Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Hobitti: Kauan odotettu seikkailu

Nousin Helsinkiin matkaavaan junaan kaikki kantamukset mukanani. Sullouduttuani jotenkuten junaan vaivuin ajatuksiini. Tiesin ensi viikon olevan haaste, jollaista en ollut kohdannut koskaan aiemmin. Mielessäni paloi kuitenkin liekki, jota oli mahdotonta sammuttaa. Suunnitelmani ja kunnianhimoni oli vain kasvanut koko edellisen vuoden ja olin päättänyt toteuttaa haaveeni. En muista, milloin viimeksi junamatka olisi käynyt noin nopeasti, ja pian kuulutus ilmoitti meidän olevan perillä. Olkalaukku, kaksi urheilukassia, ylimääräiset kangaskassit täynnä kankaita, teltta ja miekka mukanani nousin junasta Helsingin päärautatieasemalla.

Ensimmäisenä jonossa, viikko aikaa lipunmyynnin alkuun.

Edessäni oli noin parinsadan metrin matka tavoitteeseeni. Sykkeeni nousi joka askeleella lähestyessäni määränpäätäni yrittäessäni miettiä lyhintä reittiä. Mielessäni pyöri jatkuvasti ajatus siitä, mitä näkisin viimeisen kulman jälkeen, olisiko paikalle saapunut jo muita, olisinko myöhässä, mitä ihmettä tekisin? Viimeistä korttelia ohittaessani tunsin ajan lähes pysähtyvän ja aloin pidättää hengitystäni. Viimeisen kulman takaa paljastui esiin Tennispalatsin kirkkaat valot. Tavoitteeni, Tennispalatsin katos, oli tyhjä. En nähnyt muita telttoja, en ryhmittymää ihmisistä, katoksen alla oli vain pysäköityjä autoja. Kiihdytin askeleitani ja saavuin perille laskien kantamukseni. Hetken hämmästeltyäni, aloin pohtia seuraavaa liikettäni. Pieni epävarmuus valtasi minut, ja ääni pimeydestä kysyi: ”Oletko nyt aivan varma tästä?”

Hätistin nuo epäilyksen sanat välittömästi ja suuntasin Tennispalatsin elokuvateatterin lippuluukulle, josta varmistin, missä Hobitti Smaugin autioittama maa -elokuvan lippujen jonotuksen olisi tarkoitus olla. Minut otettiin vastaan iloisesti ja innokkaasti, ja henkilökunta ohjasi minut Eteläisen Rautatienkadun puolelle. Tiesin tämän jo tottumuksesta, mutta halusin kuitenkin pelata asian kanssa varman päälle. Finnkinon henkilökunnan innostus karkotti mielestäni välittömästi epävarmuuden ja tiesin tekeväni oikein. Aloin pystyttää telttaa paikalle, jonka olin valinnut.

Keräsin paikalle muutaman henkilökunnan jäsenen, jotka pystyttivät kyltin selventääkseen hämmentyneille ohikulkijoille toimiani. Pystytin tulevan kotini ja sen ympärille puolustuksen, jonka olisi tarkoitus suojella minua seuraavan viikon ajan pimeyden voimilta. Vanhasta tottumuksesta teltta oli pian pystyssä ja järjestelin asumukseni, jotta eläminen olisi hiukan helpompaa. Tiesin, että edessä odottava koitos olisi haastava. Tulisin herättämään paljon huomiota, ja erityisesti viikonloppuna telttani olisi hyvinkin suojaton. Tiesin kuitenkin, että tuleva viikonloppu olisi haastavin osuus koitoksestani ja loppuviikko olisi kaikin puolin helpompi.

Linnoituksen vartiointia ei voi jättää sattuman varaan.

Katukoneen äänestä tulikin itselleni eräänlainen merkki, joka kertoi minulle, milloin oli turvallista nukahtaa. Suunnitelmani olikin nukkua päivät ja valvoa ja vartioida yöt. Koko seikkailu oli pitkään mietitty, eikä mikään asia ollut minulle niinkään yllätys. Tiesin tämän olevan haaste, jonka tahdoin suorittaa. Ystäväni lähti päiväksi suorittamaan velvollisuuksia puolestani ja jäin yksin valmistelemaan omia asioitani. Päivä sujui nopeasti, kuten sitäkin seuraavat päivät. Iltaan mennessä olin kerännyt paljon hämmentyneitä katseita ja kommentteja. Ensimmäiset huomiot seikkailustani olivat kiirineet internetin maailmaan.

