Poikaystäväni väittää, että hän ei ole aamu-ihmisiä. Hänestä aamu-äreys on hyväksyttävää, eikä ennen puoltapäivää pitäisi laisinkaan kommunikoida. Ei ainakaan ennen, kun on kitattu naamaan pikasumpit ja selattu tablettia vartti vessassa. Rituaali huipentuu sohvalla. Noin kello yhdestä puoli kahteen hän tuijottaa zombina sohvalla mitä tahansa ruokarallia tai vaipanvaihto-ohjelmaa tahansa. Hän herää opiskelija-statuksensa ansiosta arkisin siinä yhden maissa. Päivällä. Ja ei, minulla ei ole hajuakaan, mihin aikaan hän kömpii öisin nukkumaan. Siihen aikaan olen ollut taju kankaalla jo monta tuntia.

Hänen tavanomainen päivärytminsä aiheuttaa välillämme jatkuvasti pientä, noh, keskustelua. Hän ärsyyntyy usein ”aamu” pirteydestäni ja minä turhaudun hänen vetämättömyyteensä. Hän on tyypillinen ylinukkuja, joka vetelee sikeitä reilut yhdeksän tuntia päivässä. Plus päikkärit.

Minä olen tottunut nauttimaan aamun sarastavasta valosta. Aamut ovat mielestäni päivän parasta aikaa. Huomenta Suomi, maitopuuron hidas keittäminen ja pitkä lämmin suihku potkaisevat päivän käyntiin täydellisesti. Silti veikkaan, että poikaystäväni kaltaisia yökukkujia löytyy ikäluokastani runsain mitoin.

Yökukkuja nukkuu mieluummin, kuin keittää aamulla yhtään mitään. Yökukkuja syö työmatkalla purkkaa, koska ei ehtinyt pestä hampaita. Yökukkuja ei oikeastaan herää ennen lounasaikaa. Kotiin päästyään hän kaatuu sohvalle ja nukkuu kolmen tunnin pikku unoset. Vasta illalla alkaa elämä.

Mikäs siinä, jos viihtyy paremmin pimeässä, sanon poikaystävälleni. Keinovalossa ei näe salakavalasti sohvan alle kertyviä pölytiivistymiä tai kissanhiekkavanoja. Hämärässä näyttää heti paremmalta ja kynttilänvalo on toooosi romanttista.

Olen kuitenkin kyllästynyt kuuntelemaan illasta toiseen samaa selitysvirttä erilaisuudestamme. Sitä kuulemma ollaan parhaimmillaan illalla. Synnytty iltaihmiseksi. Pah! Kyllä minäkin, aamun virkku ja illan torkku, pystyisin halutessani liittymään yökyöpelien klubiin.

Minä en usko ilta- ja aamuihmisiin. Minä uskon pyhään kolminaisuuteen: unirutiiniin, herätyskelloon ja kaunokirjallisuuteen.

Sinä, joka väität, ettet pysty heräämään virkeänä ennen aamu kymmentä tai menemään nukkumaan ennen yhtä. Kokeile seuraavaa: Mene loppuvuoden ajan noin yhdeltätoista nukkumaan joka päivä. Sammuta ruudut ja näytöt noin tuntia ennen nukkumaanmenoa. Tuuleta makuuhuone viileäksi. Käperry lämpimään peittoon. Tartu kaunokirjalliseen teokseen, joka on sopivan koukuttavaa, mutta tarpeeksi tylsä. Laita herätyskello soimaan noin seitsemän tunnin päähän. Kun silmäluomet alkavat valua alas, ala nukkua. Herää virkeänä.

Tavallaan nautin yksinäisistä aamuistani, jolloin saan itse päättää kanavan ja kylppäriaikani. Pidän myös siitä, että saan useimpina öinä nukahtaa keskelle sänkyä ja valita sen parhaan tyynyn itselleni. Iltavirkun kanssa eläminen ei ole lainkaan hassumpaa. Lopetetaan kuitenkin valvomisen perusteleminen geeniarpajaisten häviöllä. Unirytmi on valintakysymys.

Vilmalotta Ala-Tuuhonen