Ja olivat alun¹ jälkeen vielä pitkään, pitkään, pitkään.

Oma opiskeluaikani sijoittuu vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Kynä ja paperi olivat vielä tuolloin tärkeimmät opiskeluvälineet. Useimmilla opiskelijoilla oli kyllä tietokone, mutta tietokoneet olivat pöytäkoneita. Kannettavaa ei ollut kellään, ja älypuhelin olisi tuntunut täydeltä utopialta. Eihän kaikilla ollut edes kännykkääkään. Osa opiskelijoista kävi lukemassa sähköpostinsa ja tekemässä kirjalliset tehtävänsä ATK-luokassa ja soittamassa puhelunsa puhelinkopista. Miltei kaikki kuitenkin hankkivat tietokoneen ja kännykän ensimmäisen lukuvuoden aikana.

Vielä omana opiskeluaikanani yliopistossa oli luennoitsijoita, jotka saapuivat luentosaliin, asettelivat muistiinpanopaperinsa puhujankorokkeen telineelle ja pitivät puolentoista tunnin luennon siirtymättä kertaakaan paikaltaan ja käyttämättä yhtään havaintovälinettä. Puheesta kirjoitettiin ylös kaikki tärkeä ja välillä katsottiin vieressä istuvan papereista, mitä se oikein sanoikaan, kun oma tarkkaavaisuus herpaantui. Osa luennoitsijoista kirjoitti luennon aikana sanan tai pari liitutaululle, osa liitutaulun täyteen. Osa käytti piirtoheitintä. Kalvoilla saattoi olla paljonkin tekstiä, jota kopioidessa puheen kuuntelu jäi toisinaan vähäiseksi, kun kynä sauhusi, ja sitä toivoi, ettei lyijytäytekynän lyijy lopu tai lyijykynän terä katkea tai tylsy liikaa. Luennoitsija ehtii edetä asiassaan yllättävän paljon sinä aikana, kun vaihtaa kynään uuden lyijyn tai teroittaa lyijykynän. Hyvin varautuneella opiskelijalla olikin useampi käyttövalmis kynä aina penaalissaan. Rohkeimmat opiskelijat tekivät muistiinpanonsa mustekynällä kirjoitusvirheiden ja yliviivausten uhalla. Monet luennoitsijat jakoivat kuitenkin myös monisteita. Aivan kaikesta ei siis tarvinnut itse tehdä muistiinpanoja.

Jos luennolta oli poissa, piti lainata joltakulta luentomuistiinpanot ja kopioida ne joko monistuskoneella tai käsin. Toisten luentomuistiinpanot olivat halutumpia kuin toisten. Yksi kirjoitti liian suppeasti, ja muistiinpanoja oli vaikea ymmärtää, kun ei ollut itse ollut paikalla. Toisella oli hankala käsiala. Itse kuuluin jälkimmäiseen joukkoon. Tein perusteelliset muistiinpanot, mutta käsialani oli niin pientä, että kaverit muistivat aina naureskella tarvitsevansa suurennuslasin pystyäkseen lukemaan tekstiäni. Toisinaan, erityisesti luentopainotteisia sivuaineita suorittaessa, muistiinpanoja pyydettiin ja saatiin lainaan itselle täysin vierailta opiskelijoilta. Se tuntui aina hieman jännittävältä. Koskaan ei kukaan kuitenkaan kieltäytynyt lainaamasta muistiinpanojaan.

Mikäli nykyisenkaltaisia poikkeusoloja olisi jouduttu elämään parikymmentä vuotta sitten, olisi kai jollain lailla selvitty silloinkin. Nyt etätyöskentely on helppoa, kun on Moodlet, Zoomit, Skypet, Meetit, Facebookit, Instat, WhatsAppit ja muut. Voimme helposti pitää yhteyttä toisiimme, ja opetuskin sujuu ainakin opettajan näkökulmasta olosuhteisiin nähden hyvin, vaikka harmaita hiuksiakin on kyllä tullut jokunen taas lisää. Mutta kieltämättä itse kuitenkin jo odotan, että pääsen taas pitämään normaaleja luentoja ja harjoitustunteja. Näkemään opiskelijoita ja työtovereita. Olemaan läsnä. Siihen asti pärjätään. Yhdessä.

Heidi Salmi