On selvää, tutkimuksen tekemistä helpottaa itse, omien kiinnostusten mukaan valittu tutkimusaihe. Sen sijaan on hämmästyttävän suppeasti tunnettu fakta, että tutkimusaiheen valinta kertoo ihmisestä syvällisen totuuden merkittävästi luotettavammin kuin länsimainen astrologia. Tein väitöskirjani suomen ja viron ruumiinosannimitysten kieliopillistumisesta eli siitä, miten esimerkiksi suomen rinta-sanasta ja viron ’korvaa’ merkitsevästä kõrv‑sanasta on kehittynyt mm. vieressä olemista, samanaikaisuutta ja vertailua ilmaisevia postpositioita (hän seisoi rinnallani, ta seisis minu kõrval). Olin aina ollut lukutoukka ja älykkö, jonka tutkijanuralle suuntautuminen ei varmaan hämmästyttänyt ketään. Minua sen sijaan hämmästytti kovasti se, että tutkiessani ruumiinosannimityksiä tajusin oman fyysisyyteni: en olekaan pelkkä pää! Lähes kolmikymppiseksi olin onnistunut heilumaan pää näkymättömän ruumiin nokassa keikkuen, kun yhtäkkiä pään alapuolella olikin ihan kokonainen ruumis, joka kaipasi säännöllistä ja raskastakin liikuntaa ja kahta lämmintä ateriaa päivässä. Lopullinen hyvästi kuvitelmalle kalpeasta ja eteerisestä runotytöstä! Jäikö joku muka kaipaamaan! Toki on käynyt mielessä, olisiko ruumiinsa voinut saada takaisin helpomminkin kuin viettämällä viisi ja puoli vuotta tekemällä väitöskirjaa, mutta ei mennä siihen nyt.

Jokaiseen tutkimusaiheeseen kuuluu väistämättä myös osia, jotka eivät tunnu yhtä aikaa mieluisilta älyllisiltä haasteilta ja luovuutta ihanasti kutkuttavilta kysymyksiltä. Otan jälleen esimerkin väitöskirjastani. Jos tutkii kielen kehittymistä, tekee historiallista kielentutkimusta. Jos tekee historiallista kielentutkimusta, on yleensä syytä ottaa kantaa ilmiön olemukseen vanhimmissa suomenkielisissä teksteissä, toisin sanoen esimerkiksi Agricolan teosten kielessä. Myönnän, että en alun perin suhtautunut tähän pelkästään tai edes voittopuolisesti myönteisesti vaan mahdollisesti jopa hivenen ennakkoluuloisesti. Saattaa olla, että asenteeni paistoi jonkin verran läpi tämän aihepiirin käsittelyn ensimmäisessä versiossa, jonka työni ohjaaja, professori Kaisa Häkkinen luki: saamani palautteen sisältö oli poikkeuksellisen yksiselitteinen. Päätin heittää ennakkoluuloni romukoppaan, ottaa Agricolan kauniiseen käteen ja pyyhkiä pölyt vaatimattomasta latinan kielen taidostani – ja sain palkinnoksi mieluisia älylisiä haasteita ja luowuutta ihanaisesti kutkuttawia kysymyksiä.

Missä tahansa pitkäjänteisessä työssä (kyllä! tutkimuksen tekeminen ja kirjoittaminen ovat ihan tavallisia töitä, eikä niitä kannata turhaan kuorruttaa aiheettomalla glorifioinnilla) tulee hetkiä, jolloin työ ei kerta kaikkiaan etene. Tämä on täysin luonnollista, ja olisi suorastaan huolestuttavaa, jos näin ei kävisi. Minulla on tähän pomminvarma ja hyvin yksinkertainen vinkki: tee välillä jotakin aivan muuta. Varjopuoli tässä on, muun tekeminen vaatii aikaa, jota ei aina ole; olisi siis hyvä suunnitella työnsä aikataulu niin, että siinä on väljyyttä. Hyvä keino vireen säilyttämiseen on tutkimuksen eri vaiheiden limittäminen. Itse esimerkiksi nautin kovasti tutkimusaineiston käsittelystä, analyysin tarkentamisesta, erilaisten hakujen kokeilemisesta ja ihan vaan selailusta. Tämä yleensä maistuu silloinkin, kun kirjoittaminen ei suju, ja tuottaa sattumanvaraista useammin myös jonkin uuden ajatuksen. Erinomainen keino saada uusia ideoita ja päästä yli jumeista on lähteä kävelylle. Tämänkin kirjoituksen runko on syntynyt kävellen tehdyllä työmatkalla. Ja kysykää vaikka professori Tuomas Huumolta, jonka mittavasta ja kansainvälisesti tunnustetusta tuotannosta 70 % on syntynyt sauvakävelyllä.

Muistatteko tämän Nalle Puhin ja Nasun keskustelun:

– Kun heräät aamulla, Puh, sanoi Nasu viimein, mitä sanot ensimmäiseksi itseksesi?

– Tahtoisinpa tietää, mitä saamme aamiaiseksi, sanoi Puh. – Mitä sinä sanot, Nasu?

– Minä sanon: tahtoisinpa tietää, mitä jännittävää tapahtuu tänään, sanoi Nasu.

Puh nyökkäsi miettiväisenä. – Se on sama asia, hän sanoi.

(A. A. Milne: Nalle Puh. Suom. Anna Talaskivi.)

Parhaimmillaan tutkimuksen tekeminen on Nasun elämää. Ja kun työ on valmis, on ihan ok olla siihen korviaan myöten kyllästynyt – ja keksiä jotakin aivan muuta.

Krista Ojutkangas