Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Vilken jävla vår?

Alan kirjoittaa tätä sitsireportaasia tuulisena ja aurinkoisuudeltaan vaihtelevana sunnuntaina. Jutun sommittelua olen aloitellut jo kirjastosta kotiin kävellessäni. Kannan maaliskuisista Kalevala-sitseistä alkaa olla jo monta viikkoa, ja muistikuvat siksi ovat ymmärrettävästi jo hieman haalenneita. Tähän asti pääsin kotimatkalla. Nyt täytyy istua alas ja keskittyä.

Suljen silmäni. Oikeastaan jätän ne hieman raolleen, jotta näen kirjoittaa. Laskeudun mielessäni Tarmon talon portaita majesteetillisesti sitsien emännän kanssa. Edellämme tanssahtelee laulunjohtaja kannelta soittaen. Tarmon talon ala-aula kuhisee. Teema on huomioitu kiitettävästi, ja sitsiväki on sonnustautunut muinaispukumukaelmiin, kansallispukuihin sekä erinäisiin sarkavaatteisiin. Parrat suhisevat ja Kalevala-korut välkkyvät. Tunnelma on hilpeän odottava.

Sitsit alkavat reippaalla yhteislaululla ja karjalanpiirakoilla. Osa sitsaajista saapuu paikalle myöhässä. He saavat tuimat, mutta pohjimmiltaan rakastavat nuhteet. Luvaten parantaa pahat tapansa he päättävät vastata sitsien ensimmäisestä ohjelmanumerosta, joka paljastuu kerrassaan moitteettomaksi. Monen paikalla olevan mielestä se on jopa bästa vi har hört.

Sitsien ensimmäisellä tauolla yksi Kielekkeen päätoimittajista pyytää minua kirjoittamaan sitsireportaasin. Hetkeäkään empimättä suostun pyyntöön. Ajattelen pyytää henkilökunnalta muistiinpanovälineitä, mutta unohdan. Nyt soimaan itseäni siitä. Tarkan ja kronologisesti etenevän sitsikuvauksen sijaan on tyytyminen luonnoksenomaisiin tuokiokuviin.

Yksi sitsimuistojani valaisevista kiintotähdistä on kuvaelma maailman synnystä. Kantavia elementtejä olivat ainakin sähkö ja kohtu sekä mahdollisesti sotkan munat sekä kitara tahi kannel. Mieleenpainuvimpia olivat kuitenkin kuvaelman henkilöhahmot. Maailman synnyssä läsnä oli eräs ainejärjestömme elävä legenda, joka tiedekuntarajan yli kurottautuen liittyi Kantaan pari vuotta sitten pelkästään sitsiemme ansiosta. Ensimmäisiä vastasyntyneen maailman olentoja oli puolestaan muuan tieteenalamme grand old lady, jonka me kaikki hyvin tunnemme.

Jokaiset sitsit ovat ainutkertaiset ja uniikit. Jokaisia sitsejä tahdittavat kuitenkin myös monenlaiset kerrasta ja vuodesta toiseen toistuvat laulut ja ohjelmanumerot, joista muodostuu perinne. Perinne elää ajassa muuttuen hiljalleen. Suureksi haikeudekseni huomaan olevani sitsi-iältäni yksi näitten pitojen vanhimpia osanottajia, ensimmäiset sitsini kun olivat fuksisitsit viiden vuoden takaa. Moni on joukosta poissa, kuka on vaihdossa, kuka taasen valmistunut. Vanhojen sitsaajien myötä on kadonnut myös osa perinnettä: Sörnai gushnan loppu on unohtanut ja kappaleen koreografiasta muistuu mieleen enää osa. Sitsien loppupuolella, kun on punssin aika, huomaan Tarmon talon valohämyssä jo pimenneen ja kylmenneen alkukevään yön keskellä yksin huutavani säkeitten ”Skål för glada minner/skol för varje vår” jälkeen koko sydämeni pohjasta ”Vilken jävla vår?”. Huutooni ei yhdy kukaan, kaikki tämän lisäyksen tunteneet ovat jo muualla. Kun punssi viimein tulee, kihoaa silmäkulmaani pienoinen kyynel.

Tämän reportaasin myötä jätän jäähyväiset sitsi-isännyydelle. Edessäni on uusia ja kaikkinensa toisenlaisia seikkailuja. Ensi syksynä jatkan yhteistyötäni Kielekkeen kanssa sen Pohjois-Amerikan kirjeenvaihtajana.

Ilkka Posio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)