Seuraava yö ei poikennut lainkaan ensimmäisestä, vaan viikonlopun juhlijat huomioivat teltan olemassaolon aivan samalla tavoin kuin aiemmin. Useamman kuin kerran jouduin nousemaan asumuksestani ja käymään pitkän keskustelun siitä, mitä olin tekemässä. Tätä oli hyvin monen vaikea tajuta (varsinkaan niissä promillemäärissä), ja jouduin selittämään ja esittämään asiani lähes jokaiselle ohi kulkeneelle matkalaiselle. Oma huoleni ei helpottanut lainkaan, vaan yöllä herättyäni en voinut antaa itseni nukkua, sillä yölliset äänet ja viikonlopun juhlijat pitivät siitä huolen. Äänet vaikuttivat teltan sisältä aina uhkaavammilta, mitä ne todellisuudessa olivat. Kehoni ja mieleni oli jännittynyt ja valmistautunut taistelemaan elintilastaan ja olemassaolostaan, mutta onneksi kohtalo oli suopea ja kuulin pian tutun äänen, kun kello kuudelta kadunlakaisija alkoi puhdistaa kortteleita yön törkyisyydestä. Sulkeuduin makuupussin, suljin silmäni ja toivon kykeneväni lepäämään ja keräämään voimia tarpeeksi seuraavaa päivää varten.

Aamulla heräsin muutaman tunnin unen jälkeen ja tiesin, että minun olisi mahdotonta jatkaa untani. Nousin teltasta ja huomasin, että olimme saaneet seuraa. Seuraavat jonottajat olivat tulleet paikalle ja aloitin tutustumisen välittömästi. Seuraavien jonottajien oli ollut tarkoitus saapua paikalle vasta tiistaina, mutta oma läsnäolomme sai heidät aikaistamaan tuloaan. Päivät kulkivat samalla rutiinilla kuin aiemmin: valmistin elokuvan ensi-illan asua tai kävin keskustelua ohikulkevien ihmisten kanssa. Ensimmäinen reaktio oli useimmiten selkeä hämmennys, mutta se muuttui pian kannustukseksi ja arvostukseksi, sillä toimintamme osoitti selkeää omistautumista. Päivä päivältä omat tuntemukseni kasvoivat jatkuvasti, sillä oma fiilikseni oli mitä mahtavin.

Kuten olinkin epäillyt, jonomme sai tiistaina lisäystä, jolloin jonottajia saapui lisää noin kymmenkunta. Jono alkoi muistuttaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän varsinaista telttaleiriä, jossa aloimme porukalla yhä railakkaammin pitää hauskaa. Samanhenkisen porukan kanssa keskustelun aloitus ei ollut lainkaan haastavaa, vaan juttua riitti loputtomiin. Tolkien, LOTR-trilogia ja tulevat Hobitti-elokuvat analysoitiin ja arvioitiin yhä uudestaan ja uudestaan. Jonon kasvaessa tunnelma kohosi jatkuvasti. Median edustajat vierailivat ajoittain tekemässä seikkailustamme erinäisiä haastatteluja, ja pääsin yhä uudestaan kuvailemaan Hobitin syvintä sanomaa sekä teltassa asumisen riemua.

Jonon kasvaessa ja viikon edetessä väsymys alkoi vaatia veroaan. Jatkuvasti elävä jono, iloinen seura ja odottava tunnelma eivät olleet otollisimpia hyvien yöunien saamiseksi. Lopulta kuitenkin perjantaiaamu koitti, ja viimeinen vuorokausi ulkotiloissa lähti käyntiin. Tunnelma oli jonon alkupäässä erittäin innokas. Omasta porukastamme oli muodostunut lyhyessä ajassa tiivis yhteisö, jossa huumori ja seikkailumieli olivat kohdillaan. Aloimme yhteistuumin valmistautua illan suureen koitokseen. Päivä eteni nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan, meille jaettiin elokuva-aiheista promomateriaalia, josta itse sain valita ensimmäisenä oman muistoni. Valinta oli vaikea, mutta lopulta päädyin Hobitti-logolla varustettuun nahkaremmeillä sidottuun huopaan, joita ei ollut jaossa kuin yksi kappale.

