Vastatakseen tähän kysymykseen fennisti luonnollisesti avaa sanakirjan. Kielitoimiston sanakirja määrittelee verbin jaksaa näin:

1. voida, kyetä, pystyä.

a. pystyä jhk voimien, henkisten kykyjen tms. puolesta. Jaksatko nostaa tuon kiven? Löi minkä jaksoi. En jaksa enää. Ei jaksanut maaliin saakka. Tuskin jaksan muistaa sitä aikaa. Maksetaan kun jaksetaan.

Leik. Ei vain jaksa sataa.

b. terveydentilasta: voida. Kuinka jaksat? Potilas jaksaa jo paremmin.

Pystyä johonkin voimien, henkisten kykyjen tms. puolesta. Sekä fyysiset voimat että henkiset kyvyt ovat siis olennaisia asioita jaksamisessa. Määritelmä herättää joukon kiinnostavia lisäkysymyksiä. Mitä ovat fyysiset voimat ja henkiset kyvyt? Miten fyysisiä voimia voi kehittää ja ruokkia, entä henkisiä kykyjä? Onko niitä mahdollista erottaa toisistaan? Onko jommallakummalla toista enemmän painoarvoa jaksamisessa? Entä mitä ovat määritelmän sisältämät ”muut sellaiset”?

Alan laskea fyysisiä voimia ja niiden ruokkimista. Ei saa alkaa ajatella liian yksityiskohtaisesti lihaksen supistumista ja soluhengitystä, muuten tulee hyperventilaatio. Ehkä riittää, että määritellään voimat riittäväksi energiaksi liikkua ja toimia. Sen ylläpitämiseen tarvitaan määrän ja laadun puolesta sopiva määrä unta, ravintoa ja liikuntaa. Jaksan helposti pyöräillä töihin joka päivä. Minulla on riittävästi voimaa hengityselimistössä ja lihaksissa. Siinäkö se?

Ajatellaan, että joku kertoo sinulle, ettei jaksanut lähteä luennolle (tilanne on täysin kuvitteellinen ja kaikki yhtymäkohdat todellisiin tapahtumiin ovat sattumanvaraisia). Mistä oikein on kyse? Jos ihminen on vaikkapa tehnyt fyysistä työtä koko yön ja nukkunut tunnin ennen luennon alkamista, voi jaksaminen toki olla fyysisistä voimista riippuvaa. Jalat ovat spagettia eivätkä silmät pysy auki. Miksi tämä ei kuulosta kovin tavalliselta tilanteelta. Alkaa tuntua siltä, että sanakirjamääritelmästä puuttuu jotakin todella olennaista.

Vai ovatko juuri nämä niitä määritelmän ”muita sellaisia” asioita, jaksamisen sisaruksia, joita ei muka tarvitse mainita nimeltä? Viitsiminen, huvittaminen. Motivaatio. Mielihyvä. Rajat. Pyöräilen töihin, en siksi, että jaksan, vaan siksi, että se on ihanaa. Samalla se antaa happea ja ylläpitää lihaskuntoa, molemmat fyysisen jaksamisen elementtejä. Jaksan tehdä työtäni, koska olen motivoitunut ja nautin työstäni. Kun nautin työstäni ja asiat sujuvat, nukun hyvin ja syön paremmin – henkinen jaksaminen ruokkii puolestaan fyysistä. Jaksan viedä koiran ulos säässä kuin säässä, koska elämä ilman koiraa on kuin pannukakku ilman hilloa ja kermavaahtoa. Litteää, tahmeaa, painavaa. Jaksan hoivata eri-ikäisiä perheenjäseniäni, koska rakastan.

Jaksamista ei ole ilman lepoa, ja lepoa ei ole ilman rajojen vetämistä. Kevyt stressi yhtä lailla työssä tai opiskelussa kuin muussakin elämässä vie mukanaan ja innostaa toimintaan. Se työntää ihmiseen vauhtia, johon myös on helppo rakastua. Mutta rakkaus se rajoja vasta kaipaakin, ja ne rajat on jokaisen opittava itse tuntemaan. On meitä pölkkypäitä, jotka painovoimaa uhmaten loikkaavat rajojen yli kerran ja toisenkin kerran, mutta onneksi on paljon viisaita, jotka tajuavat jarruttaa ajoissa. Yleisiä nopeusrajoituksia ei ole. Toistan: on opittava tuntemaan omat rajat.

Jaksaminen on tyytyväisyyttä, läsnäoloa tässä hetkessä ja korkeaa ärsyyntymiskynnystä. Tiukkana päivänä jaksaminen on myös luottamusta siihen, että huomenna voi jo olla toisin. Jaksaminen sisältää sopivasti lempeää säännöille nauramista. Siinä minun määritelmäni.

 Krista Ojutkangas