Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Laura Lindstedt: Oneiron

Teos, 2015
439 sivua

Kun käsissä on kirja, joka käsittelee seitsemän naisen kuolemanjälkeistä välitilaa, lukijalla herää epäilys: kuinkahan rankka kirja on kyseessä? Takakansi ja alaotsikko Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista maalailevat kuolemaa lähietäisyydeltä tarkastelevaa tarinaa, joka ei suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillisesti säästä lukijaa yksityiskohdilta eikä sorru kaunisteluun.

 Rajusti kirja alkaakin, mutta samalla se imaisee mukaansa. Oneiron on vetävästi kirjoitettu kirja, joka onnistuu pitämään mielenkiintoa jatkuvasti yllä. Heti herää kysymyksiä: Miksi kirjan seitsemän naista ovat päätyneet valkoiseen tilaan, joka todennäköisesti on elämän ja kuoleman välinen tila? Miksi juuri he seitsemän? Kuinka he kuolivat? Kuinka kauan he ovat olleet siellä ja kuinka kauan he vielä tulevat olemaan siellä?

 Nopeasti käy ilmi, että vaikka tarina kulkeekin tiiviisti kuoleman rinnalla, se ei ole synkkä. Pahin mahdollinen on jo tapahtunut, kuolema on jo korjannut, ja nyt pitää selviytyä siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Naisten ruumiillisuus hiipuu pois, minkä jälkeen jäljelle jäävät vain sanat. Sanojen avulla he kertovat toisilleen, mitä he muistavat. Aina kaikki ei ole jäänyt muistiin selkeästi, ja joukossa on taatusti myös naisten omaa mielikuvitusta: mitä heille olisi voinut tapahtua.

Kirja ei missään vaiheessa sorru selittelyyn tai absoluuttisten totuuksien esittämiseen, vaan lukija saa itse päättää, mitä tarinassa lopulta tapahtuu. Nimi Oneiron kuitenkin viittaa kreikankieliseen unta tarkoittavaan sanaan, joten tästä voi päätellä, että päähenkilöt ovat unenkaltaisessa välitilassa, joka alaotsikon mukaan kestää todellisuudessa vain sekunteja. Sekunnit voivat silti tuntua ikuisuudelta.

Oneiron on runsas teos, joka leikittelee tyylillä ja kronologialla. Se ei etene odotetulla tavalla, vaan se siirtyy tarinasta toiseen ja palaa välillä takaisin. Se sisältää esseitä, uutisia, näytelmäkäsikirjoitukselle tyypillistä dialogia ja useita eri kieliä. Tyyli auttaa lukijaa hahmottamaan tapahtumia useista näkökulmista ja antaa samalla lukukokemukseen monipuolisuutta.

Välillä kirja tosin tuntuu liian runsaalta. Kaikki seitsemän naista eivät saa tasapuolisesti sivutilaa. Keskeisimmäksi hahmoksi nousee amerikanjuutalainen Shlomith, jolle on kirjasta varattu iso lohko.  Shlomith on selkeästi naisjoukon johtaja, sillä hän oli paikalla ensin, mutta samalla hän varastaa huomion. Mikä tekee Shlomithista muita tärkeämmän? Se, että hän taiteen nimissä näännytti itsensä sairaalloisen laihaksi ja lopuksi koki loppunsa sen kautta? Miksi se tekee hänestä tärkeämmän verrattuna vaikka 17-vuotiaaseen Ulrikeen, joka nuorimpana naisista on menettänyt isoimman lohkon elämästään? Tai brasialaiseen sydänsiirtopotilaaseen Rosa Imaculadaan, joka kävi lähellä kuolemaa, pelastui, mutta päätyi silti kuolemaan?

Jopa kuolemansa hetkellä kaikki naiset eivät saa ääntään kunnolla kuuluviin. Ehkä se on realistista. Laura Lindstedt on kirjoittanut romaanin, jonka voi lukea yhdeksi tulkinnaksi siitä, mitä kuoleman hetkellä tapahtuu. Se on uskottava, vaikka samalla se on fantasia.

 Anna Mattila

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)