Joskus inspiraation voi löytää yllättävästä paikasta.
Elin syksyni kiireisimpiä viikkoja, kurssitöiden palautuksia oli harva se päivä ja langat pysyivät vain hädin tuskin käsissäni. Tiesin selviäväni kunnialla vain, jos mitään yllättävää ei tapahtuisi – ei siis aikaakaan, kun tunsin takiaisen pesiytyneen kurkkuuni. Totesin nopeasti, että nenäliinapakettien äärellä on turha yrittää loistaa akateemisella ajattelulla ja luovutin kurssitöideni suhteen alun yrityksestä huolimatta. Kirosin kohtaloani, napsin epäterveellisiä määriä sinkkitabletteja ja jämähdin seuraavaksi viikoksi parantelemaan viheliäistä kulkutautia sohvannurkkaan Gilmoren tyttöjen viihdyttämänä.
Viikon tuijoteltuani vuorotellen lämminhenkistä draamakomediaa ja kattoa huomasin ihmeekseni olevani pitkästä aikaa oikein rehellisen tylsistynyt. Mikä onnenkantamoinen syysflunssa lopulta olikaan, onhan tylsyys siunauksista suurin! Kun en kerennyt juoksemaan paikasta toiseen ja olemaan akateeminen ase, huomasin tylsyyden raivanneen tilaa luovuudelle, joka kurkki uteliaana ympärilleen.
Ehkä stressaamani essee on edelleen armottoman myöhässä, tentit tenttimättä ja tutkimussuunnitelma tekemättä, mutta miten kutkuttavaa onkaan löytää sisältään taas tarinoita, jotka on saatava kirjoittaa ylös ja joiden ääressä tuntikausia kuluu aivan huomaamatta. Tahdon luottaa siihen, että esseen saa aina lopulta palautettua ja että myöhästymisestä ei joudu jalkapuuhun. Sen sijaan haluan jatkossa vaalia muistutusta siitä, että kykenen luomaan maailmoja, haaveilemaan ja haihattelemaan, jos annan niille vain tilaa elämässäni.
Toivottavasti sinulla, hyvä lukija, on myös mahdollisuus antaa itsellesi lepohetki arjen kiireen keskellä. Rumbaan ja pyöritykseen on niin helppoa eksyä, mutta kun itsensä saa repäistyä kiireen keskeltä tauolle, tuntuu arkikin taas pehmeämmältä. Tarjotkoon siis tämänkertainen Kieleke syysnumeroineen sinulle tauon yliopiston pyörityksestä ja tehtävälistan vaatimuksilta. Nauti siis höyryävä kupillinen ja käperry viltteihin, mikä ihana klisee, ja uppoudu Kielekkeen sanavalmiiden kirjoittajien kynäilyihin.
Lehden sisältö on jälleen mitä monipuolisin, joten teema on mitään poissulkematta mietteitä. Erikoistutkija Arto Moisio kertoo työstään sanakirjojen parissa. Alumni Saana pohtii, uskaltaako vakituisesta työsuhteesta luopua. Uusi varapuheenjohtaja esittäytyy. Jasmin kertoo harjoittelustaan sanakirjaosastossa. Telma on palannut Japanista, joten se tietää vaihtosarjan loppukaneettia. Milana on kirjoittanut runoja. Liinu paljastaa, miten toinen vuosi yliopistolla eroaa fuksivuodesta. Tiina kertoo reilireissustaan Euroopassa. Ville jakaa matkavinkkejä maata pitkin matkustaville. Elinan runossa uskalletaan. Mirjami ei ole mediatutkija, mutta voi vilkaista. Mea hahmottelee modernin rakkauskirjeen muotoa. Alisa heittäytyi ihmisten ystävällisyyden armoille vaeltaessaan Itävallassa ilman mukavuuksia. Lopuksi Anni on kyllästynyt olemaan huuhaahumanisti. Antoisia lukuhetkiä!
Jasmin Hämäläinen
päätoimittaja