Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Viha ja rakkaus, Kieleke ja elämä

Miten jotakin voi vihata ja rakastaa samaan aikaan? Tätä Kielekkeen päätoimittajat kysyivät itseltään toisen verkko-lehden ideointitapaamisissa. Maailman ihanimman leivän hiilarit lihottavat, nostalgisen rakas bändi ärsyttää ja kevätaurinko sekä piristää että häikäisee. Koko oma elämä voi välillä tuntua samaan aikaan tuskalliselta ja sitten kuitenkin todella tärkeältä.

Näin hehkeiltä Kielekkeen päätoimittajat näyttävät kaksitoista tuntia lehteä koottuaan.

Uusimman Kielekkeen jutuissa pohditaan viha–rakkaus-suhdetta esimerkiksi kaukosuhteeseen, omaan kotipaikkakuntaan ja kirjoittamiseen. Yhteistä kaikille jutuille on hämmennys omista tunteista ja huoli siitä, saako ja voiko näin tuntea. Menemättä sen enempää naistenlehtimäiseen tunteista jauhamiseen toteamme vain, että lukekaa jutut. Totuus tai ainakin sen hapuilua löytyy niin rivien, video-otosten kuin ääniraitojenkin välistä.

Yhtä mieltä ei voi olla siitäkään, että kesän koittaminen on pelkästään hyvä asia. Monelle se tarkoittaa esimerkiksi stressiä kesätyöttömyydestä. Meille kesä tarkoittaa info-Kielekkeen ideoimista sadat kilometrit välissämme. Voimme uskoa, että rakastumme tilanteen vapauteen ja vihastumme epäkäytännöllisyyteen. Siksi tarvitsemme myös voimaannuttavia lomatarinoita, yksityiskohtaisia pedarivinkkejä ja naurun pyrskähdyksiä säästelemättä laadittuja kesäseksihoroskooppeja. Myös nämä kaikki löydät lehdestämme.

Vaikka tunteet poukkoilevat vihasta rakkauteen, ei elämä saisi olla liian vakavaa. Kannan fuksivastaavan sanoin: nähkää, kuulkaa, haistelkaa ja maistelkaa ympäristöänne. Kieleke toivottaa kaikille lukijoilleen maailman parasta kesää!

Janina, Riikka, Niina ja Vilma

One Response to Viha ja rakkaus, Kieleke ja elämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

 

Päätoimittajat:
Hilda Hietanen | hilda.h.hietanen@utu.fi
Henrik Uhinki | hjuhin@utu.fi

Toimittajat:
Erika Löytynoja | erika.i.loytynoja@utu.fi
Vilma Ranta | verant@utu.fi
Elina Peltonen | elainp@utu.fi
Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
Kristina Tuomi | paltuo@utu.fi
Veera Hotanen | vshota@utu.fi
Miska Törmänen | mktorm@utu.fi

Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8