Tiernahenkilöt esiintyivät Fennicumin aulassa viime vuonna. (kuva: Jussi Lehtonen)

Vanhoihin suomalaisiin jouluperinteisiin kuuluu tiernapoikanäytelmä, jossa ensimmäisen kristillisen joulun keskeiset tapahtumat on puristettu vajaan kymmenen minuutin mittaiseksi puhe- ja lauluesitykseksi. Henkilöitä on tavallisesti neljä: kuningas Herodes ja häntä uskollisesti palveleva sotilas eli knihti, murjaanien musta kuningas sekä tähteä kantava mänkki.

Esityksen juoni seurailee vapaasti ja valikoivasti jouluevankeliumia. Alussa Herodes alistaa valtaansa murjaanien kuninkaan, joka moittii häntä ”styrangiksi”. Sen jälkeen nousee tähti, joka ilmoittaa vapahtajan syntymästä. Herodes yrittää tavoittaa kolmea itäisen maan tietäjää, jotka ovat seuranneet tähteä tullakseen kumartamaan vastasyntynyttä, mutta nämä ovat riittävän viisaita välttääkseen tyrannin ja kulkevat omia polkujaan takaisin kotimailleen. Suuttunut Herodes komentaa knihdin surmaamaan kaikki vastasyntyneet poikalapset. Knihti lähtee tekemään työtä käskettyä, mutta ei onnistu löytämään varsinaista kohdettaan. Knihdin ollessa poissa muut esiintyjät siirtyvät väliaikaisesti 1800-luvun Suomeen ja laulavat ylistystä keisari Aleksanterille, Suomenmaan suuriruhtinaalle. Kun knihti palaa, Herodes palkitsee uskollisen palvelijansa kullalla ja hopealla. Tähän päättyy varsinainen näytelmäosuus. Lopuksi koko joukko kertaa laulamalla jouluyön tapahtumat ja veisaa kiitoksen myös tiernapoikaesityksen yleisölle, jonka toivotaan palkitsevan laulajat runsaskätisesti rahalla, kynttilöillä tai muilla sopivilla antimilla.

Tiernapoikien esitys on fennistille herkkupala, sillä sitä kuunnellessa voi samalla testata, mitä on tarttunut päähän murteiden ja vanhan kirjasuomen luennoilta. Tiernaperinne on parhaiten säilynyt Oulun seudulla, joten esityksestä löytyy etenkin pohjoispohjalaisia murrepiirteitä. Toisaalta siinä on vanhan uskonnollisen kielen ominaisuuksia. Kuvaan kuuluvat myös lukuisat ruotsalaisperäiset lainat. Näistä yksi on tähteen viittaava tierna, joka on sama sana kuin nykyruotsin stjärna.

Näytelmässä on useita kohtia, joita ei täysin ymmärrä ilman vanhan kirjasuomen tuntemusta. Esimerkiksi pronomini tai ’tämä’, jota jo Mikael Agricola käytteli ahkerasti, on nykyisessä yleiskielessä tuntematon. Ilmauksessa tain tähtein erehtyy helposti pitämään jälkimmäistä sanaa viittauksena esityksessä nähtävään tähteen, vaikka tähtein on periaatteessa sama, joskin muodoltaan monikollinen postpositio kuin nykysuomen yksiköllinen tähden. Tain tähtein tarkoittaa siis ’näistä syistä, tämän takia’.

Monet tiernapoikien ilmaukset, jotka nykyään tuntuvat jäykiltä tai kummallisilta, ovat vanhan kirjakielen tyypillisiä ominaisuuksia. Tällainen on esimerkiksi virallissävyinen postpositiorakenne ”Hän on yksin vallan päällä”, joka kelpasi suomalaisille satojen vuosien ajan, kunnes Elias Lönnrot ja muut kansallismieliset kielenkehittäjät ryhtyivät korvaamaan epäsuomalaisia adpositiorakenteita sijamuodoilla (vallassa). Murjaanien kuninkaan laulurepliikissä ”Hoo, jos minä olen musta, olen minä kaikilta tunnettu” yhdistyy passiiviseen liittomuotoon olen tunnettu ruotsalaismallinen ablatiiviagentti kaikilta sen sijaan, että sanottaisiin aitoon suomalaiseen tapaan olen kaikkien tuntema tai kaikille tuttu.  Samanlainen ablatiiviagentti on ilmauksessa ”Ja se tähti oli Jumalalta uloslähetetty”. Lisäbonuksena siinä on Agricolan kielestä tuttu yhdysverbi uloslähettää, jollaisia kielenhuoltajat ovat parhaan kykynsä mukaan toimittaneet ”kielemme rikkatunkiolle”.

Tiernapoikien kieltä ei onneksi ole edes yritetty huoltaa tai päivittää. Se on olennainen osa kokonaisuutta. Esityksen juuret juontuvat keskiaikaisista mysteerinäytelmistä, joita ei ollut tarkoitettu ymmärrettäviksi tavallisella maalaisjärjellä.  Tiernapoikien kieli viestii pitkistä perinteistä. Keskiajan tapaan se vapauttaa myös nykysuomalaisen hetkeksi ajan ja paikan kahleista ja avaa näköalan menneeseen maailmaan.

Tiernahenkilöt – annotoitu versio

Kaisa Häkkinen