Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Maailma muuttuu, Converse pysyy

Helmikuussa vuonna 1908 Marquis Mills Converse avasi Converse Rubber Shoe Companyn. Yhtiö keskittyi enimmäkseen urheiluun tarkoitettujen kenkien valmistamiseen ja vuonna 1917 Converse All Star -koripallokenkä tuli myyntiin. Muutamaa vuotta myöhemmin koripallopelaaja Chuck Taylor alkoi markkinoida kenkiä ympäri Yhdysvaltoja ja lopulta hänen nimikirjoituksensa lisättiin All Starin logoon.

Kengät olivat vuosikymmenten ajan väriltään mustat. Vasta 1947 julkaistiin toinenkin värivaihtoehto, valkoinen. 1960-luvulla koripallojoukkueiden toivomuksesta Converse päätti alkaa valmistaa myös muita värejä ja samoihin aikoihin kenkiä alkoi näkyä myös nuorison jaloissa.

Myöhemmin esimerkiksi The Ramones ja Kurt Cobain käyttivät All Stareja ja niittivät kengille mainetta maailmalla. Conversen All Star -kengät ovat siitä mielenkiintoinen muoti-ilmiö, että ne ovat pysyneet pinnalla vuosikymmenien ajan. Kyseiset tossut vilahtavat vanhassa bändijulisteessa ja 90-luvun alun luokkakuvissa. Tämän kesän Ruisrockissa hetken katseltuani ympärilleni totesin, että Converset kuuluvat varmaan kolmasosan festarivarustukseen. Niitä näkyy punkkareilla, rokkareilla, atleeteilla ja nuorekkailla proffilla yliopistolla. Mikä tekee brändistä niin suositun ja onnistuneen? Päätin kysyä All Starien omistajilta, miksi he käyttävät Converseja.

Laura, 20: ”Converset käyvät kaiken kanssa – malli on todella klassinen, mutta variaatioita on paljon väreissä ja materiaalissa. Omistan 13 paria erivärisiä Converseja ja tykkään etenkin korkeavartisista. Minulla on ollut All Stareja 9. luokalta lähtien, enkä ole heittänyt yhtäkään paria pois. Olen laittanut näiden kenkien nauhat ristiin, mistä on kehkeytynyt juttua ihmisten kanssa muun muassa Ellie Gouldingin keikalla. Puhtainta kenkäparia en ottaisi mukaan esimerkiksi festareille.”

Haastatteluista muodostuu sellainen kuva, että Conversen suosio liittyy niiden mukavuuteen. Myös mallin klassisuudesta tykätään, sekä siitä, että jalkineet kestävät temmeltämistä eivätkä ne saa aikaan kipeitä rakkoja kantapäihin.

Anna, 22: ”Converset ovat mukavat ja klassiset, yksinkertaisen hienot. Omistan kahdet Converset –valkoiset ja tummansiniset. Mielestäni neutraalin väriset All Starit ovat hienoimpia. Kerran meillä oli Provinssirockissa viiden hengen porukka, jossa jokaisella oli samaiset kengät. Joku mies tuli leikillisesti ivaamaan meitä siitä, mutta hänellä oli itselläänkin jalassa Converset.”

Ehkä kenkien suursuosiossa on kyse ketjureaktiosta, jonka jo 1970-luvun punk-bändit ovat aloittaneet. Aikoinaan Converset villitsivät lähinnä alakulttuurien edustajia, mutta myöhemmin ne ovat kehittyneet muoti-ilmiöksi ja löytyvät tänä päivänä jo melkein kenen tahansa jaloista.

Anni, 21: ”Converset ovat mukavat jalassa. Sain nämä tossut lahjaksi ja ne ovat elämäni toiset All Starit. Olin käyttänyt entisiä niin kauan, että ne olivat harmaat ja kaiversin likaan hymynaaman. Olen ollut Converseissa kaikkialla Venetsiasta festareille. Kerran hukkasin bileissä kengät useammaksi tunniksi, mutta jostain ne tulivat silti takaisin.”

Nykyään Converset eivät herätä liikaa huomiota kadulla, mutta niissä on silti asennetta. Converset ovat helposti tunnistettavat, sillä ne eivät ole muuttuneet muodoltaan ajan saatossa. Tossut aiheuttavat yhteenkuuluvuuden tunteen: kaksi neljästä haastateltavasta oli aloittanut keskustelun tuntemattoman kanssa Converseista. All Stareja aletaan käyttää teini-iässä, koska kaikilla muillakin on sellaiset. Ja kaikilla muilla tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Irene, 21: ”Kyseiset kengät ovat mukavat ja helpot, ne käyvät monenlaisten vaatteiden kanssa. Baariin en silti niillä menisi. Minulla on sekä vihreät että harmaat Converset. Nyt jalassani on vihreät, sillä ne ovat likaisemmat ja kestävät kastajaisten kaltaista temmellystä. Yksi hauskimmista muistoistani liittyneekin juuri näihin kastajaisiin.”

Teksti ja kuvat: Anna Pihlajamäki
Artikkelikuva: Annele Saikkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8