Viimainen Vaasa

Vaasan kirkko. (kuva: Wikimedia Commons)

Vaasan keskusta. (kuva: Wikimedia Commons)

Vaasassa fennistikin saa palvelua molemmilla kotimaisilla. Rannikkokaupungissa on talvella kylmää mutta kaunista.

Vaasassa tulee helposti nälkä. Opiskelijabudjetilla on vaikea löytää kohtuullista ruokapaikkaa, ja opiskelijaravintolatkin ovat lähinnä kaukana Palosaaren kampusalueella. Nälkäinen löytää itsensä häpeällisen helposti Hesestä tai Mäkistä. Jos lompakko on kunnossa, kannattaa suunnata italialaistyyliseen Il Bancoon tai kesäravintola Strampenille – vielä varakkaamman esimerkiksi Gustav Wasaan.

Onneksi Vaasassa on liuta mukavia kahviloita. Oma suosikkini on torin laidalla sijaitseva Café de Paris. Paikan kaakaovalikoima on mahtava, ja uskalias voi maistella vaikkapa hilpeää italiansoodaa. Katselen usein ikkunapaikalta, kun tyylikkäät vaasalaiset vaeltavat kävelykadun viimassa. Tänne ei voi tulla tuulipuku päällä tuntematta pientä pistosta – tai ainakin sen tuulipuvun pitää olla joku Haglöfs.

Vaasalaisten tyylikkyydestä huolimatta kyseessä ei ole mikään shoppailukaupunki. Esimerkiksi vaatekaupat ovat lähinnä ketjuliikkeitä.

Hipsteröimään mielivän tulee suunnata tanssiaskelensa iltaisin Leipätehtaalle. El Gringo taas on kaupungin uskottavin aloittelu- ja istuskelupaikka. Oliver’s Innissä pääsee ihastelemaan railakasta suomenruotsalaista baarikulttuuria. Kesällä Hovioikeudenpuisto eli Hoviska on täynnä örveltäviä teinejä ja pitkiä piknikkejä. On makuasia, pitääkö niistä vai ei.

Toisin kuin Turku, Vaasa on ihan oikea rannikkokaupunki. Kesällä keskustasta voi kävellä muutaman sadan metrin matkan lähimmälle uimarannalle. Kaunis ranta-alue on mukava kävelyreitti myös talvella. Samalla voi pistäytyä Kuntsilla kummastelemassa modernia taidetta tai Pohjanmaan museossa ihmettelemässä Karl ja Elin Hedmanin legendaarista taide- ja esinekokoelmaa.

Niin, ja Vaasassa tuulee. Aina.

Arvosana: Magna cum laude approbatur

Meri Heikkilä

Kokkola – kohti kylmempää

Kokkolan vanhaakaupunkia (kuva: Ilkka Posio)

Näkymä Mannerheiminaukiolta Isokadulle (kuva: Ilkka Posio)

Kun saavun Kokkolaan, on jo pimeää.

Ensimmäinen merkki kaupungista on supermarketin kajastus, pian tämän jälkeen avautuu näkymä linja-autoasemalle. Aseman takana kurkottaa korkeuksiin heittimin valaistu keltatiilinen kirkontorni. Juna hidastaa edelleen vauhtiaan ja alkaa jo jarrutella. Näkyviin lipuu jugend-tyylinen kivitalo, jonka seinällä lukee valaistuin takorauta kirjaimin Kokkolinna. Sen edustaa valaisevat vanhanaikaiset katulamput, jotka reunustavat vanhaa pääkatua aina  Vanhankaupunkiin asti.

Kaiken kaikkiaan Kokkola on kovin kaunis kaupunki. Kaupungin keskusta ja sen Vanhakaupunki ovat tunnelmallisia erityisesti joulun alla lumeen ja pehmeään valohämyyn kietoutuessaan. Edukseen kaupunki erottuu myös kesällä, jolloin se pukeutuu vihreään ja kylpee auringonpaisteessa. Näin alkuvuodesta kaupunki vaikutta siltä kuin se vain horrostaisi ja odottaisi kevättä.

