Maisterintutkinto, virka lähikoulusta ja eläkkeelle 65-vuotiaana. Tältä opettajan työura olisi ehkä voinut näyttää vielä jokunen vuosi sitten. Nykyisessä maailmantilanteessa tällaisia työuria tuskin nähdään; jopa opettajan ammatissa tutuiksi ovat tulleet YT-neuvottelut, määräaikaisuudet ja muut työelämän epävarmuustekijät. Mutta ovatko muutokset ja epävarmuus aina pahasta?
Kun sain noin kahden vuoden työuran jälkeen vakituisen paikan suomen kielen opettajana, pidin itseäni lottovoittajana. Hetken aikaa olo oli huojentunut – ei enää jokavuotista stressiä työsuhteen jatkumisesta tai uuden työn löytämisestä. Vähitellen mieleen alkoi kuitenkin hiipiä ahdistus. Tässäkö tämä oli? Toki sain vakituisena opettajana silloin tällöin uusia vastuutehtäviä ja hankkeita, mutta silti tuntui, että urakehitykseni oli hyytynyt kuin sitsaaja matkalla aamuluennolle.
Vastuualueiden lisääntymisen myötä myös työn määrä kasvoi. Samalla väki väheni irtisanomisten ja irtisanoutumisten vuoksi, jolloin sama työmäärä jakautui huomattavasti pienemmälle porukalle. Seurasin vierestä monen tunnollisen kollegan kuihtumista ja kävin itsekin lähellä työuupumusta. Samalla takaraivossa jyskytti vakituisuudesta huolimatta epävarmuus, sillä muutoksia tuli jatkuvasti lyhyellä varoitusajalla ja leikkauksia oli edelleen odotettavissa.
Tänä vuonna kolmenkympin kriisi herätti minut pohtimaan, mitä haluan elämältä. Vaikka leikkaukset eivät kohdistuisi minuun, haluaisinko jatkaa näin? Minulla oli vakituinen työ, onnellinen parisuhde, läheisiä ystäviä ja mielekkäitä harrastuksia, ja silti tuntui, etten nauttinut elämästäni tai oikeastaan edes ehtinyt elää. Kaikki aika ja energia meni työhön ja työstä palautumiseen, ja aiemmin mielekkäiltä tuntuneistakin asioista oli tullut taakka. Totesin, ettei tämä ole sitä, mitä toivon elämältäni, ja irtisanouduin.
Todellisuudessa muutos ei ollut aivan näin ripeä, sillä siihen rohkeuteni ei olisi riittänyt. Kävin mielessäni kuukausia kestäneen vuoropuhelun päätöksen riskeistä ja mahdollisuuksista. Mitä jos en löydä uutta työtä? Mitä jos määräaikainen työsuhde ei jatku? Mitä jos uusi työ onkin vielä kamalampaa? Jo oven avaaminen muutokselle ja uusien työpaikkojen etsiminen kuitenkin helpotti oloa ja antoi toivoa. Harkitsin myös repäisevämpiä vaihtoehtoja kuten ulkomaille muuttoa tai yrittäjäksi ryhtymistä, ja tieto näistäkin mahdollisuuksista toi mielenkiintoa arkeen.
Nyt olen ollut muutaman kuukauden uudessa määräaikaisessa työssäni, ja tähän asti ratkaisu on tuntunut ehdottoman oikealta. Työ itsessään sopii minulle paremmin, mutta myös muutos sinänsä on tehnyt hyvää. Olen oppinut parissa kuukaudessa enemmän kuin vuosiin vanhassa työssäni, koska muutos on pakottanut menemään epämukavuusalueelle ja kehittämään osaamistani. Uuden omaksuminen vie alussa paljon energiaa, mutta toisaalta huomaan pärjääväni päivä päivältä paremmin. Työ tuntuu mielekkäältä, eivätkä pitkätkään työpäivät rasita samalla tavalla kuin aiemmin.
Juuri nyt olen onnellinen ja nautin niin työstä kuin vapaa-ajastakin. Tulevaisuus on epävarma, mutta se ei enää tunnu pelottavalta. En tiedä, missä olen vuoden tai kahden päästä, mutta toivottavasti paremmassa tilanteessa kuin vuosi sitten.
Tuttuun ja turvalliseen on helppo jäädä jumiin. Jokainen meistä varmasti muistaa kouluajoiltaan opettajia, jotka olivat tehneet samaa työtä (liian) kauan. Usein muutos tekee hyvää sekä ammattitaidolle että motivaatiolle, joten sitä ei kannata pelätä. Etenkin uran alkuvaiheessa erilaisten työpaikkojen, -yhteisöjen ja -kulttuurien näkeminen voi auttaa itselle sopivimman paikan löytämisessä.
Minulle työelämän epävarmuudet ja samaan aikaan osunut kolmenkympin kriisi olivat siunaus, joka vei elämääni oikeampaan suuntaan. Kehotankin jokaista lukijaa (riippumatta siitä, minkä ikävuoden kriisi on seuraavaksi edessä) pysähtymään pohtimaan omaa elämäänsä. Jos nykyinen elämäntilanne tai -suunta ei tunnu oikealta, uskalla hakea siihen muutosta. Pahinta on jäädä paikoilleen passiivisena odottamaan muutosta, jota ei koskaan tule, ellei sitä itse tee. Jos paikallaan pysymisen tuska voittaa uusien vaikeuksien pelon, on aika päästää irti.
Saana Eränummi
Kirjoittaja on uransa alkupuolella oleva suomen kielen opettaja, joka kokee löytäneensä oman paikkansa työelämässä (ainakin toistaiseksi).