Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Mutta mitä se lehtori OIKEASTI tekee?

Vaikka aikaa olisi kansalaisen syytä seurata, lehtori ei lue aamiaisella sanomalehteä, koska pöytäseuralla on paremmat jutut. Kuopus sanoo puuron lomassa kolme uutta sanaa, pii-i (pinni, irrotetaan tukasta), hiha (kastui likomäräksi, kun maitomuki kaatui) ja hivvoo (kun piti saada hilloa). Lehtori kirjoittaa sanat muistiin samalla kun korjaa pinnin ja luuttuaa maidon lattialta, vaihtaa lapsen bodin ja tarjoilee sitä hilloa. Esikoisen kielestä on muistiinpanoja siihen asti, kun tämä oli 2,5-vuotias. Muistiinpanojen pohjalta voisi jossakin vaiheessa tehdä vertailevan tutkimuksen, ja jos tutkimusta ei synny, ovat vihot hauskoja muistoja kumminkin. Lehtorin mielessä käy, että materiaalin käsittelyä voisi tarjota harjoitteluna, sillä sen puhtaaksi kirjoittaminen, tietokantaan syöttäminen ja alustava analyysi voisi olla ihan hauska tehtävä jollekin lapsen kielen kehityksestä kiinnostuneelle opiskelijalle. Sitten hän tajuaa, ettei harjoittelun vaatimukseksi kumminkaan voine panna vanhojen käsialojen kurssin suorittamista (SUHI0490, https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/hkt/oppiaineet/suomenhistoria/Opiskelu/Sivut/Aineopinnot-rakenne.aspx). Lehtorin siviilikäsiala kun on sukua hieroglyfeille (ja voi niissä vihoissa joku maito- tai hillotahrakin olla, vrt. ed.).

Edellisenä päivänä lehtori (L) haki lapset päiväkodista eikä meinannut ensin löytää esikoista (E) pihalta. Aamupalapöydässä aiheeseen vielä palataan. E: Miks sä et nähny mua? L: No ku sä leikit siellä pöytäryhmän takana. E: Pöytäryhmä, hehehehee. L: Onks se susta hassu sana? E: Pöytäryhmä, se vois olla ryhmän nimi, he he. L: Ai niinku on Peippo-ryhmä niin olis myös Pöytä-ryhmä. E: Joo, hahahaa. Keneltä toi on perinyt ton nerokkaan huumorintajunsa, miettii lehtori, entinen Mustikka-ryhmäläinen.

Lehtorin työpäivä alkaa dramaattisesti, sillä hän myöhästyy vastaanotoltaan. Syynä on se, että koira piti lenkittää ja kävellessä on tunnetusti hyvä ajatella. Niinpä lehtori ajatteli uutta tutkimustaan niin intensiivisesti, että käveli ohi siitä mistä oli aikonut kääntyä kotiin päin. Puudeli ilahtui, tutkimus edistyi. (Ei sinne vastaanotolle kyllä sinäkään päivänä ketään tullut.)

Joskus voisi olla ihan viisasta jättää sähköpostin lukeminen iltapäivään, mutta niin vain rutiinit jyräävät, että Outlook tulee avattua ensimmäisenä. Sähköpostia ei ole paljon eikä onneksi spämmiäkään (huonojen käännöskoneiden tuottama kieli on lakannut huvittamasta jo aikoja sitten). Yli kymmenen vuoden lehtorikokemus on osoittanut, että viikoittaiseen sähköpostityöhön kuuluu täysin vakioinen määrä seuraavia elementtejä: kokousajoista sopiminen (kokousmylly on todellisuudessa ikiliikkuja), houkuttelevien konferenssi-ilmoitusten deletointi (ne tismalleen lehtorin tutkimuskiinnostukseen osuvat konferenssit pidetään mitä ihanimmissa ja intellektuaalisesti säihkyvimmissä paikoissa – ja aina heinäkuussa, jolloin lehtori on lomalla, lo-mal-la, ymmärrättekö?!!) ja luennoilta poissa olleiden opiskelijoiden paimentaminen (uskokaa  tai älkää, riippumatta siitä, opettako lehtori sillä hetkellä vai ei, ikiliikkuja numero 2).

