Yliopisto huijarisyndrooman tyyssijana
Oppiaineemme uusi apulaisprofessori Ilmari Ivaska pohtii henkilökunnan palstalla huijarisyndrooman merkitystä yliopistokontekstissa.
Työelämätaidot ja opetussuunnitelma
Henkilökunnan palstalla Päivi Laine kertoo, miten työelämän tarpeiden muutokset ovat vaikuttaneet opetussuunnitelmien kehittämiseen.
Työelämälähtöisyys – mitä ja miten?
Päätoimittaja Mikko Kiippa teetti kyselyn suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen henkilökunnalle koskien työelämälähtöisyyttä. Kysymyksiä oli yhteensä kolme, ja niihin vastattiin nimettömästi. Lue, millaisia vastauksia kysymyksiin saatiin.
Mitä on jaksaminen?
Krista Ojutkangas pohtii henkilökunnan palstalla jaksamista sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kaksi vuotta Turun yliopistossa
Lue, mitä professori Annekatrin Kaivapalu kirjoittaa ajastaan Turun yliopistossa lähtönsä kynnyksellä.
Odotettu yhteisöllisyyspäivä järjestettiin jälleen
Lue, kuinka suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen perinteinen yhteisöllisyyspäivä sujui tänä vuonna. Mistä rupateltiin, mitä oivallettiin?
Mitä uutta tutkimuksen saralla?
Oppiaineemme keskiössä on tutkimus, jonka ympärille kaikki muu toiminta rakentuu. Lue, minkälaisia tutkimushankkeita oppiaineessamme toimii!
Tutkijuus on uteliaisuutta, luovuutta ja vapautta
Lotta Aarikkaa nauratti, kun häneltä ensi kertaa kysyttiin, haluaako hän tutkijaksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin hän on oppiaineemme tohtorikoulutettava.
Tutkijavaihdossa Tartossa
Kukka-Maaria Wessman pakkasi elokuun alussa laukkunsa ja suuntasi Tarttoon tutkijavaihtoon yhdeksäksi kuukaudeksi.