Varoitus! Sisältää juonipaljastuksia.

Minkälainen sarja yhdistää MacGyverin, Twin Peaksin ja The Wiren? Mikä sarja saa tavallisen naapurin Jormankin oivaltamaan, mitä on risiini? Kuinka jokin sarja voi loppumisensa jälkeen pyöriä päiviä mielessä, puheissa ja jopa unissa? Miten samainen sarja voi saada minut kuuntelemaan vapaa-ajallani country- ja latinomusiikkia?

Breaking Bad kertoo hyvän muuttumisesta pahaksi. Siinä tavallinen, keskituloinen kemianopettaja valkoisine kalsareineen ja kotijumppalaitteineen alkaa valmistaa metamfetamiinia, kun saa kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Hän haluaa tienata rahaa jätettäväksi perheelleen, ja konstit ovat epäilemättä monet. Lähtökohdat sarjalle eivät paperille kirjoitettuna ole välttämättä kaikkein houkuttelevimmat, mutta juoni vie mukanaan. Ja se vie kauas.

Kun lukuisat sarjat veltostuvat ja lopulta lässähtävät edetessään, Breaking Bad pitää otteessaan. Se paranee jatkuessaan. Sarjan hahmot tulevat moniulotteisemmiksi: looginen Walter White muuttuu yltiöpäisen tunteelliseksi, hutiloivaksi ja ailahtelevaksi hahmoksi. Herttaisesta perheenisästä tulee vihainen suuruudenhullu, joka elää lopulta lähinnä oman päänsä sisällä. Huumeagentti ja Walterin lanko Hank ei olekaan enää ärsyttävän itseriittoinen vaan herkkä. Lipevä ja ahne Saul Goodman muuntuu vitsiautomaatista vaikeiden tilanteiden hallitsijaksi. Jessen mielessä pyörii alussa lähinnä päihteet ja hauskanpito – kohti loppua hahmo muuttuu synkäksi varjoksi itsestään. Jessen riippuvuuksia ei romantisoida, vaan ne esitetään sellaisenaan, karuina.

Samalla kun hahmot kehittyvät erilaisiksi, koko sarja muuttuu. Alussa Breaking Bad on lähinnä mustalla huumorilla höystetty tarina hullunkurisesta parivaljakosta, mutta lopussa sen henkilöt elävät keskellä helvettiä. Sarjaa voisi jopa verrata Anthony Hopkinsin sanoin kreikkalaiseen tragediaan. Walter Whiten hahmo on ristiriitainen: hänen puolestaan haluaa liputtaa viimeiseen asti, mutta jossain vaiheessa ei enää vain pysty. Osat vaihtuvat ja sarjan vihatuin henkilö nousee suosikiksi. Sarjan luoja Vince Gilligan on todennut Whitea näyttelevän Bryan Cranstonin olevan ainutlaatuinen siksi, että hän pystyy olemaan samalla sekä pahuuden perikuva että jollakin erikoisella tavalla sympaattinen.

Breaking Badin juonenkäänteet ovat omaa luokkaansa. Juuri kun uskoo olevansa hieman päähenkilön ajatuksenjuoksun jäljillä, kasvoille mäjähtää märkä rätti. Tuotantokausien lopussa langat sidotaan hienovaraisesti ja tyylikkäästi yhteen, mikä tuottaa kerta toisensa jälkeen ”no niinpä tietenkin!” -elämyksen. Sama tapahtuu sarjan viimeisissä jaksoissa: jokainen pieni palanen saa lopullisen paikkansa pelissä.

Kiitoksensa ansaitsee myös sarjan soundtrack. Muistan kohdan, jossa Walter ja Jesse polttavat suurlaboratorionsa ja meksikolaisen musiikin tahti kiihtyy kiihtymistään, kun he kiirehtivät ulos rakennuksesta. Kappaleiden nimet ja sanoitukset liittyvät tarinaan ja antavat tapahtumille myös loputtomasti kaksoismerkityksiä. Hyviä esimerkkejä tästä ovat viimeisessä jaksossa soivat Marty Robbinsin El Paso ja Badfingerin Baby Blue.

Jokainen sarjan näyttelijä on upea roolissaan. Epämiellyttävimmät hahmot ovat äärimmäisen vastenmielisiä ja ihanimmat henkilöt saavat sympatiat puolelleen heti. Bryan Cranstonin roolisuoritus Walter Whitena on hengästyttävän hieno. Pienet eleet ja ilmeet paljastavat fiksun olemuksen alta katkeroituneen, maailmankuvansa ja moraalinsa menettäneen miehen. Roolisuoritus ei ole jäänyt huomiotta muiltakaan – muun muassa aiemmin mainitsemani Sir Anthony Hopkins kirjoitti julkisen fanikirjeen Cranstonille ja muulle näyttelijäkaartille. Sarjan ansaitsemat kymmenen Emmy-palkintoa ovat menneet oikeaan osoitteeseen.

Teksti: Anna Pihlajamäki

Kuvat: Wikimedia Commons