Monia fennistejä odottaa vuosi Turun normaalikoulun käytävillä ja luokkahuoneissa. Auskultaatiovuodesta on saatavilla monenlaista virallista tietoa: montako opintopistettä siitä saa, minkälaisia kursseja se sisältää. Mutta mitä vuoden aikana oikeasti tapahtuu? Tämä juttu tarjoaa yhden äikänauskun näkökulman siihen, mitä fennistin kenties kiireisin lukuvuosi voi tarjota.

Aikataulut 

Yliopistossa kaikki toimii vain tiistaista torstaihin klo 10–14 välisenä aikana. Muina aikoina opiskelijat eivät halua tulla luennoille eivätkä luennoitsijat halua pitää luentoja. Kaikkeen, mitä tapahtuu, pitää antaa vähintään kahden viikon varoitusaika.

Täysin toista on koulumaailmassa. Yhtäkkiä huomasin sopivani tapaamisia klo 8.00, sillä mikään muu aika ei sovi kenellekään. Päivät käytetään tehokkaasti hyödyksi kahdeksasta neljään, maanantaista perjantaihin ja usein homma menee yötyön puolelle.

Aluksi aikataulut hirvittivät. Opiskelijana olin tottunut siihen, että luennoille voi tarvittaessa valua hiukan myöhässä. Yhtäkkiä tunteja ei vain voi tulla seuraamaan myöhässä, eikä niille ainakaan saa ottaa mukaan kahvia.

Oppilaat

Aluksi oppituntien seuraaminen ujostutti. Mitähän nuo oppilaat oikein ajattelevat meistä auskuista? Uskaltaako oppilaita mennä auttamaan? Keksinkö mitään sanottavaa opettajalle, kun jäämme keskustelemaan oppitunnin kulusta tunnin jälkeen?

Sitä luulisi muistavansa hyvin, minkälaista oli olla yläkoulussa. Osa muistoista onkin täysin totta, mutta yhtäkkiä katsoin koulumaailmaa aivan eri näkökulmasta. Ennen tarkastelin luokkaa yhtenä oppilaana, mutta nyt aikuisena näin luokan isomman kokonaisuuden.

Oppilaat ovat usein erittäin hauskoja ja mukavia. Vaikka he eivät aina käyttäytyisi parhaalla mahdollisella tavalla, heille ei osaa olla oikeasti vihainen. Tällä alalla täytyykin opetella pedagogista suuttumista: on harmissaan siitä, ettei oppilas yritä parastaan, mutta ei ole vihainen itse oppilaalle.

Suurimpia haasteita näin auskun näkökulmasta ovat ne hetket, jolloin oppilaat sanovat jotain niin hauskaa, että meinaa revetä nauramaan. Jos olin pitämässä omaa oppituntiani, pokkani kyllä piti, mutta jos olin vain seuraamassa, oli naurussa pidättelemistä. Otin tavaksi kirjoittaa hauskoja juttuja vihkooni ylös. Tässä muutamia suosikkejani:

Oppilas yhteiskuntaopin tunnilla: ”Sauli Niinistö on Itä-Euroopan pääministeri!”

Opettaja historiantunnilla: ”Mikä tässä kuvassa on historiallisesti epätodellista?”
Oppilas: ”Tuo nainen on pukeutunut kuin Kylie Jenner!”

Oppitunnit

Harjoittelijat laitetaan pitämään omia oppitunteja hyvin nopeasti. Ehkä niin on hyvä, sillä ainakaan ensimmäisiä tunteja ei ehdi stressata kovin pitkään. Silti ennen oppitunteja päässä tuli mietittyä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Oppilaat voivat karata ikkunasta katolle, oppilaat voivat kieltäytyä tekemästä yhtään mitään, tekniikka ei toimi, opettaakin kaiken väärin…

Todellisuudessa tuntien pito ei olekaan niin pelottavaa. Totta kai se jännittää, mutta ällistyksekseni sain huomata, kuinka helposti suurin osa oppilaista hyväksyi sen, että tunnin vetää nyt joku täysin tuntematon tyyppi oman opettajan sijasta. Tunne oli uskomaton, kun laittoi oppilaat tekemään jotain tehtävää ja he oikeasti innostuivat siitä.

