Syksyn synkät juhlat
Pian on taas se aika vuodesta, kun amerikkalaisissa perheissä ovenpieliin ilmestyy kurpitsoja ja kadulla liihottaa haamuiksi pukeutuneita lapsia. Halloweenin kaltaisia juhlia vietetään kuitenkin ympäri maailmaa.
Tinder – munaa muutamalla pyyhkäisyllä
Onko seuransaanti Tinderissä oikeasti niin helppoa kuin huhutaan?
Kun sisältö ei riitä
Oletko joskus klikannut Ilta-Sanomien tai Iltalehden shokeeraavaa otsikkoa, ja jutun luettuasi olo on ollut lähinnä hämmentynyt?
Katso netistä
Muistatko, mitä 56-kilobittinen modeemi sanoo? Minä muistan ainakin hämärästi ja siksi muistelen.
Kiitti #VR, että myöhästyn taas
Facebookin ja Twitterin purnausklassikko on ehdottomasti VR:n myöhästely. Luvassa on kivien kääntelyä, sillä toimittajaa alkoi ärsyttää sekä tuntemattomista syistä viivästyvät junat että asiasta julkisesti purnaavat ihmiset.
Suomen kielen miehiä viiksekkäitä
Antti ja Janne edustivat Kantaa marraskuun Movember-kampanjassa. Onnistuivatko herrat kasvattamaan viiksi-idolinsa Fredin kaltaiset kalapuikot? Entä kuinka naamakarvoitus vaikutti pahamaineisen äänne- ja muotorakennekurssin lopputulokseen?
Kuinka kiinnostuin risiinistä ja countrysta
Oletko onnistunut missaamaan hehkutetun Breaking Bad -televisiosarjan? Kielekkeen toimittaja kertoo, miksi sinun täytyy katsoa se viimeistään nyt.
Päätoimittajien opintopolut
Maisterin papereihin on yhtä monta reittiä kuin on opiskelijoitakin. Mietityttääkö, mitä kaikkea opintoihin oikein voisi sisällyttää? Kielekkeen päätoimittajat avaavat opintopolkunsa lehden lukijoille.
Maailma muuttuu, Converse pysyy
Converset eivät ole nykyään koripalloilijoiden eivätkä punkkarienkaan yksityisomaisuutta. Mikä on syynä tennareiden alati kasvavaan suosioon?