Jos kertoisin sinulle sadun tytöstä, joka antoi kaiken anteeksi, katsoi kun vesi valui sormien lävitse ja kasteli housujen lahkeet,
koitti jahdata sudenkorentoja ja neitoperhosia ja toista, sitä, joka ei halunnutkaan jäädä
saattaisit sinäkin ymmärtää, ettei aina ole kyse vapaasta tahdosta
Joskus on kyse noituudesta, maniasta, kuuhulludesta, joka ei helpota edes auringonnousun myötä
Joskus on kyse siitä, ettei mikään muu tunnu tältä, eikä kukaan muu jätä samalla tapaa
Vailla selitystä, myöhästellen ja kaarrellen
Entä jos kertoisin sinulle sadun tytöstä, joka menetti ja menetti, antoi ja antoi kunnes kerran, vuosia myöhemmin, hän löysi retkiltään taikapeilin
Peili näytti hänelle kaiken sellaisena, kuin sen kuuluikin olla
Ei mustaa magiaa, kuuhulluutta tai maniaa
Katse on vilpitön, vesi on lämmin
Sukella, sanoi peili tytölle
Vaatteet viikattuna jakkaralle, tyttö otti varovaisen askeleen
Voinko luottaa hyvään, voinko?
Peili nyökkää ja tytön sulkee sisäänsä lämmin syleily
Voi, mikä vastaanotto
Elina Peltonen
Kirjoittaja on neljännen vuoden suomen kielen opiskelija.