Oman kieliopin varmuus lisääntyy vaikkapa opusten avulla. (kuva: Annele Saikkonen)

Arkisessa työpaikkaviestinnässä on tärkeää pitää kiinni kielioppisäännöistä. Jos esimiehen sähköpostiviestit alaisilleen pursuavat yhdyssana- ja korrelaattivirheitä, ei viestintä välttämättä osu päämääräänsä. Joskus kommunikoinnin sisältö voi jäädä puutteellisen ulkoasun varjoon. Esimies, joka ei hallitse suomen oikeinkirjoitusoppia, kommunikoi helposti häiritsevän kömpelösti. Samalla pieni pala alaisen tuntemasta kunnioituksesta häviää savuna ilmaan.

Peruskoulussa äidinkieltä opetetaan eniten suhteessa muihin oppiaineisiin. Lukiossakin äidinkieltä joutuu opiskelemaan kuuden kurssin verran. Kirjallisuushistorian ja puheopin lisäksi oppiaineen tärkeintä antia on oikeinkirjoitus. Vielä korkeakoulutasollakin on muutama pakollinen kurssi kirjoittamista. Silti työelämän peruskommunikoinnissa tulee vastaan mitä kummallisempia yhdyssanaehdotuksia. Vaikka hyväntahtoinen työntekijä lukisikin ylemmältä taholta tulleet viestit ymmärtävän kuuliaisesti, nakertaa kehno kieli ja kömpelö ilmaisu jokaisen esimiehen uskottavuutta.

Kieli on työväline lähes jokaisessa työssä. On hyvin hankala nimetä työtä, jossa ei joutuisi jollain tavalla käyttämään suomea. Kielen ja kommunikoinnin murros, joka on syntynyt internetyhteiskunnan vaikutuksesta, tuntuu heikentävän suomalaisten oikeinkirjoitusnormien tuntemista. Puhuttu kieli, tekstiviestikieli ja sosiaalisessa mediassa käytettävä kieli ovat saman kielen eri variaatioita. Näiden kielimuotojen lisäksi on kuitenkin ehdottoman tärkeää osata yksi ja kaikille yhteinen variaatio suomen kielestä: kirjoitettu yleiskieli.

Suomen kansa tarvitsee nimittäin edes yhden kielimuodon, joka on kaikille sama. Yleiskielellä kommunikointi on selkeää, yhtenevää ja asiallista. Sitä tulee kunnioittaa yhtenä arvokkaana kielimuotona muiden joukossa. Siksi pilkkunsa osaava työntekijä osoittaa kunnioitusta myös kollegojaan kohtaan viestimällä heille yleistajuisesti ja asianmukaisesti.

Oikeinkirjoitusta tulisi opettaa peruskoulussa kuten toisen asteen yhtälökaavaa ja kertotauluakin. Ne olisi hyvä oppia ulkoa. Ei siksi, että opettaja haluaisi kiusata oppilaitaan, vaan jotta nuorten siirtyessä työelämään he kommunikoisivat selkeästi eivätkä epäröisi ohjeiden, raporttien tai esityksien kirjoittamisessa. Varmuus omasta kielestä luo myös auktoriteetille tarpeellista uskottavuutta.

Vilmalotta Ala-Tuuhonen