Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Kiittämisen kulttuurista

Pikkujouluissa 9.12. Kannan hallitus muisti pienten kiitosten kera vanhoja, nyt väistyviä hallitustoimijoitaan, kuten tapana on ollut. Fuksit muistivat myös tuutoreitaan kunniakirjoilla. Aikaisemmin syksyllä Kanta haki aktiivisille ja ansioituneille henkilöille TYYn kuntanauhoja ja -merkkejä. Molemmat tilaisuudet ovat osa kiittämisen kulttuuria, josta on käyty syksyn mittaan paljon keskustelua ja jota aika ajoin nostetaan esiin. Nyt, kun kirjoitan viimeistä kertaa tätä palstaa, haluan myös itse tuoda tämän asian esille.

On tehty tutkimusta siitä, että kiitoksen saaminen ei tuo pelkästään hyvää mieltä kiitoksen saajalle, vaan se tuo hyvän mielen myös kiitoksen antajalle ja jopa enemmän, kuin sen saajalle. Kiittäminen saattaa tuntua aika ajoin itsestäänkin selvältä tilanteessa, jossa henkilö on kiitoksensa ansainnut. Kiitoksen saajalle se ei itsestään selvää silti välttämättä ole. Kun saa kiitosta tekemästään työstä, se tuntuu hyvältä ja sen muistaa pitkään. Järjestötasolla harva saa palkkaa ja järjestötoimintaa ihmiset tekevät yleensä vapaa-ajan, joskus jopa opiskeluiden ja töidenkin kustannuksella. Kiitos saattaa olla se pisimpään kantava muisto, joka jää mieleen tehdystä työstä, joten kiitoksen voimaa ei kannata aliarvioida tai unohtaa.

Kun saa kiitosta työstään, se saa jaksamaan hektisten ja vaikeiden aikojen yli. Välillä tulee tilanteita, jolloin yöunet jäävät vähiin, kun on aikaisin aamulla herännyt kirjoittelemaan sähköposteja ja kutsumaan koolle kokouksia, järjestelemään sitsejä ja milloin mitäkin. Itse olen ripustanut omat kiitokseni tietokoneeni yläpuolella olevalle ’motivaatiohyllylle’, jonne vilkaiseminen herättää näinä aamuina paremmin, kuin viisi kupillista kahvia. Tämä auttaa myös hakeutumaan uusien haasteiden pariin ja jatkamaan eteenpäin – tunne, kun joku arvostaa tekemääsi työtä.

Kiitokset kuuluvat myös arkisempiin tilanteisiin. Ei tarvitse olla saavuttanut mainetta tai mammonaa ollakseen kiittämisen arvoinen, pienetkin jutut riittävät. Muistakaa siis kiittää tulevaisuudessa toisianne. Kiittäkää hyvistä kokouksista, kiittäkää ryhmätöistä, lounaista, opiskeluseurasta. Kiittäkää asioista, joita pidetään itsestään selvyyksinä, koska niistä tilanteista kiitokset useimmiten unohtuvat.

Ja nyt kun kiittämisen makuun on päästy, haluankin kiittää teitä näistä huikeista neljästä vuodesta, jotka olen saanut Kannan hallituksessa olla tekemässä mahtavia juttuja. Kiitos hallituksille, kiitos jäsenille, kiitos kaikille ja kiitos kaikesta. Lainaan näin joulun alla erästä sitsilaulukappaletta, johon pääsee sisään hyräilemällä varmasti jokaiselle tuttua Joulupukki-kappaletta – saan siis näppärästi tähän yhdistettyä vielä hyvät jouluntoivotukset koko hallituksen puolesta!

:,: Kiitos kiitos, kiitos kiitos
kiitos kiitos, kiitos kiitos,
kiitos kiitos, kiitos kiitos,
kiitos kiitos, kiitos kiitos! :,:

Saana Kallio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8