Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Matka verkkoon

Arvoisat Kieleke-surffailijat,

paperiaika on ohitse. Ainakin lähestulkoon. Perinteikäs ja palkittu Kieleke-lehtemme on siirtynyt sähköiseen muotoon, jota paraikaa katselette. Vuoden aikana julkaistaan sähköisen version lisäksi paperisena ainoastaan yksi lehti, syksyn info-Kieleke, joka on suunnattu uusille fukseille.

Historian ensimmäisen verkko-Kielekkeen teemana on matkailu. Ja voisipa verkkolehteen siirtymistäkin rinnastaa tasaisesti raiteilla puksuttavaan junaan. Mutta osuvampi vertauskohde olisi lähinnä VR.

Suurimpana haasteena on ollut humanistisen ajattelutapamme kääntäminen tietotekniseen logiikkaan. Pohdittavia kysymyksiä ilmeni joka mutkassa.
Ensimmäisenä haasteena oli käytettävyys. Oli löydettävä selkeä verkkolehden pohja, mikä osoittautui yllättävän pulmalliseksi. Emme halunneet turhia härpäkkeitä ja linkkejä yltympäärinsä, vaan yksinkertainen on kaunista. Neljästi vuodessa päivittyvän lehden ei pidä yrittää liikaa, vaan olla mahdollisimman helposti lähestyttävä.

Verkko tunnetusti tuo mukanaan mahdollisuuksia. Kontrastit Kielekkeen vanhan, mustavalkoisen lehden graafisuuteen ovat huimat: kuvat saavat bittien ryydittäminä värit ja tarkemman terävyyden. Video ja ääni puolestaan tuovat eloisuutta. Näitä uusia seikkailuja koluamme amatöörien innolla, tee-se-itse-asenteella. Päätoimittaja on iloinen, kun se kokeilee. Jos et työn jäljestä pidä, annathan palautetta. Hassu nimimerkki on päivämme pelastus.

Kielekkeen maskotti, tekniikkavelho ja söpöilijä, Klaus! (kuva: Ilkka Numminen)

Tässä lehdessä matkataan maailmalla ja kotona. Tunnelmia voi lukea Interrailin Euroopan rautateiltä, jonne monen reppureissaajan tie vie. Aasian tunkkaisia tuulia voi haistella Kiinan matkakertomuksen myötä. Kotimaanmatkailua harrastetaan rannikkoa pitkin, kun fennisti testaa Vaasan, Kokkolan ja Oulun. Yksi rohkea hallituslainen on eksynyt jopa eksoottiselle Pieksämäelle.

Vaikka opiskelijat yleisesti istuvat pienen rahakasan päällä, monella silti on rahaa matkailuun. Ja hyvä niin, sillä muiden kulttuurien näkeminen opettaa – parhaimmillaan enemmän kuin kuivat luennot. Maailmalta moni löytää itsensä, elantonsa tai tuo ammatin tuliaisina kotipuoleen. Hienoja esimerkkejä tästä ovat Madventuresin kekseliäs kaksikko, Riku Rantala ja Tuomas Milonoff.

Kielekkeen tekemistä ei vielä voi verrata Madventuresin kaltaiseen huikenteluun, mutta uskomme, että lehden tekeminen on meille omanlaisensa seikkailu. Opettelemme yhteistyötä tekniikan kanssa, vaikka tietokoneet eivät turhautumisen kolhuilta säästyisikään.

Nautinnollisia hetkiä Kielekkeen parissa!

 

Päätoimittajat
Annele ja Ilkka

4 vastausta artikkeliin Matka verkkoon

  1. Riikka sanoo:

    Loistavaa työtä, olette ihania!

  2. L sanoo:

    ^+1

  3. Tikku sanoo:

    Hieno lehti, hyvää työtä!

  4. Niina sanoo:

    Oi että, ihan tässä vanhan jääränkin sydän lämpiää :) Pointsit videosta ja kaikesta <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)