Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Aktiivisen jäsenistön järjestö

Taipaleeni Kannan hallituksessa alkoi jo vuonna 2009. Enpä olisi silloin arvannut, että hallitusurastani tulisi näin pitkä ja että olisin nyt kirjoittamassa tätä palstaa! Tapahtumarikas fuksivuoteni ajoi minut aluksi bilevastaavaksi. Innostukseni lisäännyttyä riemukkaan hallitusporukan myötävaikutuksesta päädyin sen jälkeen jatkamaan vielä vuoden taloudenhoitajana. Tämän jälkeen seurasi vielä seuraava vuosi, ja sitä seuraava. Nyt yli kolme vuotta myöhemmin huomaan olevani yhä hallituslainen, tällä kertaa puheenjohtaja.

En silti valita – päin vastoin! Vaikka hallitustoiminta onkin aika ajoin tuntunut uuvuttavalta, on matkan varrelta kertynyt mukaan paljon enemmän hyviä kuin huonoja muistoja. Myönnän, että olen muutaman kerran ollut lähellä pientä, tai vähän suurempaakin, hermoromahdusta yrittäessäni tehdä tilinpäätöksiä, vuosijuhlajärjestelyjä tai sitsibudjetteja yön pikkutunteina. Monen monta kertaa olen hallitustoimien takia joutunut tinkimään myös muiden asioiden hoitamisesta, eikä esimerkiksi tentteihin lukemiseen ole useinkaan jäänyt aikaa. Pääasiassa voin kuitenkin puhua Kannasta ja hallitustoiminnasta pelkkää hyvää!

Hienointa hallitustoiminnassa on ehdottomasti muut hallituslaiset. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen saanut tutustua toinen toistaan mukavimpiin kantalaisiin, joihin en välttämättä olisi muuten lainkaan tutustunut. Tänäkin vuonna voin ilokseni todeta, että Kannalla on kerrassaan mahtava hallitustiimi. Mikä hienointa, hallituksemme on viime vuosien tapaan jälleen kerran täysilukuinen. Tämä tarkoittaa sitä, että hallitustoiminnasta kiinnostuneita olisi enemmän, kuin hallitukseen on mahdollista ottaa jäseniä. Tämän vuoden hallituksessa on mukana niin uusia, vanhoja kuin uusvanhojakin kantalaisia, joista kaikista voitte lukea lisää hallitusesittelystä.

Kanta on muutaman viime vuoden aikana kehittynyt varmasti elinvoimaisemmaksi kuin koskaan aiemmin. Tätä kehitystä pyrimme myös kuluvan vuoden aikana vaalimaan järjestämällä monipuolista ohjelmaa. Kevään tapahtumiin kuuluu perinteisten laskiais- ja vappuhulinoiden lisäksi sitsejä, baaribileitä sekä teatteriekskursio. Syksyllä Kannan olisi tarkoitus laajentaa repertuaariaan entisestään: Suunnitteilla on sekä työelämäseminaari että ulkomaanekskursio.

Toimintansa suhteen Kanta ottaa hyvin mielellään vastaan kaikenlaista palautetta. Jos teillä, arvon jäsenistö, on siis jokin ajatus mielenne päällä, nykäiskää toki jotakuta hallituslaista hihasta. Kysykää, jos on kysyttävää. Kertokaa, jos keksitte hyvän ehdotuksen. Ja huomauttakaa, jos toimimme jonkin asian suhteen hullunkurisesti. Kannan tehtävänä on toimia ensisijaisesti juuri jäsenistönsä hyväksi. Haluaisinkin korostaa kaikkien kantalaisten tärkeää roolia osana yhdistyksen toimintaa. Ilman aktiivista jäsenistöä ei voisi olla aktiivista ainejärjestöäkään!

Matilda Herjanto, Kannan puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

 

Päätoimittajat:
Hilda Hietanen | hilda.h.hietanen@utu.fi
Henrik Uhinki | hjuhin@utu.fi

Toimittajat:
Erika Löytynoja | erika.i.loytynoja@utu.fi
Vilma Ranta | verant@utu.fi
Elina Peltonen | elainp@utu.fi
Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
Kristina Tuomi | paltuo@utu.fi
Veera Hotanen | vshota@utu.fi
Miska Törmänen | mktorm@utu.fi

Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8