Rautarouva osasi käskyttää muttei huolehtia.

Kuva: Pathé, Film 4, UK Film Council, Media Rights Capital

Margaret Thatcher, Britannian ensimmäinen naispääministeri, oli periksi antamaton oman tiensä kulkija. Hän raivasi polkunsa poliittisen uran huipulle 70-luvulla – aikana, jolloin edustajistossa naisten oleskeluhuoneessa oli sohvien sijaan vain silitysrauta. Politiikka oli toisin sanojen kaksilahkeisten näpeissä, kuten oli aina ennenkin ollut. Tähän Thatcher halusi muutosta: hän halusi saada miesvaltaisen hallituksen tekemään oikeita tekoja itsensä boostaamisen sijaan. Tätä draama Rautarouva (The Iron Lady) pohjimmiltaan onkin: feministinen kannanotto ja tarina naisen noususta miesten maailmaan.

Toisaalta elokuva on kuvaus hyvin ristiriitaisesta naishahmosta. Thatcher (Meryl Streep) oli niin ihailtu naisvaikuttaja kuin vihattu despoottikin, jonka mielivaltaiset päätökset muun muassa lakkoilusta saivat aikaan hirvittävän väkivaltaisia mielenosoituksia. Ristiriitaista – ja surullisen tavallista uranaiselle – on myös, että menestys politiikassa nakersi vähä vähältä perheonnea. Thatcherin aviomies Denis (Jim Broadbent) piti huolta parin kaksosista ja komensi Thatcherin milloin syömään ja milloin nukkumaan, kun johtopoliitikko itse ei poliittisilta mietteiltään näin ymmärtänyt tehdä. Thatcherin poliittiset saavutukset olivat myös perheen tärkein puheenaihe lasten omien pienten saavutusten kustannuksella. Tyypillinen modernin naisen dilemma, valitako perhe vai ura, korostuu jälleen kerran. Kaikkea ei voi saada, tuntuu elokuva takovan naiskatsojan päähän. Ihan kuin tätäkin ei olisi jo tarpeeksi kuullut.

Itsenäisyydessään ja rohkeudessaan Thatcher kelpaa jokaisen nuoren naisen esikuvaksi. Elokuvan edetessä hän kuitenkin kompastuu juuri vahvuuksiinsa. Aina yksin pärjäämistään vakuuttanut Thatcher sortuu miehensä hävitessä parin yhteisestä elämästä lopullisesti. Hän anelee miestään jäämään, koska ei usko pystyvänsä jatkamaan elämää ilman tätä. Itsenäisyys oli siis vain näennäistä. Ajan mittaan Thatcher lipsuu myös vallankäytössään. Hän sättii alaisiaan, korostaa omaan erinomaisuuttaan eikä suostu neuvottelemaan. Thatcherissa on myös fennistin vikaa, sillä hän haukkui varapääministerin kokouspöytäkirjan kirjoitusvirheiden takia. Tämä enteilee Thatcherin poliittisen uran loppua.

Kaikki suuret ajattelijat vanhenevat, niin myös rautarouva. Elokuva kuvaa ironisesti, kuinka entinen, Oxfordissa opiskellut älykkö menettää vanhetessaan juuri henkisen pystyvyytensä. Dementoitunut Thatcher näkee harhoja, unohtelee eikä enää pysty toimimaan tavallisen ihmisen tapaan. Kuten poliittinen valtakin, myös itsenäisyys surkastuu: suuri vallanpitäjä Thatcher on muiden huolehdittavana aivan arkisissakin asioissa. Taivaita hipovaa uraa tavoitteleva voikin elokuvan nähtyään pohtia, olisiko sittenkin parempi pysyä perusjannuna kuin tavoitella aikanaan vääjäämättä kutistuvaa valtaa, jolla voi olla hyvinkin mielenkiintoiset seuraukset.

Janina Jokimies