Juuri tänään lehtorilla ei ole luentoa, mutta onneksi on työ, jossa saa sekä tutkia että opettaa, se ajattelee, onnenlikka! Lehtori muistelee aina tyylikästä vanhempaa kollegaansa, jonka erityisen kivaa asua lehtori tuli joskus kommentoineeksi. Kollega vastasi, että juu, tänään on luento eli on juhlapäivä! Tältä arvostamaltaan kollegalta lehtori on oppinut paljon, ja vaikka se voikin vaikuttaa epäuskottavalta, kyllä lehtorikin miettii, mitä se laittaa päälle sellaisina päivinä, kun on opetusta. Saa lehtorin hommassa riittävästi myös suunnitella, kehittää, raportoida, selvittää, neuvotella ja verkostoitua. Kaikki työt ovat ihania, mutta toiset työt ovat ihanampia kuin toiset.

Tänään siis enimmäkseen tutkimusta, suomen mukana- ja mukaan-sanojen käytön selvittelyä. Tällä hetkellä se tarkoittaa Microsoft Access -tietokantaohjelmaan syötetyn aineiston analysointia. Se on kivaa mutta välillä myös puuduttavaa ja vaikeaakin. Vähän väliä pitää palata tekstiyhteyteen katsomaan, mistä analysoitavassa tapauksessa oikein on kyse. Mikä lähti mukaan, kenen mukaan toimitaan, onko kaikki mukana? Millaisesta toiminnasta tilanteessa on kyse? Ja miksi vaikuttaa siltä, että joka toisessa lauseessa on modaaliverbi? Mikä on muotojen alkuperä? Miten niiden eri merkitykset kytkeytyvät toisiinsa? Miksi niiden käyttö lisääntyi ihan tolkuttomasti 1800-luvulla? Tästä pitäisi kevään mittaan kehkeytyä artikkeli Sananjalkaan tai Virittäjään. Lehtori käy myös varmistamassa, että ehtiihän Kielitieteen päiville Vaasaan vielä lähettää abstraktin. Jep, kalmanlinja on 2.3. (http://www.uva.fi/fi/sites/ktp2015/dates/). Voisi pitkästä aikaa pitää esitelmänkin. Sitä paitsi Kielitieteen päivät ovat perinteinen ja hauska kielitieteilijöiden kevätretki; siinä yhdistyvät tieteentekemisen ilo, eri puolelta (enimmäkseen) Suomea tulevien kollegoiden jälleennäkemisen riemu ja miellyttävä luokkaretkitunnelma.

Ja kyllä, myös lehtori tekee toisinaan työpäivän aikana katatonisen piipahduksen Facebookiin silloin, kun mieli on jähmeää savea, johon saappaat jäävät kiinni ja joka paakkuuntuu lapioon. Toisaalta aineiston analysoiminen ja muuten vaan pyörittely Accessilla on lehtorille korvaamaton tutkimusmenetelmä, koska sen avulla on jo ammoisista väitöskirja-ajoista lähtien päästy yli kaikenmoisista kirjoituslukoista ja ajatusjumeista. Ja kun iltapäivällä pitää lukea niitä ikiliikkujan vaatimia kokouspapereita, voi niiden ääreen nukahtamisen puolestaan torjua poikkeamalla Accessiin ja analysoimalla välissä pari lausetta. Mikä olisikaan virkistävämpää kuin pohtia sellaisia lauseita kuin Suomenkielisen osaston tarpeellisuus tuli siis yhä enemmin nähtäwäksi, eikä ollut tawallisen ihmis-ymmärryksen mukaan mitään syytä epäillä, että maan hallitus nyt wihdoinkin suostuisi siihen esitykseen, jolla prowessori Clewe kolmannen kerran alamaisuudessa pyysi tämän osaston lopullista säätämistä! Aineiston pyörittelyssä syntyvät ajatukset kirjataan tiedostoon, josta sitten on tuleva se artikkeli. Ranskalaiset viivat, kysymysryteiköt, muistilapuiksi lätkityt esimerkkilauseet ja joku tekstikappaleen tynkä kokevat vähitellen metamorfoosin tekstiksi, joka toivottavasti saa lehtensä oiottua ja kuivateltua ja pääsee sitten lentoon. Kirjoittaminen vaatii joka tapauksessa enemmän pyllylihaksia kuin inspiraatiota. Ja ruokaa: lounasta on syötävä. Ja kahvia: sitä on juotava. Iltapäiväkahvi työkavereiden kanssa on tärkeä. Harvassa paikassa pystyy yhtä tehokkaasti ja hauskasti sekä hoitamaan asialliset asiat että veistelemään kulloinkin tarpeellisen määrän huonoja vitsejä.