Kokkolaa kutsutaan joskus merestä nousseeksi kaupungiksi. Rannalta näkee, kuinka kaupunki on noussut aikaa sitten ja kerinnyt jo melko pitkälle sisämaahan. Vanhansatamanlahden jäällä voi päiväsaikaan olla tungosta: kävelijöitä, hiihtäjiä, koiran ulkoiluttajia, tuulisella säällä jopa purjehiihtäjiä. Talvina, joina merijään paksuus on riittävä, tehdään kaupungin edustalle jäätie, jota pitkin pääsee retkiluistelemaan saaristossa.

Viikonloppuisin keskusta vaikuttaa liki autiolta. Kaupungin kahvilaelämä on sanalla sanoen aneemista, yhtä lukuun ottamatta kaikki kahvilat sulkevat ovensa lauantaisin kolmelta ja vain harva niistä on auki sunnuntaisin. Ravintoloita sen sijaan on paljon ja tarjonta on monipuolista. Illanviettopaikoiltaan Kokkola ei juuri eroa muista kokoisistaan pikkukaupungeista. Vähällä vaivalla löytyy monentasoista pubia ja kapakkaa sekä pakollinen sedula. Näistäkin huolimatta illan saa kaupungissa kulumaan jokseenkin rattoisasti.

Kokonaisvaikutelma Kokkolasta on hivenen unelias, mikä voi toki johtua vain vuodenajasta. Vanhakaupunki on helmi, jollaiseen harvoin törmää.

Arvosana: Magna cum laude approbatur

Ilkka Posio

Tanssia ja vauhtia Oulussa

Allekirjoittanut kävi tervehtimässä Toripolliisia yöaikaan. (kuva: Essi Ihanainen)

Oulu – tuo tuulinen ja puhtoinen teknologiakaupunki, jonka sijainnin etelän vinkkelistä katsova voisi erehdyksessä paikantaa Lappiin. Vaan aitoa Pohjois-Pohjanmaatahan tuo on, ja siellä svaa-vokaalit venyvät ja konsonanttigeminaatat paukkuvat.  Monipuolisessa yliopistokaupungissa kuulee käytettävän paljon myös peräpohjalaismurteiden söpöä ’mietä’ ja ’sietä’.

Junamatka Turusta Ouluun kestää kuudesta ja puolesta tunnista hieman yli seitsemään tuntiin, joten istumalihaksia matkan aikana todella tarvitaan. Päämäärä palkitsee kyllä. Matkasin Ouluun tupaantuliaisten ja konemusiikkikeikan merkeissä, joten viikonloppu oli tapahtumarikas.

Näkymä Nallikarista Oulun keskustaan (kuva: Essi Ihanainen)

Oulun klubiskene oli kiitettävällä tolalla ainakin vierailuviikonloppunani. Baari 45 tarjosi yläkerrassaan iskevää konemusiikkia, ja tanssilattialla näkyi Oulussa sijaitsevan tanssikoulun kasvatteja. Baarin alakerrassa soi varttuneemman väen mieliksi vanha rock ja iskelmä. Toinen yökerho, Kaarlenholvi, tarjosi perinteisemmälle viihdekansalle sopivaa bilemusiikkia. Monipuolista meininkiä siis. Viikonlopun huipennuksen koin Pendulumin keikalla, jossa ihmismassa pomppi ja hiki lensi. Rakkaudella vaalimani otsatukkakin oli heitettävä pois tieltä. Jalat olivat mokoman jälkeen niin finaalissa, että viimeiset askeleet kotimatkalla olivat viedä lumipenkkaan. Oululaiset ovat innokkaita ja väsymättömiä juhlijoita.

Viikonlopun aikana tutustuin niin asiantunteviin lääkäriopiskelijoihin kuin tyylikkäisiin arkkitehtiopiskelijoihinkin. Jälkimmäiset ovatkin Turun suunnalla erittäin harvinaisia, joten oli hauska kuulla alan kuulumisia Oulusta asti. Sivistystäkään ei siis reissultani puuttunut.

Ruokapaikoista suosittelen Pannua, jonka suklaakakkua ei kannata jättää väliin. Rentoa istuskelua kaipaavalle sopii Kauppuri 5, jonka piskuisilla pöydillä on erityisen hauskaa pelata vaikkapa Huojuvaa tornia. Nähtävyyksistä tietenkin sympaattista Toripolliisia kannattaa käydä moikkaamassa.

Arvosana: Magna cum laude approbatur

Annele Saikkonen