Fuksiviikoilla uuden opiskelijan ohi viuhahtaa jos jonkinlaista termiä ja lyhennettä. Jotkin niistä ovat koko maan sisällä tunnettuja opiskelijajuttuja, toiset taas korkeakoulu- tai tiedekuntakohtaisia ja jotkut jopa ainejärjestökohtaisia.
Tässä on kasattuna aakkosjärjestyksessä joitakin käsitteitä, joita uudenkarhean suomen kielen tai suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelijan on hyvä tietää, mutta joita ei välttämättä mainita heti aloitusluennoilla tai jotka ovat niin tärkeitä (tai sekavia), että ne tarvitsee varmasti painaa päähän.
A
Akateeminen vartti viittaa tapaan aloittaa luennot 15 minuuttia tasatunnin jälkeen. Tapa on peräisin siitä, että opiskelijat lähtivät muinoin matkaamaan yliopistolle kuultuaan kirkon kellojen tasatuntilyönnit. Tapa on edelleen käytössä tosin sellaisin poikkeuksin, että aamuluennot alkavat usein 8.30 ja salitentit yleensä jo tasatunnilla.
Akvaariotentti merkitsee tenttiä joka tehdään yliopiston tietokoneella yliopiston valvotussa tenttitilassa. Tentti varataan itse itselle sopivaan aikaan EXAM-palvelusta.
Approt on opiskelijatapahtuma, jossa kerätään leimoja suorituspaikoilta, esimerkiksi baareista. Kun leimoja on tarpeeksi, ansaitsee uurastuksesta haalarimerkin.
Arcanum on Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan nykyinen rakennus.
Assarin ullakko eli Assari on Unican opiskelijaravintola yliopistonmäen kupeessa.
C
Calonia on Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rakennus, joka sijaitsee Arcanumia vastapäätä. Siellä sijaitsee myös Calonian kahvila, josta voi kätevästi ostaa kahvin vaikka luentojen välissä. Vinkkinä vielä, että omaan kuppiin kahvin saa halvemmalla!
D
Dekaani on yliopiston tiedekunnan johtaja. Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani on suomen kielen professori Marja-Liisa Helasvuo.
E
Educarium on Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan rakennus, jossa sijatsee myös esim. opiskelijaravintola Macciavelli eli Maccis.
F
Fennougristiikka = suomalais-ugrilainen kielentutkimus.
Fuksi on ensimmäisen vuoden opiskelija. Muut ainejärjestöt käyttävät myös nimiä piltti, pupu ja fetus.
Fuksiaiset: Katso ‘Kastajaiset’.
G
Galilei on yliopistonmäellä Agora-rakennuksessa sijaitseva opiskelijaravintola.
Generalisti on työelämässä yleispätevä asiantuntija. Monilta humanistisilta aloilta ei valmistu suoraan tiettyyn ammattiin, vaan yleispäteväksi ja monipuoliseksi ammattilaiseksi.
H
HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma sisältää opiskelijan kurssit ja niiden etenemissuunnitelman, jota hän suorittaa saadakseen tutkintonsa.
I
IFUSCO eli International Fenno-Ugric Student Conference on fennougristiikan opiskelijoiden vuosittainen kansainvälinen tapahtuma.
J
Jorma tai Jorma-flamingo on Kanta ry:n vaaleanpunainen maskotti.
Joukkila on toinen (humoristinen) nimi ylioppilaskylälle (YO-kylä).
K
Kandi on joko kandidaatintutkinnon suorittanut henkilö tai opinnäytetyö, joka tehdään kandidaatintutkintoa suorittaessa.
Kanta ry on suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö.
Kastajaiset ovat alkusyksystä järjestettävä tapahtuma, jossa uudet fuksit kilpailevat vanhempien opiskelijoiden järjestämillä rasteilla ja lopuksi vannovat fennistivalan.
Kirjatentti on tentti, joka suoritetaan sellaisesta kurssista, jossa ei ole luentoja tms. vaan ainoastaan kirjallisuutta, joka tulee lukea itsenäisesti. Kirjatentin suorittamistapa on usein akvaariotentti tai esseesuoritus.
Kopo viittaa joko koulutuspolitiikkaan tai useimmiten hallituksen koulutuspoliittiseen vastaavaan. Kopo toimii viestijänä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä.
