Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Takuulla sopimaton, sisältää mautonta huumoria

Kannan syksyinen teatteriretki vei kulttuurinnälkäiset opiskelijat tällä kertaa Turun kaupunginteatteriin katsomaan The Rocky Horror Show’ta. Richard O’Brienin musikaalinäytelmästä vuonna 1975 tehty elokuvaversio The Rocky Horror Picture Show nauttii melkoista kulttimainetta rajoja rikkovalla luonteellaan. Sitä näytetään edelleen elokuvateattereissa, ja se onkin yksi pisimpään teattereissa pyörineistä teoksista elokuvan historiassa.

Teatteriretkeläisiä väliajalla

Teos on genreltään sillisalaatti musikaalia, kauhua ja komediaa. Vastakihlautunut pariskunta Brad Majors ja Janet Weiss ovat ajelulla, kun heidän autostaan puhkeaa rengas, ja he huomaavat olevansa eksyksissä. Nuoripari päätyy etsimään puhelinta varsin eriskummallisesta kartanosta, jonka isäntänä toimii ”transvestiitti transseksuaali” Frank-N-Furter, kuten henkilön tarttuva nimikappale kertoo. Kartanon seinien sisällä ei juuri häveliäisyyttä tunneta, ja pariskunta on pian kaukana puhtoisesta lähtöasetelmastaan.

Elokuvan luonteeseen on jo sen alkuajoista lähtien kuulunut vahvasti yleisön osallistuminen. Hahmoille huutelu ja erilaisten oheistarvikkeiden käyttö elokuvaa katsoessa on suotavaa ja tekee katsomiskokemuksesta varsin ainutlaatuisen. Myös Turun kaupunginteatterin versiossa yleisöä pyydetään osallistumaan. Teatterisalin penkeiltä tulee harvemmin huudeltua ”urpoa” ja ”hutsua” esiintyjille puhumattakaan siitä, että heittelisi vessapaperia lavalle kesken näytelmän. Kieleke kysyi esityksen loputtua teatteriretken osallistujilta, vetikö kotimainen teatteriversio vertoja kulttiklassikolle.

Katarina arveli näyttelijäkaartilla olevan melkoisen suuri työ saada suomalaisyleisö osallistumaan näytelmän tunnelman luomiseen. Tämäniltaisessa esityksessä ”urpot” ja ”hutsut” kajahtivat kyllä komeasti teatterisalista, mutta harva lähti tanssimaan musikaalikappaleiden mukana. Yritys oli Katarinan mielestä kuitenkin hyvä, ja hän kertoi päässeensä ainakin itse eläytymään kunnolla näytelmän maailmaan.

Antti (vas.) tuntee teoksen elokuvaversion hyvin. Hänen lempikohtauksessaan Meat Loafin näyttelemä Eddie rysäyttää moottoripyörällä kartanon seinän läpi. Turun kaupuginteatterin ei hänen mielestään tarvitse lainkaan hävetä tämän legendaarisen kohtauksen toteutusta, vaikka moottoripyörää ei lavalla nähtykään. Näytelmä sai Antilta kehuja paitsi kirvespäisestä Eddiestä myös mainiosta musiikista. Klaus on törmännyt The Rocky Horror Picture Show -ilmiöön ensimmäisen kerran kultaisessa IRC-galleriassa ja näytelmän nähtyään ymmärtää, mistä hypetys johtuu.

Anna (vas.) ja Iina kehuivat näytelmää hilpeäksi. Yleisön osallistuminen oli heidän mielestään onnistunut ja takasi piristävän teatteri-illan. Pääosan esittäjä (kaksoisroolissa Lari Halme / Sami Saikkonen) sai kaksikolta kehuja samoin kuin huikeat tanssikohtauksetkin.

Niina Kekki

The Rocky Horror Show’ta esitetään Turun kaupunginteatterin syysohjelmistossa. Kirjoittaja nautti esityksen musikaaliosuuksien lisäksi puvutustuksesta ja haaveilee nyt paljettisesta kokohaalarista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

 

Päätoimittajat:
Hilda Hietanen | hilda.h.hietanen@utu.fi
Henrik Uhinki | hjuhin@utu.fi

Toimittajat:
Erika Löytynoja | erika.i.loytynoja@utu.fi
Vilma Ranta | verant@utu.fi
Elina Peltonen | elainp@utu.fi
Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
Kristina Tuomi | paltuo@utu.fi
Veera Hotanen | vshota@utu.fi
Miska Törmänen | mktorm@utu.fi

Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8