Asuntoa on katsomassa lisäkseni pieni kiinalainen tyttö, joka haisee uimahallilta. Jostain syystä päähäni pälkähtää kohtaus, jossa liuta alastomia keinunköyden laihoja kiinalaisia tyttöjä istuu naisten saunan alimmilla lauteilla, luiset pakarat kämmenselkien päällä. Siellä täällä ylälauteilla asustaa vuorostaan muhean reheviä matameja, jotka heittävät saatanallisia löylyjä, ja niiden selluliitti on kuumasta punainen.

En osaa valita katseeni paikkaa, sillä minne tahansa vilkaisen, näen naisten alapäitä. En osaa valita sitäkään, kumpi on kamalampaa katsottavaa: luihujen kiinalaisten alapäät, joissa on kastunutta, mustaa hiusta kuin Kaunan lapsella VAI taikinan muotoisten tätien maantienharmaat kiharapellot. Rinnat ovat hirveitä myös. En edes aloita niiden kuvailua.

Halaan polviani, painan koko kehon ja leukanikin niitä vasten. Tuijotan hetken turvallisen uskollisesti kiuasta, mutta en voi rentoutua kaiken sen alastomuuden paineessa. On päästävä ulos. Automaattisuihkujen alla ei ole enää tai vielä ihmisiä, mutta vesi räiskyy keltaiseen lattiakaakeliin vauhdilla ja voimalla. Kompensoin hukkavettä kävelemällä suihkurivistön alla edes takaisin, jotta löydän vähiten kylmintä vettä puskevan suuttimen. Pukuhuoneen lattia on lätäköistä liukas. Kuivasin selän niin nopean surkeasti, että paita jää lapaluihin rullalle.

Minä inhoan uimahalleja.

Asunnon esittelijä antaa lomakkeen ja kirjoitan muuton syyksi ”ero”. Asunnon esittelijä on Vuokraturvan mies, vain hammasrivistöltään iloinen heppu, jolla on takana joko Mallorcan matka tai vuosien solarium-työ. Täytän hyvät vuositulot ja muut mukavat tietoni loppuun. Heppu ottaa lappuni vastaan ja ympyröi kirjoittamistani sanoista kolme: Vakituinen. Työpaikka. Ero. Tottakai hän ympyröi eron. Katsoo minua vielä sympaattisesti. Minä pääsen vuokralaiseksi, kunhan muistan vielä huomenna ennen puolta päivää osoittaa kiinnostukseni ja tiedustella päätöstä puhelimitse. Kiinalainen tyttö ei osaa näitä hommia kuten minä. Kiinalainen tyttö täyttää tietojaan muuten par aikaa ikkunalautaa vasten ja Varsinais-Suomen naurettavimmalla kynällä. Väriä ja tupsua piisaa. Kynän päässä on sekoavan strutsin naama, jonka pinkit ja keltaiset muovikarvat värisevät samalla kun kinukki kirjoittaa harrasta suomea. Ihan kuten kielikurssilla on opetettu.

Kysyn vielä muutaman kysymyksen asuinalueesta, heitän kommentin illan pelistä ja hivuttaudun vielä keittiöneliöön. Ikkunan edessä on tukeva pöytälevy, yhtä leveä kuin leveä ikkunakin. Ikkuna on korkeakin. Siitä voisi työntää ulos monta kiinalaista tyttöä yhtä aikaa.

Ikkunan alla on neljän ruuhkan Maariankatu, Aninkaistenkatu ja Brahenkatu. Puutori on kaiken keskellä hiljaisena ja vaimean kivetyksen värisenä. Odottaa joulukuun ensimmäistä lunta. Linnun perspektiivistä muutamat jalkakäytävien ainoat ihmiset näyttävät kävelevän rivakammin.

Huomaan sinut torin vastapäisellä laidalla. Kello on vasta vartin yli, olet lähtenyt luennolta ajoissa. Jätät taas pyörän Otto-automaatin viereen. Veisit sen sisäpihalle useammin, se varastetaan vielä. Hölmö. Tuollaisen surkean halpalukon saa poikki puremallakin.

Kiitän ja hyvästelen Hepun, joka vastaanottaa samaan aikaan kiinalaisen tytön hakemuksen. Tyttö tapittaa mustilla silmillään Hepun kynää, joka ei ympyröi hakemuksesta mitään.

Portaat seitsemän kerrosta alas ja liityn jalkakäytävän jäseneksi. Käyntini on yhtä rivakkaa kuin muidenkin. Kaulukset pystyyn ja kädet taskuun.

Strutsi-kynä tuntuu sormien välissä yhtä typerältä kuin miltä se näyttikin

Riikka Sandberg