Oppituntien pitäminen vahvisti identiteettiä opettajana. Jos sitä ennen ei ollut ihan varma opettajuudesta, tuntien jälkeen pystyi jo sanomaan jotain. Pian sitä kävelikin pitkin koulun käytäviä ja reagoi siihen, kun joku huusi: ”Hei ope, tuu auttaan!”

Kouluharjoittelu

Kouluharjoittelu tarkoittaa erilaisia koulumaailmaan ja opettajan työhön liittyviä tehtäviä, joita pitää kerätä vuoden aikana tietty määrä. Kouluharjoittelun hankkiminen on auskun omalla vastuulla. Valitettavasti kouluharjoittelua ei ole aina kovin helppo hankkia, joten epätoivon hetkellä voi tulla ilmoittautuneeksi hommiin, joita olisi ehkä voinut miettiä vielä kerran.

Minä ilmoittauduin valvomaan yökoulua. Itse homma oli äärimmäisen rentoa: sen kuin hengasin lukiolaisten kanssa, pelasin korttia, katsoin hyvän elokuvan ja nautiskelin lähipizzeriasta tuotua illallista. Kun sitten aamukahdelta asetuin auskujen huoneen kovalle lattialle nukkumaan, kaduin päätöstäni suuresti. Onneksi seuraavalle päivälle ei ollut suunnitteilla mitään tärkeää.

Kasvatustieteen perusopinnot

Ollakseen tieteenala, joka on erikoistunut oppimiseen ja hyvään opetukseen, kasvatustieteen perusopintojen tentit on usein erittäin kehnosti järjestetty. Tentit ovat usein monivalintakokeita ja niistä on vaikea päästä läpi. Siksi suosittelenkin, että jos suunnittelet pedagogisia opintoja, kaikki etukäteen suoritettavat kurssit kannattaa tehdä jo ennakkoon, silloin kun on enemmän aikaa. Auskuvuotena ylimääräistä aikaa lukuisille uusinnoille ei välttämättä ole.

Oma luokka

Yliopisto-opiskelu voi joskus olla yksinäistä puuhaa. Oma vuosikurssi hajautuu omille teilleen nopeasti. Vaikka olisikin aktiivisesti ainejärjestöjen toiminnassa mukana, samoilla luennoilla ei välttämättä kovin montaa tuttua näe.

Auskultaation aikana tilanne on taas täysin toinen. Äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogisiin opintoihin otetaan sisälle yli kaksikymmentä opiskelijaa, joista vuoden aikana muodostuu aikamoinen tiimi. Kuten joka luokassa, kaikkien kanssa ei koskaan pääse läheiseksi, mutta joidenkin kanssa ehtii tehdä vuoden aikana yhtä ja toista. Jokaista yhdistää sama kokemus. Jokaisen seuraan uskaltaa liittyä Turun normaalikoulun ruokalassa. Aina löytyy jotain puhuttavaa: oletko seuraamassa jotain tuntia, milloin sinulla on omat tunnit, onko kouluharjoittelu kasassa, olisipa jo kesäloma.

Harvoin yliopistossa pääsee tällaiseen porukkaan. Mukana on sekä kirjallisuuden että suomen kielen pääaineopiskelijoita, monen ikäisiä ja opinnoissaan hyvin eri vaiheessa olevia opiskelijoita. Omasta luokasta muodostuu hyvä alku opettajien verkostolle, josta on taatusti hyötyä työelämän aikana.

 

 

Anna Mattila

Kirjoittaja on viidennen vuoden suomen kielen opiskelija ja kohta pätevä opettaja.