Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Uusi vuosi, uudet kujeet ─ ja muita kliseitä

”Ja minähän en sitten kirjoita mitään uusi vuosi, uudet kujeet -sepustusta Kielekkeeseen”, vakuuttelin ja vannoin muille hallituslaisille kokouksessa. Näin jälkeenpäin kysyn itseltäni muumeja siteeraten: ”Kuinkas sitten kävikään?”

pjpalstacc

Deadline-ahdistuksessa velloessani päätin lopulta luopua lupauksestani, vaikka uusista kujeista kirjoittaminen oli aluksi ehdottomasti poissuljettu ajatus. Kaikkihan tietävät, kuinka kliseistä on hehkuttaa uusien tuulien puhaltavan tai miten käy uudenvuodenlupausten aina tammikuun ensimmäisten viikkojen jälkeen. Lopulta kuitenkin päädyin nielemään ylpeyteni ja kirjoittamaan kyseisestä aiheesta, sillä totesin, että voin tehdä tämän hyvillä mielin. Mikäli joku ei vielä arvannut, kyse ei suinkaan ole omista (jo rikotuista) uudenvuodenlupauksistani, vaan fokuksessa on tietenkin komea Kantamme.

Usein vaali- ja uudenvuodenlupaukset ovat pelkkää jonninjoutavaa retoriikkaa, mutta eihän tämä tietenkään päde syyskokouksessa hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaamme, joka luo raamit Kannan tulevan vuoden toiminnalle. Vuoden 2017 toimintasuunnitelman mukaan Kannan tulisi paitsi jatkaa normaalia toimintaansa myös saattaa loppuun projekteja, jotka ovat aikoinaan jääneet toteuttamatta. Muistan jo fuksina tutustuneeni tällaisiin ikuisprojekteihin, kuten esimerkiksi Kannan laulukirjaan ja ulkomaanekskursioon.

Kantalaisten riemuksi voin kuitenkin paljastaa, että toimintasuunnitelman toteuttaminen on jo alkanut vauhdilla. Esimerkiksi syksyllä perustettu laulukirjatoimikunta kokoaa parhaillaan Kannalle ikiomaa laulukirjaa, ulkomaanekskursio on jo seuraavan kokouksen esityslistalla ja Kanta on aloittanut lajikokeilut kämppäkaverinsa Kritiikin kanssa. Tämän lisäksi paljon hyviä tapahtumia on jo takana, ja lisää on varmasti tulossa.

Vaikka erilaisia hyviä ideoita onkin ajan kuluessa jäänyt toteuttamatta, ei ole syytä vähätellä tai moittia edellisten vuosien aikaansaannoksia. Joka vuosi Kannassa on tapahtunut mitä mainioimpia asioita, joita muistelee lämmöllä vielä myöhemminkin ─ esimerkiksi viime vuoden kohokohtia lienevät 55-vuotisvuosijuhlat, muutto uuteen toimistoon sekä tietenkin rikollisen hyvä Osma. Jokainen vuosi on omanlaisensa ─ tehdään siis yhdessä tästä vuodesta ikimuistoinen ja kantalaisten näköinen!

Nelli Mäkitalo
Puheenjohtaja
Kanta ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)