Kauhuelokuvat jakavat usein mielipiteet kahtia: toiset rakastavat niitä ja toiset taas eivät ymmärrä, miksi kukaan katsoisi pelottavia elokuvia vapaaehtoisesti. Arvostelen nyt viisi  menneisyyteen sijoittuvaa kauhuelokuvaa, joiden sanoisin sopivan erityisesti yliluonnollisen kauhun ystäville. Mukana on myös kotimainen helmi – arvaatko jo, mikä? Tähtiä annan nollasta viiteen. Aloitetaan arvostelu sen pidemmittä puheitta!

The Witch (2015)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Robert Eggers      Pääosat: Anya Taylor-Joy, Ralph Ineson, Kate Dickie, Harvey Scrimshaw, Ellie Grainger ja Lucas Dawson

Kriitikoiden ylistystä nauttinut 1600-luvulle sijoittuva The Witch ei ole erityisen pelottava elokuva, vaan pikemminkin psykologinen draama yliluonnollisilla elementeillä. Elokuvassa pyritään puhumaan ajan englantia, mikä on mielenkiintoista kuultavaa varmasti muillekin kuin kielitieteilijöille. Maanviljelijä William (Ralph Ineson)  ei ole sopeutunut uudisraivaajayhteisöön, joten hänen on perheineen muutettava syrjäseudulle. Naapuria ei näy mailla eikä halmeilla. Kuten arvata saattaa, muuton jälkeen alkaa tapahtumia kummia. Perheen nuorimmat lapset keskustelevat vuohen (!) kanssa, vilja ei kasva ja Samuel-vauva katoaa. Pian perhe alkaa syyttää elokuvan kenties keskeisintä päähenkilöä Thomasin-teinityttöä (Anya Taylor-Joy) noituudesta. Jos olet kyllästynyt verellä ja suolenpätkillä, äänitehosteilla sekä säikyttelykohtauksilla mässäileviin tusinakauhuleffoihin, The Witch voi olla toimiva valinta. Se ei tyydy pelkästään kysymysmerkkien ilotulitukseen ja sykkeen nostamiseen vaan pureutuu esimerkiksi ankaraan uskonnollisuuteen, perheen hajoamiseen sekä pahuuden olemukseen. Värimaailma on harmaa ja sumuinen, äänitehosteita ei juuri käytetä. Kaiken lisäksi The Witch perustuu vanhoihin kansantarinoihin, joten niitä tuntevien kannattaa yhteyksiä etsiessään pitää silmät tarkkana.

Kolme ja puoli tähteä

1922  (2017)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Zak Hilditch    Pääosat:  Thomas Jane, Neal McDonough, Molly Parker

Tässä Stephen Kingin romaaniin perustuvassa elokuvassa eletään vuotta 1922. Kolmihenkinen perhe asustaa Nebraskan maaseudulla. Perheen äiti Arlette (Molly Parker) haluaisi myydä isältään perimänsä tilan ja muuttaa kaupunkiin. Arleten mies Wilf James (Thomas Jane) vastustaa ideaa painokkaasti. Wilf yrittää estää tilan menettämisen keinolla millä hyvänsä. Tämä keino osoittautuu raa`aksi, sillä hän poikansa (Dylan Schmid) avustuksella murhaa Arleten… Myöhemmin Wilfiä alkaa vaivata katumus – no ihmekös tuo, kun vaimonsa murhasi. Elokuvan juoni ei ole kovinkaan erikoinen tai yllättävä. Roolisuoritukset ovat mielestäni kuitenkin oikein onnistuneita: Jane näyttelee uskottavasti manipuloivaa ja tunnekylmää miestä, Schmid isäänsä aluksi tukeutuvaa poikaa ja Parker taas toiveikasta mutta ei niin kovin tarkkanäköistä äitiä. Musiikki korostaa elokuvan hitaasti hiipivää tunnelmaa. Jump scare ei ole tämän elokuvan avainsana. Elokuva onnistuu erityisesti ahdistuksen ja epätoivon uskottavassa käsittelyssä. Raha ratkaisee kaiken -toteamus toistuu pitkin elokuvaa. Vaikka päähenkilöt uskovatkin aluksi tähän hokemaan, alkaa inhimillinen katumus vaivata heitä. Raha ei enää lopuksi olekaan avain onneen.

