Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Jotain tutkittavaa

 

Tutkielmien ja harjoitustöiden tekeminen on tärkeä osa suomen kielen opintoja. Tutkiva kirjoittaja tarvitsee työtään varten aineiston. Sellaisen voi koota esimerkiksi poimimalla sanoja tai lauseita kirjoista tai lehdistä. Aineiston voi poimia myös Internetistä. Internetin kautta on myös mahdollista tavoittaa suhteellisen vaivattomasti suuriakin määriä ihmisiä. Tätä voi käyttää hyödyksi esimerkiksi kerätessään tutkimusaineistoa kyselykaavakkeen avulla. Aineiston voi koostaa myös puhutusta kielestä, esimerkiksi televisiokeskustelujen kieltä tallentamalla.

Kaikkea ei tarvitse aina tehdä alusta asti itse, vaan käytettävissä on myös monia valmiita aineistokokoelmia. Oppiaineella on esimerkiksi laajat keräelmät pitäjittäin koottuja nimiä ja sanoja. Murresanojen lisäksi on tallennettu muun muassa slangisanastoa ja ikivanhoja asiakirjanimiä. Oppiaineen kokoelmien kautta pääsee myös vanhan kirjakielen sanojen jäljille.

Sanoja laajempia kokonaisuuksia tutkivalle vertaansa vailla olevan aineiston tarjoaa Lauseopin arkisto. Se on sähköinen murretta ja yleiskieltä käsittävä tekstikorpus. Muita tutkimustarkoituksiin käytettävissä olevia sähköisiä aineistoja ovat oppiaineessa tekeillä olevat Mikael Agricolan teosten morfosyntaktinen tietokanta ja Edistyneiden suomenoppijoiden korpus. Apua oppiaineen kokoelmien käyttöön saa opettajatuutorilta ja Lauseopin arkiston tutkijalta. Oppiaineen ulkopuolella erinomaisia aineistolähteitä suomen kielen tutkijalle tarjoavat esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen arkistot ja Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen Muoto-opin arkisto.

 

Kirsi-Maria Nummila

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8