, että tekisi mieli antaa piste vain huvittavasta yrityksestä.

Viralliset säännöt helpottavat vastausten pisteyttämistä. Kerran kävi kyllä kämmi: olin laskemassa joukkueiden visapisteitä, mutta yksi joukkueista palautti lappunsa myöhässä. Lappu meni siihen pinoon, jossa lepäsivät jo tarkistetut laput. Tottakai juuri siinä vastauspaperissa oli eniten oikeita vastauksia. Julistin väärän voittajan. Karvas moka. Lahjakortti meni naureskellen lopulta oikealle joukkueelle.

Minua kysyttiin tähän työhön aivan ohimennen vuonna 2010. Totta helvetissä suostuin. Tämä on myös äärimmäisen sivistävää. Juontaessa oppii vastaukset ja knoppitietoa huomaamattaan. Ei tästä ole kuin iloa: visayleisöstä löytyi myös tyttöystäväni.

Tekstin koonnut: Riikka Sandberg