Entiset opiskelijat kävivät tutustumassa oppiaineen nykyisiin tiloihin Hämeenkadulla eivätkä voineet olla muistelematta vanhoja, hyviä Fennicumin-aikoja.

Alumniyhdistys Fenniks kokoontuu joka kevät eri puolilta Suomea alma materinsa syliin Turkuun pitämään sääntömääräistä kevätkokoustaan. Tänä vuonna, huhtikuun kolmantena lauantaina, tutustuimme kokouksen yhteydessä suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineen nykyisiin tiloihin.

Vaikka oppiaine on jo kahden vuoden ajan ollut väistötiloissaan, useimpien tämänhetkisten alumnien mielessä Fennicum on säilynyt suomen kielen kotina. Halusimmekin päivittää käsitystämme opiskelijoiden ja henkilökunnan arjesta, sillä vaikka olemme entisiä, emme ole välinpitämättömiä.

Alumnien graduista on ehkä aikaa, mutta kiinnostus tiedekuntaa ja sen opiskelijoita kohtaan säilyy aina.

Opimme, että Fennicumilta jouduttiin poistumaan, ettei kenenkään terveys enempää vaarantuisi, ja että vanhat tilat ovat tyhjillään, vaikka ovessa edelleen tekstit ovatkin. Saimme kuulla, että fennistien elämä on nyt enemmän hajallaan, kun henkilökunnan ja jatko-opiskelijoiden työskentelytilat ovat Hämeenkadun toimistohuoneistossa, mutta opetus eri puolilla kampusta. Ratkaisu on ilmeisesti väliaikainen, vaikka pysyvämmästä uudesta sijainnista kampuksella tai siirtymisen aikataulusta ei kuulemma ole vielä varmuutta.

Näimme oppiaineen uudet tilat, mutta emme nähneet opiskelijoiden elämää. Se on kovin erilaista kuin ennen, mitä emme osanneet odottaa. Pidimme yhteistä, avointa kotia itsestäänselvyytenä muuttouutisista huolimatta. Mutta yhteisöllisyyttä pitääkin rakentaa nyt toisin, tietoisesti ja tarkoituksella, kun se ennen rakentui jokapäiväisessä kanssakäymisessä ja yhteisen tilan jakamisessa.

Hämeenkadulle eli ”Hämikseen” siirtymisen myötä spontaanit tapaamiset opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä ovat vähentyneet paljon.

Siitä olisikin kiinnostavaa oppia vielä lisää, millainen on fennistien identiteetti yliopistolla nykyisin ‒ onko muutos tuonut avoimuutta suhteessa muihin oppiaineisiin, onko juurettomuus lisännyt liikkuvuutta pääaineesta toiseen tai onko ehkä jokin muu asia kuin seinät se, minkä jokainen turkulainen fennisti voi jakaa yhteisenä kokemuksena?

Saimme tutustumiskierroksellamme myös tietää oppiaineiden yhdistymisistä ja yleisemminkin tiedekunnan muutoksista. Kanta ja Sugri ovat edelleen olemassa oppiaineiden yhdistymisestä huolimatta, ja Juslenian alasajon myötä moni muukin on joutunut muuttamaan. Humanistisessa on kaksi laitosta, ja suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineessa eri suuntautumisvaihtoehtoja. Perusasiat ovat toki ennallaan, vaikka rakenteet ja rakennukset aika ajoin vaihtuvatkin.

Vaikka paluu Fennicumiin ei ole mahdollista, toivovat alumnit sen seinien sisällä rakennetun yhteisöllisyyden säilyvän ”evakkovuosienkin” ajan.

Fennicum oli oman opiskeluaikani kiintopiste. Siellä oli kaikki, mitä suomen kielen opiskelija tarvitsi (paitsi Kannan toimisto). Fennicum piti sisällään nuorten aikuisten suuria tunteita, ja henkilökohtaisesti pidin myös rakennuksen arkkitehtuurista hyvin paljon. Olen edelleen onnellinen siitä, että sain viettää opiskeluvuoteni Fennarilla.

Kaikella on aikansa, ja se on helppo hyväksyä opiskelujen suhteen: jo aloittaessa tietää niiden ennen pitkää päättyvän. Huhtikuisen Turun-reissun myötä pystyn paremmin hyväksymään asian myös Fennicumin osalta ‒ silläkin oli aikansa, eikä sinne voi enää palata kuin muistoissa. Siinä missä opiskelijoiden on hyödyllistä tutusta työelämään, tekee alumneillekin hyvää aina toisinaan palata juurilleen uudistumaan.

Laura Ticklén