Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

IMG-20190423-WA0000
Valmiina rooliinsa lavalla ja työelämässä

Harpoin pitkin kiireisin askelein sunnuntai-iltana vesisateessa, kun kännykkääni saapui viesti: ”Hei milläs mallilla on sopo-palsta?”

Hupsis.*

Olin saanut tehtäväkseni kirjoittaa Kielekkeeseen sopo-palstan, joka käsittelisi harrastuksista saatavia työelämän valmiuksia. Sain ehdotuksen kirjoittaa tekstin teatteriharrastuksen näkökulmasta, sillä se on ollut tärkeä osa elämääni jo vuosia. Ensimmäinen turhautunut ajatukseni sateessa tallatessani oli, että ei teatteri näemmä ole muistiani parantanut, vaikka luulisi sen kehittyvän repliikkejä tankatessa.

Hieman puolueellinen mielipiteeni on, että teatteri on yksi parhaista mahdollisista harrastuksista. Eksyin lukioikäisenä teatterimaailmaan isoveljestäni inspiroituneena. Siitä lähtien minulla on ollut melkeinpä pakottava tarve olla jossain produktiossa mukana ainakin kerran vuodessa. Jälkeenpäin ajateltuna en näe mitenkään itsestään selvänä sitä, että näyttelemisestä tuli niinkin tärkeä osa elämääni. Onneksi näin kuitenkin kävi, sillä lavalle hyppääminen oli ehkä paras asia, mitä epävarmalle nuorelle saattoi tapahtua.

Yliopistoon hakiessani otin heti selvää, millaisia mahdollisuuksia Turussa on harrastaa teatteria. Löysinkin nopeasti tietoa Turun ylioppilasteatterista ja Turkulaisesta humanistispeksistä, joista jälkimmäinen on ehdottomasti ollut kylmintä vettä, johon olen koskaan esiintyjänä hypännyt. Improvisaatio ja laulaminen ovat olleet itselleni teatterin tekemisessä kaksi haastavinta asiaa, mutta jostain kumman syystä olen löytänyt itseni jo kaksi kertaa lavalta speksaamassa. Speksi ja teatteri ylipäänsä onkin ollut jatkuvaa itsensä ylittämistä ja yllättämistä.

Kuva: Reea Ruusuvuori.

Reetta pelon jumala Phoboksena (keskellä) Turkulaisen humanistispeksin Pelagia – Kohtalon kompastuksessa keväällä 2019. Kuva: Reea Ruusuvuori.

Lienee ilmiselvää, että teatterin tekeminen opettaa valtavasti ryhmässä työskentelystä, mikä on erityisen tärkeää työelämässäkin. Yhteisen tavoitteen saavuttaminen vaatii omistautuneisuutta, kommunikaatiota ja kompromisseja. Työryhmän koko saattaa vaihdella yli 50 ihmisen joukkiosta kolmen hengen porukkaan, joten erikokoisissa ryhmissä työskenteleminen ja oman paikkansa löytäminen jokaisessa eri kokoonpanossa ovat tulleet tutuiksi. Opintojen suorittaminen ja teatterille omistautuminen eivät ole aina helpoin yhdistelmä, joten elämänsä aikatauluttamista ja asioiden priorisoimista tulee oppineeksi teatteria tehdessä.

Tiiviin yhdessä tekemisen tuloksena on usein myös monia uusia ystäviä ja ihmissuhteita. Verkostoitumisen tärkeydestä puhutaan jatkuvasti. Teatterin parissa tulee tutustuneeksi moniin erilaisiin ihmisiin, ja varsinkin speksissä pääsee tutustumaan loistavasti opiskelijoihin oman oppiaineen ulkopuolelta. Yhteydet eri aloihin ovat varmasti eduksi työelämässä, ja ovat jo opiskeluaikoina todella avartavia. Jotkin teatteriproduktiossa syntyneet ihmissuhteet kestävät vain harjoitus- ja esityskauden ajan, mutta toiset taas pitkään näiden jälkeenkin. (Varoituksen sanana speksiä harkitseville: legenda kertoo, että jo yksikin speksiproggis takaa sen, ettei missään yliopistolla voi liikkua törmäämättä ainakin yhteen speksituttuun.)

