Kävimme kesällä kumppanini kanssa kahden viikon junamatkalla, johon kuului kuusi maata. Reissu oli jo meidän kolmas junamatkamme Euroopassa.
Matka alkoi Turusta, josta nousimme laivaan perjantai-iltana. Laivassa lähinnä lepäsimme, sillä aamun herätys oli aikainen. Aamulla heräsimmekin Tukholmasta ja lähdimme etsimään aamupalaa ja etenkin kahvia T-Centralenista. Yhdeksältä nousimme matkan ensimmäiseen junaan, joka suuntasi Göteborgiin. Muutaman mutkan ja yhden MAXin kautta pääsimme ensimmäiseen yöpaikkaamme, Hans Christian Andersenin kotipaikkaan Odenseen. Olimme alun perin suunnitelleet menevämme yöjunalla suoraan Saksaan, mutta ne oli varattu loppuun, joten päätimme vierailla uudessa kaupungissa Tanskan puolella. Illalla moni paikka oli jo kiinni, mutta nautimme Odensen raikkaasta ilmasta käymällä kävelyllä katsomassa muun muassa Andersenin lapsuudenkotia ja muita nähtävyyksiä. Menimme jälleen aikaisin nukkumaan, sillä seuraavan aamun juna lähti jo seitsemältä aamulla.
Seitsemältä suuntasimme junalla Hampuriin, jossa söimme herkullista vegaanista currywurstia ja donitseja. Hampurikin oli tällä kerralla vain pysähdyspaikka, sillä jatkoimme jälleen matkaa kohti Kölniä. Junassa luimme lehtiä ja kirjoja sekä herkuttelimme Apfelschorlella. Perillä ensimmäinen näkemämme nähtävyys oli sykähdyttävä Kölnin tuomiokirkko, jota emme kuitenkaan kerenneet sen paremmin tutkimaan, sillä piti lähteä etsimään hostellia. Hostellille päästyämme saimme tietää, että saksalaiset kaupat eivät olleet auki, koska oli helluntai. Ne eivät olleet auki myöskään maanantaina, koska Saksassa vietetään helluntaita kaksi päivää, joten olimme auki olevien ravintoloiden armoilla. Olimme valinneet hostellin sen ruuanlaittomahdollisuuksien vuoksi. Onnena onnettomuudessa tilasimme elämämme parasta pizzaa ja kävimme nauttimassa illasta espanjalaistyylisen baarin terassilla.
Aamulla kävimme Kölnin tuomiokirkossa ja pääsimme todistamaan katolista messua. Tuomiokirkko oli sisältäkin aivan upea kauniine lasimaalauksineen, mutta torniin emme kuitenkaan ehtineet kiivetä, sillä kiirehdimme seuraavaan kohteeseemme Brysseliin. Siellä kävimme muun muassa sarjakuvamuseossa ja söimme belgialaisia vohveleita ja ranskalaisia.


Seuraavana päivänä teimme pikavisiitin Lontooseen, sillä vaihdoimme siellä junaa. Ihastelimme kaksikerroksisia busseja, söimme makkararullia ja jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseemme, Barryyn, jossa emme tehneet käytännössä muuta kuin herkuttelimme intialaisella ruualla.
Aamulla haimme uudet makkararullat ja suuntasimme pieneen Hay-on-Wyeen, yli 20 kirjakaupan kylään, joka oli minun eniten odottamani matkakohde, sillä se kuulosti kirjallisuusintoilijan taivaalta – ja sitä se olikin. Matkasimme bussilla kauniin kumpuilevan maaston keskellä ja ihailimme maalaismaisemia. Hay-on-Wyeen päästyämme päädyimme syömään sympaattiseen lounaspaikkaan, Leafiin, jossa kävimmekin lopulta päivittäin syömässä. Tämän jälkeen alkoi tietysti kirjakauppojen kiertely, sillä niitä oli koko kaupungissa yli kaksikymmentä. Kauppojen kiertelyn lisäksi kävimme kävelyllä luontopolulla, ihailimme Hay-on-Wyen linnaa ja testasimme brittiläistä pubia sekä herkuttelimme Marmitella. Hay-on-Wyessa viivyimme kaksi yötä, minkä jälkeen jatkoimme matkaa lähes kolmenkymmenen uuden kirjamme kanssa Lontooseen.


Ensimmäisenä iltana emme tehneet Lontoossa vielä paljoa mitään, mutta seuraava päivä olikin täynnä ohjelmaa. Aloitimme sen englantilaisella aamupalalla, josta lähdimme virkeinä seikkailemaan British Museumiin. Sieltä lähdimme katsomaan Buckinghamin palatsia ja pääsimme istumaan kaksikerroksisen bussin yläkerran eturiviin. Palatsin ihailun jälkeen kiertelimme ainakin tunnin puistossa etsien pelikaaneja, jotka lopulta löysimme. Otimme kliseisiä Big Ben- ja puhelinkoppikuvia, minkä jälkeen menimme takaisin hotelliin ja tilasimme sinne ruokaa. Seuraava päivä Lontoossa kului muun muassa Tate-museon ja Shakespeare-teatterin parissa. Kolmantena Lontoo-päivänä kiertelimme puistoa ja pistäydyimme perinteisellä iltapäiväteellä, joka oli mieletön kokemus!




Lontoosta lähdimme Rotterdamiin, joka ei oikein ollut kummankaan mieleen, joten päätimme jatkaa sieltä seuraavana aamuna hieman aiemmin Hampuriin. Siellä oli pakko syödä jälleen edullinen ja maukas currywurst-annos sekä käydä hakemassa donitseja Brammibal’s donuts -kahvilasta, jossa olimme käyneet tähän mennessä jokaisella reissulla. Hampurista aloitimme myös reissun viimeisen junamatkamme, mikä oli haikeaa, sillä matka oli sujunut melkein täydellisesti. Viimeinen yöjunamatkamme ei ollut poikkeus, vaan sujui mahtavasti. Viimeinen kohteemme olikin Tukholma, jossa kävimme vegaanisessa kaupassa Goodstoressa ja söimme Hermansissa, joka oli ihan sataman lähellä. Laivalla kävimme ostamassa vielä viimeiset tuliaiset ja sen jälkeen nukuimme matkan aiheuttamat univelat pois.
Kaiken kaikkiaan reissumme sujui erinomaisesti! Suosittelemme junamatkailua kaikille, sillä se on paitsi mahtava kokemus myös ekologinen tapa nähdä maailmaa.
Tiina Mäkelä
Kirjoittaja on suomen kielen neljännen vuoden opiskelija ja Kannan kopo.