Ovatko ajanhallinta ja mahdollisimman tehokas tehtävistä suoriutuminen ainoita keinoja selvitä opinnoista? Onko vain minulla näin vaikeaa? Nämä ovat molemmat kysymyksiä, joita useampi korkeakouluopiskelija tulee pyöritelleeksi useammankin kerran viikossa mielessään.

Suorituskeskeisyys, työelämän murros ja yliopistojen tiukentuneet tulostavoitteet ovat koventuneet viimeisten koulutusleikkausten myötä (Mieli ry 2017). Samaan aikaan korkeakouluopiskelijoiden jaksamisen ongelmat ovat lisääntyneet siinä määrin, että YTHS:n mielenterveyspalveluihin on jatkuvat jonot (YLE 2019). Kaikkein surullisinta asiasta tekee kuitenkin se, että kyseisten palveluiden piiriin hakeutuneet ovat vain jäävuoren huippu.

Vaikka tilanne on monimutkainen ja laaja-alainen, on maailma myös täynnä ammattilaisia, jotka näyttävät hallitsevan useamman projektin samanaikaisesti. Yksi heistä on 33-vuotias, taiteilija Erno Pystynen, jonka teos Solar Pendulum (2015) on osa Wäinö Aaltosen museon aikaa ja sen kokemista käsittelevää Milloin on nyt? -näyttelyä.

Myös opiskelijaelämään kuuluva ajanhallinta tai ainakin sen yrittäminen ovat tuttuja Pystyselle, sillä hän viimeistelee muotoilun opintojaan Turun ammattikorkeakoulussa. Ajoittaisen kiireen tunteen sietäminen on hänen mukaansa nykyään hieman helpompaa, mutta aina näin ei ole ollut. Esimerkiksi parikymppisenä hän usein koki, että hänellä ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa, vaikka elämä oli monin tavoin vapaampaa.

Tasapainoilua ja loppuun palamisia

Kun Pystynen alkaa luettelemaan aikaisempien opintojensa ohella hoitamia toimenkuviaan, ei ole varsinainen ihme, miksi hän on kokenut aikansa kuluvan nopeasti.

”Tavanomaisen opiskelun ja työn teon ohella olin myös oppilaskunnan puheenjohtaja ja kelloseppäliiton hallituksen jäsen sekä lauloin kvartetissa. Tämän lisäksi oli vielä bändikuviot, joihin kuului Ihmiskunnan viholliset -levyn julkaisu.”

Vaikka Pystysen elämä ja tekemistahti saattaa poiketa tavanomaisimmasta opiskelija-arjesta, on 10 vuotta sitenkin eletyssä elämässä paljon samaistumispintaa. Erityisesti siitä on nähtävissä samaa suorituskeskeisyyttä, joka on arkipäivää monelle opiskelijalle tänä päivänä.

”Olen ollut onnekas, koska minusta tuli perfektionisti vasta myöhemmin. Tuolloin minulle vielä riitti se, että suoriuduin riittävän hyvin,” Pystynen toteaa.

Taiteilijan katseesta näkee, että hän tiedostaa liiallisen rehkimisen riskit nykyään paremmin. Hän myös toteaa suoraan, että omat rajat ovat tulleet vastaan pariinkin kertaan. Hän ei kuitenkaan näe loppuun palamistaan epäonnistumisena. Enemminkin kyse on loogisesta lopputuloksesta, koska kahden tai kolmen asian vähentäminen olisi tehnyt ratkaisevan eron hänen jaksamiselleen.

”Loppuun palamisissa erityisesti yllätti se, kuinka pitkä aika palautumiseen kuulu. Pelkästään tilanteen tajuamiseen ja siitä irrottautuminen oli monivaiheinen ja pitkä prosessi.”

Perspektiivi pielessä?

Tunnollisuudellakin on rajansa, jotka olisi hyvä tunnistaa. Elämän ennakoimattomuus ja niihin reagointi ovat täysin luonnollisia asioita, jotka tuppaavat unohtumaan jonnekin periodien vilinän ja kurssimerkintöjä kahminnan lomaan. Ongelma ei taidakaan olla lopulta opiskelijoissa vaan järjestelmässä, joka perustuu hyvin pitkälti järjestelmälliseen suorittamiseen tietyssä aikataulussa.

Järjestelmä voi antaa raamit, jotta kokonaisvaltainen toiminta on mahdollinen, mutta sen toimintaan sokeasti luottaminen ei ole järkevää. Valitettavasti soveltaminen saatetaan kokea edelleen hankalaksi niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin välillä. Pystynen korostaa kuitenkin sitä, että elämän realiteettien tiedostaminen on kaikkien etu.

