Minkä taakseen jättää, sen somestaan löytää
Voiko työnkuva vaikuttaa omaan somekäyttäytymiseen? Metsähallituksella työskentelevä Ilkka kertoo Fenniksi ry:n palstalla muun muassa siitä, miltä tuntuu, kun omat työt päätyvät osaksi hänen sosiaalisen median uutisvirtaansa.
Oikoluvut osana kehittyvää kieliasiantuntijuutta
Työ tekijäänsä opettaa – myös oikoluvuissa. Teksti pureutuu tekstinhuollon puoleen, joka ei ole kaikille kovinkaan tuttu.
Freelancer, toimittaja vai kuvaaja?
Julia kertoo, miten hän päätyi freelanceriksi ja kuvaajaksi Jatkoaika.com-sivustolle.
Kieleke 25 vuotta – päätoimittajat muistelevat!
Lue 25 vuotta täyttävän Kielekkeen entisten päätoimittajien muisteluita lehden parissa toimimisesta ja selvitä, mihin tilanteeseen sopii mainio ohjenuora "puheita, kuplivaa ja kuivakakkua!"
Sähläävät humanistit – Humanistisählyn salat
Lue Ohton kattava selostus Humanistisählyn synnystä vuoden 2018 turnauksesta, joka oli täynnä jännitystä ja vauhdikkaita käänteitä!
Uudistuvat opsit ja tuuliset tutkinnot
Yliopistonlehtorit Päivi Laine ja Paula Sjöblom käsittelevät tekstissään maisterivaiheen uusia tutkinto-ohjelmia henkilökunnan näkökulmasta.
Opiskelu yliopistossa: jatkuvuutta ja vaihtuvuutta
Kannan jäsenvastaava-liikuntasopo Mikko Kiippa kirjoittaa opiskelijan elämästä ennen ja nyt.
Kaikki ei olekaan enää niin kuin silloin ennen
Entiset opiskelijat kävivät tutustumassa oppiaineen nykyisiin tiloihin Hämeenkadulla eivätkä voineet olla muistelematta vanhoja, hyviä Fennicumin-aikoja.
Totuus auskultaatiosta
Joka syksy joukko kantalaisia katoaa lukuvuodeksi Norssille pedagogisten opintojen pariin. Anna Mattila kertoo, mitä auskultointivuonna oikeasti tapahtuu.