L
Lex-café on aikaisemmin mainitun Calonian kahvilan toinen nimi.
Lingvisti on kielitieteilijä tai kielentutkija. Suomen kielestä ja suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta valmistuu lingvistiksi.
M
Moodle on oppimisalusta, jonne esim. palautetaan kurssitehtäviä ja tallennetaan luentomateriaaleja.
N
Noppa on toinen sana opintopisteelle. Yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työmäärää.
O
OSMA ry on suomen kielen ainejärjestöjen kattojärjestö.
Osma on myös kaikkien suomen kielen ainejärjestöjen yhteinen puolivuosittainen tapahtuma. Nimitys tulee termistä objektin sijainen määrän adverbiaali.
P
Peppi on yliopiston opintorekisterijärjestelmä, jossa hallinnoidaan HOPSia, ilmoittaudutaan kursseille ja jonne opintosuoritukset tallentuvat.
Proffa eli Proffan kellari on kampusalueella sijaitseva opiskelijaystävällinen anniskeluravintola.
Päivystys on Kanta ry:n toimistolla maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin oleva tapahtuma, jossa hallituksen jäsen tai jäsenet päivystävät toimistolla muutaman tunnin ajan. Tällöin toimistolle saa tulla juomaan kahvia, opiskelemaan, ostamaan kannatustuotteita ja höpöttelemään.
Q
Q-talo on Nummessa, Kuuvuoren juurella ja ylioppilaskylän kupeessa sijaitseva Turun ylioiston ylioppilaskunnan eli TYY:n omistama rakennus, jossa järjestetään esim. sitsejä.
R
Rastikierros on opiskelijatapahtuma, jossa osallistujat kiertävät ryhmässä erilaisia rasteja, joissa täytyy suorittaa esim. pelejä tai muita haasteita saadakseen pisteitä.
S
Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, joka on jaettu kolmeen istuntoon: alku-, pää- ja jälkiruokaan. Istunnoissa vallitsevat tiukat, arvokkaat säännöt, joiden rikkomisesta juhlan pääpöydällä on vastuu tehdä kurinpalautus. Sitseillä syödään, juodaan ja erityisesti lauletaan.
Sopo on hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava, joka vastaa esim. yhdenvertaisuudesta ja hyvinvoinnista ainejärjestön sisällä.
Sugri ry on Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen ainejärjestö. Myös muiden koulujen fennougristit kutsuvat itseään usein sugreiksi.
T
Tapsa on lyhenne tapahtumavastaavasta. Lyhyesti tapsa on ainejärjestön hallituksessa se henkilö, joka vastaa opiskelijatapahtumien, kuten sitsien ja bileiden, järjestämisestä.
Toimisto on ylioppilastalo B:ssä sijaitseva tila, joka on Kanta ry:n sekä historian opiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki ry:n yhteinen paikka opiskelijoiden hengailulle, hallituksen kokouksille, ainejärjestöjen kirjastoille jne.
U
Uraputki on nimitys alikululle, joka vie alakampukselta yo-kylään.
V
Vujut eli vuosijuhlat ovat erityinen, muita ainejärjestöjen tapahtumia virallisempi juhlat, jossa juhlitaan ainejärjestön (tai esim. harrastejärjestön) perustamista. Niin Kannalla että Sugrilla on tapa pitää vuosijuhlat joka 5. vuosi.
Y
Yliopistonmäki ja alakampus ovat nimitykset Turun yliopistoalueen kahdelle suurimmalle kampuskeskittymälle. Yliopistonmäellä sijaitsevat esin. yliopiston päärakennus sekä pääkirjasto Feeniks, kun taas alakampuksella sijaitsee esim. humanistisen tiedekunnan rakennus Arcanum.
YTHS eli Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö on taho, joka tarjoaa terveydenhuoltopalvelut opiskelijoille.
Å
Åbo Akademi on Turun kahdesta yliopistosta toinen. Tiesitkö muuten, että ÅA:lla on myös oma suomen kielen oppiaine ja ainejärjestö Välkky ry?
Ä
Ämri on lyhenne kurssista Suomen äänne- ja muotorakenne. Legendaarinen fuksivuoden kurssi.
Maria Järvinen
Kirjoittaja on 4. vuoden suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelija sekä Kielekkeen toimittaja.