Jos joku on opettanut teknologiasukupolvelle estetiikan tajua, se joku on Steve Jobs.

Jobs on ajankohtainen mies vielä kaksi vuotta kuolemansa jälkeenkin. Apple-yhtiön perustajiin kuulunut Jobs teki oman osansa ihmisen sekä teknologian lähentämisessä – lopputuloksella on kannattajansa ja vastustajansa. Vastarinnan henkeä luonut ja yksilön vapautta korostanut Jobs onnistui, nurinkurisesti, rakentamaan vahvasti häneen henkilöityneen Apple-kultin, jonka tulevaisuus on nyt niin sanotusti vieraissa käsissä. Mitä tapahtuu brändille, jonka luojan kädenjälki näkyi pienimmissäkin yksityiskohdissa tekstinkäsittelyohjelman fonteista kännykän pintamateriaalin sormituntumaan?

Kuten aina ilmiöiden ymmärtämisessä, historia kertoo eniten; niin myös Applen tulevaisuuden suuntaviivat hahmottuvat paremmin palaamalla juurille. Applen tarina on Steve Jobsin tarina, joka on tähän mennessä muotoutunut elämäkerran ja elokuvan muotoon.

Walter Isaacsonin kirjoittama Steve Jobs ilmestyi vain muutama viikko Jobsin kuoleman jälkeen lokakuussa 2011, parin vuoden aikana tehtyjen haastattelujen tuloksena. Otava julkaisi sen suomeksi vielä saman vuoden loppupuolella. Nykyisin ikävän tavallinen hoppu käännöstyössä näkyy tämänkin kirjan sivuilla, mutta Isaacsonin huolellinen ja pitkällinen perehtyminen palkitsee lukijan. Mikä mielenkiintoisinta, elämäkerran käsikirjoitus ei kulkenut lainkaan Jobsin tarkkojen näppien kautta. Hän myös suorastaan rohkaisi haastattelemaan vihollisiaankin, ja lopputuloksena on huikean moniulotteinen kuvaus yhdestä nykyajan ristiriitaisimmista persoonista.

Jobs perehtyi jo nuoruudessaan buddhismiin ja kävi Intiassakin etsimässä henkistä valaistumista. Hänen LSD-kokeilunsa olivat yksi osa valaistumisen tiellä. Parrakkaasta, kummallisissa vaatteissa ja paljain jaloin kulkeneesta lemuavasta rentusta kehittyi kuitenkin terävä visionääri. Kirjassa korostetaan Steve Jobsin seisoneen humanismin ja teknologian risteyksessä. Applea luodessaan hän ei ikinä tinkinyt osien laadusta, käytön helppoudesta ja kauneudesta. Jobsin ideologiaan ei esimerkiksi kuulunut on-/off-nappula.

Moniperspektiivinen kirja luo Jobsista kuvan myös hankalana työtoverina ja aviomiehenä sekä ajoittain jopa sietämättömänä mulkkuna. ”En usko tallaavani ihmisiä jalkoihini, mutta jos jokin haisee, kerron sen ihmisille suoraan”, hän totesi. Jobs raivosi ja ajoi työntekijänsä ahtaalle, mutta sai heistä mahdottomuuksia irti pelkällä tahdonvoimallaan. Tätä kutsutaan kirjassa ”todellisuuden vääristelytilaksi”. Se toteutui, mihin Jobs uskoi­ – riippumatta siitä, oliko se resurssien puolesta mahdollista. Jobsin intensiivisen tuijotuksen alla murskautui moni pieni sielu.

Kovan ikeen alla Applesta kasvoi humanismin ja teknologian yhteistyön tyylikkäin edustaja sekä yksi maailman arvokkaimmista yhtiöistä. Jobs kasvoi Applen mukana, välillä tosin kokeillen siipiään muuallakin. Hän esimerkiksi oli perustamassa kuulua animaatioyhtiö Pixaria, jonka tuotoksiin Jobsilla niin ikään oli vahva näkemys mukana.

Elämäkerta pureutuu ennen kaikkea Jobsin työpersoonaan ja jonkin verran myös parisuhteisiin sekä perhe-elämään. Yli 600-sivuinen teos on hengästyttävä kokemus, joka auttaa ymmärtämään sekä Jobsin kummallista persoonaa että Applen teknologiaa ja estetiikkaa. Tämän kokemuksen jälkeen olikin haastavaa törmätä tänä syksynä ensi-iltansa saaneeseen Jobs-elokuvaan, jonka on ohjannut Joshua Michael Stern. Jobsin rooliin valittiin yllättäen Ashton Kutcher, suklaasilmäinen siloposki. Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Jobs-elokuva on kuin elämäkerran huono traileri. Elokuva ei pääse lähellekään elämäkerran salakavalasti miehen ympärille kietoutuvaa lähestymistapaa. Poimintoja on tehty sieltä täältä, eikä kokonaisuus anna Jobsista kummoistakaan vaikutelmaa. Elokuva näyttää vain riekaleita Jobsin elämästä – Pixaria ei käsitellä sanallakaan, ja herkullisen mälsä arkkivihollinen Bill Gates vilahtaa vain puhelinlankojen päässä.

Kutcher antaa Jobsista kuvan lapsellisena tiuskijana. Kutcher on jotenkuten yrittänyt apinoida Jobsin vänkyrää kävelytyyliä ja intensiivistä tuijotusta otsasuonet pullottaen. Elokuva on ajoittain vaivaannuttavaa katseltavaa, ja tuntuu, etteivät Jobsin opit tyylikkyydestä ja harmoniasta ole käyneet mielessäkään. Elokuva on perus jenkkikauraa – mitähän vain täydellisyyttä hyväksynyt Steve itse tästä ajattelisi? Sanoisi aika varmasti, että filmi haisee.

Haudan takaa Jobs ei pysty vaikuttamaan siihen, millainen kuva hänestä valkokankaalla annetaan, mikä on varmasti ollut helpotus elokuvantekijöille. Tyydytään tavanomaiseen.

Elokuvan ohella esimerkiksi iPhonen käyttöjärjestelmän päivitetty versio iOS 7 on yksi tyylinäyte ilman Jobsin kosketusta, eikä sitäkään ole vastaanotettu ongelmitta. Onko siis uhkana, että kaikki post-jobsilainen on yksinkertaisesti kuraa? Pärjäävätkö teknologinen taide ja taiteellinen teknologia ilman Jobsin vaatimustasoa?

Annele Saikkonen