Nykyään tulee monesti ilmi myös se, että työelämässä vaaditaan esiintymistaitoja. Teatteri on näiden taitojen harjoitteluun mitä oivin harrastus, vaikkei se välttämättä teekään kaikesta esiintymisestä helppoa. Vaikka olenkin harrastanut teatteria jo useamman vuoden, huomaan silti vatsassani muljuvan ja sykkeeni kiihtyvän, kun odotan vuoroani esimerkiksi esitelmän pitämiseen. Minulle roolissa esiintyminen on huomattavan paljon helpompaa kuin se, että itsenäni joutuisin puhumaan suurelle yleisölle. Teatterin harrastaminen on kuitenkin antanut perusvarmuutta kaikenlaiseen esiintymiseen, ja jotkin asiat tulevat melkeinpä selkärangasta: Rintamasuunta yleisöön. Puhu kuuluvalla äänellä. Artikuloi. Hengitä. Älä kaiva nenää. Muista, että moka on lahja.

Esiintymistaitojen lisäksi hyödyllisiä teatterista saatavia taitoja ovat luova ajatteleminen, heittäytymiskyky ja rohkeus kokeilla uusia asioita. Koen, että teatteri on kehittänyt kaikkia näitä taitojani. Uusien ihmissuhteiden ja kasvaneen rohkeuden myötä eteen on tullut tilaisuuksia esimerkiksi harjoitella videoiden editointia, toimia ohjaajan apulaisena, hoitaa teatteriesityksen viestintä- ja markkinointiasioita ja ajaa tekniikkaa näytöksissä. Nämä kaikki ovat olleet itselleni uutta, ja ovat edelleenkin hieman vierasta aluetta, mutta ilman teatteria en olisi koskaan lähtenyt edes kokeilemaan niitä.

Sen lisäksi, että teatterissa kohtaa ja työskentelee muiden ihmisten kanssa, joutuu siellä kohtaamaan itsensä aivan uudella tavalla. Näyttelijä on itse itsensä työväline, mikä saattaa aiheuttaa aluksi hyvin epämiellyttäviä tuntemuksia ja epävarmoja hetkiä. Heittäytyminen ei välttämättä tapahdu helposti taikka luontevasti, vaan häpeä saattaa ryömiä esiin melko herkästikin. Varsinkin, kun tekee teatteria näyttelijänä ensimmäisiä kertoja. Oikeastaan myös silloinkin, kun teatteria on tehnyt useamman vuoden. Koen kuitenkin, että tämä epämukavien tunteiden kanssa rämpiminen kasvattaa ja opettaa äärettömän paljon, ja auttaa myös työelämässä sietämään ja käsittelemään paineita sekä negatiivisia tunteita. Näyttelemisen kautta löydän ja opin jatkuvasti itsestäni asioita, eikä se ole koskaan mielestäni haitaksi.

Mutta nyt kun vielä muistan, palataan takaisin lähtötilanteeseen.

Katsoin kännykkääni saapunutta viestiä kiroillen mielessäni itselleni. Hetken päästä tilanne tuntui jo hieman huvittavalta. En löydä täysin oikeita sanoja kuvaamaan sitä, kuinka paljon teatteri on antanut ja opettanut minulle, mutta sitä tehdessä on kyllä oppinut nauramaan itselleen. Positiivisen kautta. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Ryhmä kantaa. Moka on lahja, virheistä oppii ja niin edelleen. Monesti kuultuja juttuja, mutta hyvä niillä on itseäkin muistuttaa aika ajoin. Myönnettyäni unohdukseni ja pahoiteltuani huolimattomuuttani sujautin kännykän takaisin taskuun ja jatkoin kiitämistäni sadetta ja painovoimaa uhmaavassa etukenossa.

Ai että minne minulla olikaan niin kiire tuona kyseisenä iltana?

Yllätytkö, jos vastaan että teatteriin?

*Reaktiota lievennetty asiallisuuden säilyttämiseksi

Reetta Kokkonen
Kirjoittaja on kolmannen vuoden opiskelija, Kannan hallituksen kulttuurisopo ja yhdenvertaisuusvastaava. Teatterivinkiksi hän antaa Turun ylioppilasteatterilla pyörivän Mysteerio Buffo -monologiesityksen, ja yleisesti ottaenkin suosittelee teatterista nautiskelua sen kaikissa olomuodoissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Sara Ijäs | suijas[at]utu.fi
Minnamari Räsänen | mijuras[at]utu.fi
Joonas Sillaanpää | joonas.k.sillanpaa[at]utu.fi
Mariia Vasara | msvasa[at]utu.fi

Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä mielipiteesi Kielekkeen tekstaripalstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8