Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Hau ja kurnau

Moni opiskelija on varmasti harkinnut lemmikin ottamista, mutta millaista opiskelijaelämä lemmikin kanssa oikeasti on? Kieleke haastatteli neljää opiskelevaa lemmikinomistajaa ja pyysi vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1. Koska hankit lemmikin ja minkä?
2. Mitä huonoja puolia opiskelijaelämän ja lemmikin yhdistämisessä on ollut?
3. Mitä hyviä puolia lemmikissä on?
4. Kerro vinkkejä/neuvoja lemmikin hankkimista suunnitteleville!

Nainen, 23:

1. Hankimme Kössi-kissan pian sen jälkeen, kun muutimme poikaystäväni kanssa opiskelija-asuntoon kerrostaloon.

2. Haasteellista on ollut esimerkiksi matkustaminen opiskelupaikkakunnan ja kotikunnan välillä. Junalippuihin tulee lemmikin myötä viisi euroa lisähintaa per suunta. Eläin selvästi stressaantuu matkalaukkuelämästä. Myös hoitopaikan järjestyminen on ollut välillä hankalaa: kissa pärjäisi yhden yön yksin kotona, mutta muuten täytyy aina järjestää hoitopaikka.

Lisäksi eläinlääkärikustannukset voivat tehdä yllättävän suuren loven opiskelijan kukkaroon. Huono puoli on myös se, että lemmikin kanssa ei noin vain muuteta asunnosta toiseen, sillä suurin osa taloyhtiöistä kieltää lemmikkien pidon.

3.  Parhaimpia puolia on se, että lemmikistä on yllättävän paljon seuraa (kissastakin)! Ja ovathan ne muutenkin ihania.

4. Harkitse pitkään! Säästät rahaa, kun ennen pennun luovutusta kasvattaja itse teettää ja maksaa eläinlääkärin tarkastuksen ja rokotukset. Mikäli olet jossakin vaiheessa opintoja lähdössä vaihtoon, kannattanee ottaa lemmikki vasta sen jälkeen. Jos tiedossa on paljon matkustamista kahden eri paikkakunnan välillä, eläin täytyy totuttaa siihen pienestä pitäen. Jotkut lemmikit voivat kärsiä vaikkapa matkapahoinvoinnista.

Jos mielit hankkia koiran, kannattaa perehtyä esimerkiksi yleisiin perinnöllisiin sairauksiin, sillä eläinlääkärin kulut voivat viedä yhtäkkiä suuren osan pienistä tuloista. Näissä tapauksissa vakuutus voisi olla järkevä. Lemmikki tarvitsee paljon aikaasi: ei kannata ottaa esimerkiksi koiraa kerrostaloon, jos ei ole aamuvirkkua tyyppiä.

Nainen, 23:puppies_kieleke 3

1. Adoptoin vähän yli vuosi sitten puolivuotiaan kulkukoiran ulkomailta. Olin miettinyt koiran ottamista koko opiskeluaikani, mutta tein lopullisen päätöksen vasta rakastuttuani kyseiseen koiraan. Se on keskikokoinen, superenerginen ja näyttää gasellin ja dalmatialaisen risteytykseltä.

2. Joskus olisi kiva viettää koko päivä yliopistolla ja jatkaa suoraan kirjastosta bileisiin, mutta koira pakottaa käymään välillä kotona. Myös yön yli juhliminen tai matkustaminen on vaikeaa, kun koiralle pitäisi löytää aina hoitaja. Välillä koiran lenkkeilyttäminen uuvuttaa, koska se tarvitsee liikuntaa järjettömiä määriä.

3. Opiskelijalle elämän aikatauluttaminen koiran tarpeiden mukaan on varmasti helpompaa kuin työssäkäyvälle. Bilefiiliksissä harmillisilta tuntuvat pakkolenkitkin ovat loppujen lopuksi vain hyväksi omistajalleen puhumattakaan siitä, ettei voi juoda itseään tappokrapulakuntoon. Yön yli kestävät juhlat tai matkailukin tuntuu paljon hienommalta, kun sellaista ei voi tehdä hetken mielijohteesta joka viikonloppu.

Jokainen varmasti tietää, miten paljon hyviä vaikutuksia liikunnalla on ja energinen koira on takuuvarma keino ulkoilla monta tuntia joka ikinen päivä. Koiran ottamisen jälkeen kuntoni, terveyteni ja mielialani on noussut käsittämättömän paljon. Kaikkein kurjinkin päivä kääntyy iloksi, kun lähtee lenkille räntäsateeseen ja katselee koiran ikionnellista hyppelyä ja silmiä, joista loistaa täydellinen tyytyväisyys elämää kohtaan. Koiralle jokainen heinänkorsi ja tuulen mukana lentelevä lehti on maailman jännittävin asia, joten koiran kanssa on helppo taantua lapsen tasolle ja nähdä maailma suurena seikkailuna.