Issäin ol iltauninen, äitein ol aamu-uninen, mie raukka tulin molempiin. Lehtori ei ole mikään yökukkuja eikä tee pitkiä päiviä töissä. Ennemmin napakasti tehokasta työaikaa kuin loputonta roikkumista, se tuumii, ja lukee sähköpostin toisen ja viimeisen kerran iltapäivällä. Siellä se vastaa myöntävästi pyyntöön lukea sillä silmällä äidinkieleltään ruotsinkielisen tuttavan suomen kielellä kirjoittama tutkimuskutsu. Tämmöistä tulee jonkin verran tehtyä, sillä se on osa yliopistolaisen niin sanottua kolmatta tehtävää eli yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Samalla perusteella tulee toisinaan myös tehtyä kielenhuoltoa yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita käsitteleville artikkeleille ja muille teksteille. Iltapäivän sähköpostissa tulee myös opiskelijalta kysely opiskelijavaihtoon lähdöstä, lehtori kun on oppiaineen Erasmus-yhteyshenkilö. Vaihtoonlähtöaikeet ilahduttavat lehtoria aina; omat muistot Tartosta ja Budapestista ovat lämpimiä.

Kotona aivojen säätö: lingvistiikka off, ruoanlaitto on. Toisinaan tarvitaan myös asento aivot off. Silloin kiskotaan soijanakit pakastimesta ja houkutellaan kuopusta syömään muutakin kuin ketsuppia. Radio on auki. Illalla esikoinen ehdottaa, että leikitään rokkibändiä. Molemmat vanhemmat saavat olla solisteja (ahaa, päivän tieskö-mones intertekstuaalinen kokemus: radiosta tuli äsken J. Karjalaisen Apinaorkesteri, jossa suurin apina oli solisti, se lauloi ja viidakkorumpua kolisti). Ykkössolisti valitsee hiphopahtavan linjan, mutta lehtori nappaa jumppakepin mikrofonin varreksi ja yllättää (myös itsensä) rock-vedolla, jonka kliimaksissa pääsevät käyttöön paitsi varsinaiset myös väärät äänihuulet, nuo death metal ‑korinan tuottamisessa korvaamattomat elimet.

Ja sitten, lehtori vakuuttaa, on myös niitä päiviä, jolloin kieli ei kosketa muuten kuin välineenä ja kiinnostus kohdistuu mieluiten saveen ja muihin maalajeihin, saappaisiin ja lapioon ja näiden kohtaamisiin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, parhaina tällaisina päivinä ei edes tarvitse puhua, paitsi ehkä kastematojen ja taimien kanssa.

Krista Ojutkangas

P.S. Lehtorin puoliso toimii tämän tekstin testilukijana. Lehtori varoittaa, että se on sitten aika kiälitiäteellinen. Puoliso vakuuttaa pärjäävänsä ja lupaa kysyä vaikeat sanat. Sitä paitsi puoliso on kyllä lukenut Johdatuksen kielitieteeseen sängyssä iltalukemisena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)