Sinä olet minun puuni,
minun tuulessa huojuva elämänpuuni.
Sinuun nojaten pysyn pystyssä
vaikken muutenkaan kaatuisi,
sillä maa on vakaa jalkojeni alla.
Minä teen keinun laudasta
ja kiinnitän sen oksaan.
Eteen ja taakse minä voin mennä,
vaikka vauhti tarttuukin vatsanpohjaan.
Minä kiipeän ylös
ja lehtien lomasta katson kuuta.
Nyt tässä on vain puu ja minä ja kuu.
Keinu hiljaa tuulessa huojuu.
Minussa on rutto.
Se alkoi muuraamalla vasemman silmäni umpeen,
levisi huuliltani käsiini
ja torsoani myöten jalkoihini.
Punaiset paiseet hilseilevät ja kutiavat.
Minussa on rutto.
Se alkoi yhdestä ajatuksesta
ja levisi käsitekarttoja pitkin
lapsuusmuistoihini.
Minussa on rutto.
Tahtoisin levittää sen koko maailmaan
jotten erottuisi joukosta.
Kaikki sanoisivat yhteen ääneen:
”Minussa on rutto”.
Eivät häpeäisi itseään,
eivätkä minua.