Koiran ottamisen jälkeen en ole myöskään koskaan ollut yksinäinen. Koira on aina paikalla ja sen mielestä juuri minä olen maailman parasta seuraa. Myös ihmiset lähestyvät koiranomistajaa ja pysähtyvät juttelemaan muustakin kuin koira-asioista.

4. Mieti tarkkaan, onko sinulla tarpeeksi aikaa, rahaa ja energiaa huolehtiaksesi koirasta. Myös turvaverkkoa on hyvä miettiä etukäteen. Mitä koiralle käy, jos sairastut, tai jos se sairastuu ja eläinlääkärikulut nousevat tuhansiin euroihin?

Mikäli olet miettinyt kaiken tarkasti, mieti vielä mistä koiran hankit. Maailma on täynnä kodittomia koiria ja kaduilta tai teollisuusalueilta pelastetut koirat ovat yleensä kaikkein lojaaleimpia ja omistajaansa kiintyvimpiä koiria. Ennen kuin alat miettiä rotua, mieti, voisitko tehdä maailmasta hiukan paremman paikan ja koirabisneksen kannattamisen sijaan adoptoida rescue-koiran.

Nainen, 23:

1. Hankin kissani asuttuani jo jonkin aikaa lemmikittömänä opiskelija-asunnossa.

2. Tiedustelin vasta kämpän saatuani, että olisiko lemmikki mahdollinen vuokranantajan puolesta. Sovimme sähköpostitse että voin ottaa lemmikin, mutta jos siitä aiheutuu asunnolle tuhoa, joudun korvaamaan vahingot. Vuokranantajat tuntuvat usein ajattelevan, että lemmikit hyvin todennäköisesti raastavat kämpän maan tasalle.

katti__kieleke 23. Lemmikissä on todella paljon hyviä puolia, mutta varmasti yksi parhaimmista on se, miten paljon siitä on seuraa.

4. Vaikka kissaa pidetään hyvin itsenäisenä ja yksin pärjäävänä lemmikkinä, tarvitsee sekin seuraa! Jatkuvasti pitkiä aikoja yksin viettävä kissa stressaantuu ja ahdistuu. Jos siis hankit kissan ja tiedät olevasi paljon pois kotoa, kannattaa harkita kahden kissan ottamista, jotta niistä on seuraa toisilleen. Usein omistaja on nimittäin lemmikille koko maailma.

Kannattaa asuntoa hakiessa mainita, että lemmikkisi on sisäsiisti, rauhallinen ja tottelevainen, ettei vuokranantaja pelästy!

Nainen, 23:

1. Lady Hubert (tuttavallisemmin Hönski-kissa) muutti taloon aika pian sen jälkeen kun muutin kerrostaloyksiöön.

2. Haasteita on ollut ehkä vähemmän kuin odotin, mikä johtunee Hönskin hyvästä terveydestä ja mukavasta luonteesta. Eläinlääkärillä ei ole tarvinnut käydä kuin ottamassa rokotuksia ja leikkauttamassa, eikä kissani juurikaan tuhoa tavaroita yksin ollessaan. Kaverin kissat ovat kuulemma järsineet jopa saunanlauteet melko järkyttävään kuntoon, eli kannattaa varautua kissojenkin kohdalla tuhoihin.

Välillä tuntuu pahalta, kun kissa joutuu olemaan pienessä yksiössä. Olen kuitenkin yrittänyt järjestää sille mahdollisimman paljon tekemistä, kuten kiipeilypuun, paljon erilaisia leluja ja mahdollisuuden katsella ikkunasta. Tietenkin sen kanssa täytyy myös leikkiä (”laserlelu” on siinä paras)!

Oma haasteensa ovat pitkät koulupäivät. Lisäksi käyn urheilemassa ja viettämässä opiskelijaelämää. Joillakin on opintojen ohella töitä. Kissa on tässä suhteessa huomattavasti koiraa parempi vaihtoehto, sillä se pärjää yksin aika pitkäänkin.

3. Parasta kissassa varsinkin yksin asuvalle on se, että joku odottaa kotona kun tulet koulusta. On joku, jonka toilailuille nauraa ja joka tulee syliin nukkumaan, kun luet tenttiin.

Omalla kohdallani tilanne matkustelun ja hoitopaikkojen suhteen on tosi hyvä, sillä Hönski on tottunut pennusta asti oleilemaan kolmessa eri paikassa. Kotona vietetään eniten aikaa, mutta välillä kissa on eri kaupungissa poikaystäväni luona ja toisinaan jätän sen lapsuudenkotiini hoitoon. Siellä on suuri omakotitalo, jossa juoksennella ja kesällä pääsee valjailla ulos. Tämä tuo mukavaa vaihtelua kissan elämään.

Teksti: Anna Pihlajamäki
Kuvat: Wikimedia Commons

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8