Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

edsheeran
Ed Sheeran Tukholmassa 30.3.2017

Jos kuusi vuotta sitten joku olisi väittänyt minulle, että olen vuonna 2017 Tukholman Globenilla kuuntelemassa yksin esiintyvää englantilaista sarjakuvanörtiltä näyttävää gingeriä tuhansien kiljuvien tyttöjen keskellä, olisin nauranut maha kippurassa ja näyttänyt väittäjälle ovea. Niin kuitenkin kävi.

Ryan McMullan ja Anne-Marie ovat lämmitelleet Globenin. Kello 21.30 valot himmenevät ja yleisön huuto ja kiljunta alkaa. Sarjakuvanörtiltä näyttävä nuori englantilainen ginger saapuu lavalle. Päätän unohtaa olevani iso suomalainen mies Hämeestä, nostan kädet ilmaan ja alan huutaa muiden mukana. Nörtti koppaa kitaran haltuunsa ja alkaa rakentamaan biisiä. Avausbiisiksi paljastuu Castle on the Hill, joka on soinut allekirjoittaneen kaiuttimista ja kitarasta lähes päivittäin sen tammikuisesta julkaisusta lähtien. Avausbiisin aikana puolet yleisöstä keskittyy lähinnä muistojen tallettamiseen puhelimillaan ja kirkumiseen, toinen puolisko laulaa biisin mukana alusta loppuun. Itse olen lähinnä monttu auki, taltioin lyhyen videopätkän ja mumisen sanoja hiljaa ja ujostellen. Tätä keikkaa olen odottanut siitä lähtien, kun olin ensimmäistä kertaa Edin keikalla Tallinnassa 2015. Olen hämmentynyt siitä, että olen nyt todellakin täällä.

Uuden levyn aloitusbiisi Eraserin aikanakin olen vielä hirveän jännittynyt ja jotenkin mykistyneenä siitä, että olen todellakin Globenilla Ed Sheeranin keikalla kuuntelemassa biisejä, joihin liittyy todella paljon hyviä muistoja sekä kipeitäkin tunnetiloja. Kolmantena tulee The A Team, joka vähän yllättäen ei synnytäkään mitään koko hallia räjäyttävää yhteislaulua, vaan se on pikemminkin soljuva välinumero ennen kuin koko keikka lähtee kunnolla käyntiin.

Neljäntenä biisinä vuorossa on yhdistelmä Don’t ja New Man -kappaleita. Heti alkutahdit kuullessani kaikki jännitys laukeaa, rupean tanssimaan ja hoilaamaan Edin mukana. Oikea mielentila löytyy. Tarvittiin vain se biisi, joka teki minusta fanitytön muutama vuosi sitten. Ed poppaa, rokkaa ja hoppaa koko seitsemänminuuttisen mashupin ajan täydellisesti.

Hyvä olo jatkuu. Dive. Bloodstream. Happier. Galway Girlin aikana yleisö krebaa! Hienoa Tukholma!

Galway Girlin jälkeen lavalle saapuu kosketinsoittaja, jonka kanssa Ed vetää How Would You Feelin, yhden Edin omista suosikeista uudelta levyltä. Yleisö on rauhoittunut edellisen biisin krebaamisen jäljiltä ja nauttii keinuen rauhallisesta balladista. Seuraavaksi I See Fire, joka sävellettiin Peter Jacksonin Hobitti-trilogian toisen osan soundtrackille. Biisi, josta kaikki tuntuvat tykkäävän. Tiedän ihmisiä, jotka inhoavat Ed Sheerania, mutta tykkäävät siitä ”hobittibiisistä”. Se hobittibiisi aiheuttaa illan suurimmat yhteislaulut, kaikki tietävät vähintään kertsin sanat. Ja ainakin ympärilläni aivan kaikki myös laulavat.

Edellisellä maailmankiertueella keikat alkoivat yleensä I’m a Mess -biisillä. Nyt se on löytänyt paikkansa setin puolivälin jälkeen. Usein Edin lyriikoissa kertojaminä on se, jonka sydän on särjetty. Tässä biisissä asetelma on käännetty. Meidän nörttipoika onkin se mulkku! Suhde, jossa toinen rakastaa ja toinen ei. Niinpä. Tuttua meille kaikille.

Synkempien, mutta intohimoisten tunnelmien jälkeen tulee What Do I Know? Tästä kappaleesta et olekaan varmaan koskaan kuullut. Pieni laulu siitä, että rakkaudella voi muuttaa maailmaa. Huoh, kuulostaapa tylsältä. We Are the World tuli jo 80-luvulla! Itselleni illan ehdoton yllättäjä ja kohokohta. Hymy leviää kaikkien suupieliin ja Ed näyttää maailman iloisimmalta popparilta. Kaikki tanssahtelevat ja laulavat kykynsä mukaan. Onpas muuten kivaa hymyillä. Kaikki hymyilevät. Osaisipa itsekin aina hymyillä! Tää on aika mukavaa puuhaa!

Perfect ja Nancy Mulligan, joiden jälkeen akustiset kitarat siirretään yhden biisin ajaksi syrjään ja käteen tuodaan sähkökitara. Nyt on Thinking Out Loudin vuoro. Jarkko Martikaisella on Valssi tanssitaidottomille. Se itkettää monia suomen kieltä ymmärtäviä. Ed Sheeranilla on Thinking Out Loud. Globenilla se tuntuu itkettävän kaikkia. Koko elämän kestävä rakkaus nuoruudesta kohti keinutuolia ja hautaan asti. Oi kyllä.

Setin loppuun Sing-huudatus ja maailman jokaisen kolkan tänä keväänä vallannut Shape of You. Nostatusta nostatuksen perään. Shape of You loppuu, Ed poistuu ja Globen hurraa ja taputtaa. Apua, enää encoret jäljellä. Tuleeko sieltä Lego House, Photograph vai Give Me Love? Hempeilyt sikseen, Ed palaa lavalle ja vetää viimeisenä biisinä You Need Me, I Don’t Need You’n pitkänä versiona. Jos hallista löytyi vielä epäilijöitä Ed Sheeranin kyvyistä ja karismasta, ei tämän biisin jälkeen epäilijöitä enää yksinkertaisesti voinut olla.

Keikka loppuu. 100 minuuttia kestänyt iloittelu on ohi. Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen saan takkini narikasta ja poistun ulos räntäsateeseen.

 Omat syyni lähteä toista kertaa ulkomaille kuuntelemaan Ed Sheerania ovat erittäin simppelit. Ed Sheeranin musiikki elää ja menee ihon alle. Sitä musiikki on parhaimmillaan. Ja näissä yksin esiintyvän englantilaispojan konserteissa on jotain vielä enemmän.

Janne Kortelainen

Kirjoittaja on Turun yliopistossa toisen vuoden suomen opiskelija, jolle musiikki on sekä intohimo että aina loistava puheenaihe. 

Settilista:

Castle on the Hill

Eraser

The A Team

Don’t / New Man

Dive

Bloodstream

Happier

Galway Girl

How Would You Feel (Paean)

Human / I See Fire

I’m a Mess

What Do I Know?

Perfect

Nancy Mulligan

Thinking Out Loud

Sing

Shape of You

You Need Me, I Don’t Need You

Yksi vastaus artikkeliin Ed Sheeran Tukholmassa 30.3.2017

  1. Paluuviite: Verkko-Kieleke » 5+1 tapaa kansainvälistyä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)