”Vaikka itselleni on tärkeää pitää kiinni sovitusta, on myös tilanteita, joissa minun on priorisoitava jaksamiseni muiden velvollisuuksieni edelle. Oman hyvinvoinnin etusijalle pistäminen ei saisi aiheuttaa kenellekään ylimääräistä stressiä. ”

Pystysen tavoin yhä useamman opiskelijan olisi varmasti hyvä ymmärtää omia tavoitteitaan perusteellisemmin. Näkökulman muuttaminen ja tarpeidensa huomioiminen kuulostaa erittäin kannattavalta ajatukselta. Tällöin armollisuus itseään kohtaan saattaisi myös olla helpompaa niissä hetkissä, kun oma toiminta tuntuu lähinnä paikasta ja asiasta toiseen säntäilyltä.

Tilaa näkemysten ja asenteiden muutokselle

Suomalaisista korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoista moni on erittäin motivoitunut ja kunnianhimoinen. Tämä on samaan aikaan sekä hyvä että huono asia, kun mietitään kuinka tuloskeskeisessä yhteiskunnassa elämme. Riittävän hyvään lopputulokseen pyrkiminen palvelisi varmasti useammassa tilanteessa paremmin kuin täydellisyyden tavoittelu. Opiskelijoiden jaksamiseen liityvät keskustelut ja laajempi kiinnostus mielenterveyspalveluiden tilasta ovatkin erittäin tervetullut muutos.

Samaa mieltä on myös Pystynen, joka kertoo pyrkivänsä priorisoimaan tekemisiään ennen kaikkea sen mukaan, minkä kokee itselleen tärkeäksi. Vaikka hän tiedostaa, että tasapainoilu suorittamisen ja perfektionististen taipumustensa kanssa on osa elämää, ei hän halua antaa niille liikaa painoarvoa.

”Olen ajoittain valmis venymään suorituksissani, jos lopputulos antaa minulle sen myötä tarpeeksi tyydytystä. Ihmisellä on luonnollinen tarve siihen, että voi olla tyytyväinen itseensä, mutta sen saavuttaakseen toiminnan tulee perustua omiin arvoihin.”

Joissain tilanteissa tehokkuuden tavoittelu voi kuitenkin olla yliarvostettua ja jopa tarpeetonta. Pystysen mukaan esittävän taiteen muodot ovatkin hyviä esimerkkejä siitä, miten joidenkin asioiden kehittymisessä ajan kulumisella on merkittävä vaikutus. Samalla tavoin kuin teoksen vaikuttavuus kehittyy yleensä ajan kuluessa, myös ihmisen kasvu on usein sidottu aikaan. Tämän vuoksi Pystynen myös arvostaa jokaista reaktiota, jonka hänen teoksensa saavat aikaan.

”Teos on aina kommentti, eikä se voi näin ollen koskaan miellyttää kaikkia. Taiteilijana olen oppinut, että nimenomaan nuo erilaiset reaktiot auttavat minua kehittymään.”

Laiskuuden ylistystä, kaukaisuuteen tuijottelua ja itsereflektiota

Koska suorituskeskeisyys toimii vain tiettyyn pisteeseen asti, on tärkeä keskittyä niihin asioihin, joilla omaa tilannettaan kehittää kestävämmäksi ja ratkaisukeskeiseksi. Määrätietoisen ja luovuutta vaativan työskentelyprosessien vastapainoksi tarvitaan myös täysin vapaata aikaa. Pystynen uskoo, että jokainen löytää itselleen toimivimmat keinot.

”Olen onnistunut vähentämään suorittamista ihan konkreettisella hidastamisella. Esimerkiksi kaukaisuuteen tuijottelu toimii itselläni oikein hyvänä keinona. Toki olen ollut siinä mielessä onnekas, että elämässäni on ollut henkinen ja taloudellinen tuki läsnä, joten hidastamiseen on ollut myös mahdollisuus. Lisäksi olen tottunut pärjäämään melko vähällä.”

Omien arvojen tarkastelu ja niiden kautta asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on toimiva tapa tarkistaa paitsi tekemistensä, myös kehityksensä suunta. Rehellinen itsetutkiskelu voi olla myös ajoittain ainoa keino kokea edes jonkinlaisia hallittavuuden kokemuksia, kun elämäntilanteet muuttuvat.

”Laiskuuteni tunnistaminen ja myöntäminen on ollut helpottavaa ja tuonut elämääni jopa uudenlaista tehokkuutta tai ainakin tehokkuuden tuntua. Työntekoni ja elämäni on nykyisin paljon määrätietoisempaa.”

Noora Vesterinen