Odotus palkittiin, kun ensimmäinen jonottaja sai lippunsa hurraahuutojen ja taputusten saattelemana.

Olin pukenut juhla-asuni päälle, ja tunnelma oli katossa. Jono oli ehtinyt päivän aikana kasvaa, ja nyt se kiersi jo koko Tennispalatsin. Odotimme telttaleirin punaisella matolla, kun Finnkinon henkilökunta alkoi jakaa vuoronumeroita. Lopulta pitkän odotuksen ja seikkailun jälkeen sain tarttua tuohon vuoronumerolappuun ja astelin elokuvateatteriin sisään. Olo oli hämmentynyt ja odottava. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, mikä itseni oli vallannut. Olimme fanien kesken kuvanneet videoviestin Peter Jacksonille, joka nyt oli jo julkaistu. Kaikkialla ympärilläni näin uupuneita, mutta samalla iloisia kasvoja. Vein tavarani yläkertaan ja jäin odottamaan puoliltaöin alkavaa näytöstä Hobitin ensimmäisestä osasta. Olin tehnyt päätöksen, että tuo yö oli pyhitetty täysin Hobitille, enkä nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin käydä katsomassa Hobitin kaksi kertaa yön aikana. Näytösten välissä ei juurikaan ollut odotteluaikaa, joten unet jäivät erittäin vähäisiksi tuona yönä. Viimeisen näytöksen päätyttyä kuulin voittofanfaarit korvissani ja hiljalleen yhä mahtavamman tunteen sisälläni. Askeleeni suuntautuivat kohti lippuluukkua megafonin pyytäessä ensimmäisiä jonottajia saapumaan paikalle. Hiljalleen jono muodostettiin uudelleen lippuluukkujen eteen. Lopulta, monen pitkällisen minuutin jälkeen kuulin utuisesti äänen sanovan: ”Aloitetaan lipunmyynti”. Astuin esiin takaani kuuluvien hurraahuutojen ja taputusten saattelemana. Olin pitkään miettinyt tuota hetkeä, ja se vihdoin ja viimein tapahtui. Tunnelma oli täydellinen, mikään ei olisi voinut olla toisin. Hetken päästä liput käsissäni käännyin tervehtimään tuota jonoa, joka antoi aplodit vielä viimeisen kerran. Siirryin huojentuneena sivuun ja annoin tilaa muille jonottajille, jotka olivat kanssani suoriutuneet tuosta seikkailusta.

Oloni oli mahtava. En sanoin koskaan voi kuvata sitä tunnetta, joka minut valtasi tuona hetkenä. Olin asettanut itselleni haasteen, jota pidin tärkeänä. Tiesin monien pitäneen ajatustani hulluna ja täysin älyttömänä, mutta sillä ei ollut minulle merkitystä. Olin toteuttanut ajatuksen ja uskonut siihen, mikä minulle oli tärkeää. Kokemus oli ollut mahtava, ja olin luonut ystävyyssuhteita ja tutustunut tärkeisiin ihmisiin. Tuo viikko opetti minulle paljon ja oli unohtumaton kokemus, jonka vertaista en tule koskaan saavuttamaan. Selvisin tuosta seikkailusta, ja kaikki vaivannäkö palkittiin lopulta. Olin enemmän kuin tyytyväinen. Edessä oli enää paluumatka takaisin kotiin, mikä olikin sitten aivan oma seikkailunsa.

Iso kiitos kaikille kannustuksesta. Teidän avullanne selvisin tuosta unohtumattomasta viikosta teltassa Helsingin keskustassa. Älkäämme koskaan lakatko uskomasta unelmiimme!

Terra Tevajärvi
Lue muiden medioiden haastatteluja seikkailumielisestä fanista osoitteista:
http://www.hs.fi/kulttuuri/Sitkein+Hobitti-fani+on+jonottanut+elokuvalippua+jo+viikon/a1305750901469
http://www.iltasanomat.fi/elokuvat/art-1288623921475.html
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013111717730629_vi.shtml
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/hobbitti-jonottajat-12023

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)