Kaksi ja puoli tähteä

The Woman in Black (2012)

Ohjaus:  James Watkins     Käsikirjoitus: Jane Goldman        Pääosat:  Daniel Radcliffe, Ciarán Hinds ja Janet McTeer

The Woman in Black perustuu jo kertaalleen vuonna 1989 filmattuun samannimiseen klassikkoromaaniin. 1900-luvun alun Englantiin sijoittuva elokuva kertoo vaimonsa menettäneestä nuoresta Arthur-juristista (Daniel Radcliffe, arvon Potter-fanit!), joka lähtee syrjäkylään hoitamaan hiljattain menehtyneen asiakkaan papereita. Asiakkaansa talossa Arthur näkee mustaan pukeutuneen naisen, jonka henkilöllisyyttä hän alkaa ratkoa. Kyllä, kyseessä on kummitusleffa. Perinteisissä kummituselokuvissa on monesti ongelmana se, että niihin alkaa olla jo hyvin tottunut. Nurkan takana liihottava tummiin pukeutunut nainen ei varsinaisesti enää pelota. Hyvin punottu arvoituksellisuus säilyy kuitenkin tässä elokuvassa tarpeeksi pitkään, jotta katsoja jaksaa pitää silmät auki. Jos juoneen kyllästyy, aina voi keskittyä tarkkailemaan Radcliffen pyristelyä pois roolistaan Harry Potterina. Lumos! Ei vaan…

Kolme tähteä

Sauna (2008)

Ohjaus:  AJ Annila    Käsikirjoitus: Iiro Küttner      Pääosat:  Ville Virtanen, Tommi Eronen ja Kari Ketonen

Kotimaisia kauhuelokuvia ei valitettavasti kovin montaa ole, joten vuoteen 1595 sijoittuva Sauna tuli tarpeeseen. Heti alkuun on sanottava, että hauskaa olisi ollut, jos elokuvassa olisi puhuttu keskiajalle ominaista suomea. Nyt kieli on välillä kuin Salkkareista, mikä syö tietenkin uskottavuutta ja harmittaa suomen kielen opiskelijaa. Tämä ei kuitenkaan onneksi pilaa kolmella Jussi-palkinnolla palkitun elokuvan muita onnistumisia alkaen syyllisyydentunnon käsittelystä. Tämä syyllisyydentunto alkaa rikoksesta: veljekset Eerik (Ville Virtanen) ja Knut (Tommi Eronen) jättävät erään nuoren tytön kuolemaan kellariin, kun he ovat komissiomatkalla merkitsemään rajaa Ruotsi-Suomen ja Venäjän välille. Teko jää vaivaamaan erityisesti Knutia, jolle tyttö alkaa kummittelemaan. Kyllä, leffassa on jälleen kummitus. Ja vieläpä kotimainen sellainen! Matkalla komissio saapuu kylään, jonka laidalla on mystinen sauna. Sauna saattaa olla paikka, jossa synnit saa anteeksi. Toisinaan elokuva menettää hieman otettaan ja sortuu sekavuuteen, mutta ainakin se pyrkii kuvaamaan jotain uutta. Sauna ei myöskään mässäile verellä eikä suolenpätkillä, vaan ihmismielen kiemuroilla.

Kolme tähteä

1920 (2008)

Ohjaus: Vikram Bhatt  Käsikirjoitus (dialogit): Girish Dhamija   Pääosat: Rajneesh Duggal, Adah Sharma, Indraneil Sengupta ja Anjori Alagh

Intialainen kauhuelokuva 1920 sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 1920. Ainakaan puvustus ei kuitenkaan mielestäni täysin vastaa ajan tyylejä. Elokuvan juoni on alussa onneksi mukaansatempaava: uskonnollinen arkkitehti Arjun Singh (Rajneesh Duggal) hylkää uskonsa ja perheensä voidaakseen olla rakastettunsa Lisan (Adah Sharma) kanssa. Arjunin ja Lisan taidokkaasti loihdittu dialogi onnistuu kuvaamaan varsin hyvin uskon menettämistä. Pian tapahtuvat siirtyvät valtavaan kartanoon, jossa Sharma eläytyy uskottavasti rooliinsa kummia kokevana kartalon asukkaana. Kestoltaan kauhuelokuvaksi varsin pitkä (2t 18 min) 1920 hajoaa kuitenkin jokseenkin häiritsevästi loppua kohti: olisi kenties kannattanut tiivistää. Kantaako rakkauden voima läpi kauhistuttavien kummittelujen? Katso elokuva ja ota selvää! Elokuva on hindiksi, mutta ainakin Netflixissä toki on saatavilla tekstitys myös englanniksi.

Kolme tähteä

Mariia Vasara