Lähiaikoina on tullut ensi-iltaan kaksi tiedemiehestä kertovaa elämäkerta-elokuvaa: Kaiken teoria ja The Imitation Game. Molemmat olivat myös näkyvästi huomioituina Oscar-gaalassa.

Toista alkaa luonnollisesti verrata toiseen, sillä molemmat henkilökuvat kertovat tositarinan tiedemiehistä, jotka ovat saavuttaneet jotakin mullistavaa. Alan Turing mursi saksalaisten Enigma-salakirjoituslaitteen toisen maailmansodan aikana ja Stephen Hawking puolestaan on tutkinut aikaa ja universumin synnyn salaisuuksia. Lisäksi molempien yksityiselämässä on traagisuutta.

Mielestäni The Imitation Game vie voiton – se on sisarelokuvaansa epähollywoodmaisempi ja moniulotteisempi. Lisäksi Alan Turingia näyttelevä Benedict Cumberbatch tekee työnsä varmasti ja sydänverellään: hän elää Turingina. Cumberbatchin luontevuus tiedemiehenä on ehdottomasti yksi elokuvan vahvimmista tukipilareista, muutoin elokuva voisi lipsua liikaa tavallisen trillerin puolelle.

Vaikka Eddie Redmayne tulkitsee Kaiken teoriassa Hawkingia virheettömästi ja Oscarin veroisesti, Hawkingin hahmo jää jotenkin etäiseksi. Tämä saattaa johtua siitä, että elokuva perustuu Hawkingin vaimon kirjoittamaan muistelmateokseen. Ohjaaja on päättänyt keskittyä Hawkingin ihmissuhteisiin, joita varjostaa tiedemiehen ALS-sairaus. Siksi elokuva on muotoutunut koskettavaksi rakkaustarinaksi. Lähestymistapa ihmissuhteisiin on kiehtova, mutta itse tiedemiehen sisäinen mielenmaisema jää harmaaksi.

The Imitation Game puolestaan keskittyy tieteeseen. Elokuvan keskiössä on Enigma ja sen murtaminen – Turingin vaihteikasta ja loppua kohden murheellista elämää kuvataan vain sivuseikkana, mikä on sääli. Elokuvan hienovaraiset välähdykset Turingin menneisyyteen avaavat verhoa hiukan. Turingin ryhmä joutui työtehtävässään tekemään karmaisevia päätöksiä siitä, ketkä saavat elää. Tämäkin jää elokuvassa melko vähälle huomiolle.

Tiedemiehen luonne sen sijaan tulee hienosti esiin, liioittelematta ja luonnollisesti. Turing oli sosiaalisesti lahjaton mutta nerokas ja tunteellinen ajattelija.

Elokuvan yleinen ajankuva on onnistunut. 1940–1950-lukujen Englanti tuntuu yllättävän todentuntuiselta eikä ajan epäkohdista ole hiljennytty. Muun muassa naisten naurettavan heikko tasa-arvoisuus ja homoseksuaalisuuden laittomuus nostetaan tapetille.

Kaikkiaan The Imitation Game ja Kaiken teoria ovat hyviä esimerkkejä siitä, että myös tieteestä voi tehdä menestyksekkään, laadukkaan ja viihdyttävän elokuvan. Tästä huolimatta Kaiken teoria soutaa liian vaarattomilla vesillä. The Imitation Game pureutuu syvemmälle ihon alle ja jää mietityttämään vielä katsomisen jälkeenkin.

Anna Pihlajamäki
Kuva: https://www.flickr.com/photos/bagogames/15410046164/